Ghost Dog - Samuraiden tapaan valkokangas

Jim Jarmusch on eturivin amerikkalaisia indieohjaajia, joka on visusti pitäytynyt hömppätuotannon ulkopuolella. Huolimatta Jarmuschin elokuvien pienistä raameista on niissä nähty nimekkäitäkin tähtiä. Vuonna 1995 valmistuneen Dead Manin pääosassa saapasteli Johnny Depp ja nyt miehen uutukaisen Ghost Dogin pääosassa nähdään Forest Whitaker.

Ghost Dog on mielenkiintoinen sekoitelma eri kulttuureja. Itämaisesta samuraifilosofiasta elämän oppinsa ammentava Ghost Dog (Forest Whitaker) toimii aavemaisena tappajana paikallisen makaronimafian pikkugangsterin Louien (John Tormey) laskuun. Kun pizzamiehet tekevät Ghost Dogille ohimarssin, herättävät he mustan karhun koston.

Asetelmat lupaavat hyvää, kun tematiikka rakentuu elämää ja kuolemaa kunnioittavasta itämaisesta filosofiasta sekä elämää ja kuolemaa halveksivasta länsimaisesta kaupunkikulttuurista. Näistä asetelmista konflikti on väistämätön. Kuolemasta rakentuu ironinen elämäntapa, joka hämmentyy karikatyyristen mafiosojen ja viattoman lapsen ja ranskalaisen jäätelökauppiaan vastakkainasettelussa. Epäsuhdan yhtälön nimittäjänä on mystinen Ghost Dog.

Mystiikan lumoista paljastuu kuitenkin ikävän hiertäviä tosiseikkoja. Kuten Jarmuschin Dead Maniakin, vaivaa Ghost Dogia kerronnan temmon auttamaton hitaus, joka puuduttaa asetelmien mielekästä kehitystä ja katsomisnautinnon sujuvuutta aivan liikaa. Ja - myös ylipainoisen Forest Whitakerin samuraiheilunnat vaikuttivat loppujen lopuksi lähinnä typerryttäviltä. Minusta sujuva kerronta ei saisi olla mikään kirosana edes independent-elokuvassa. Auteurien sokeus omaan materiaaliinsa kuihduttaa suotta heidän elokuviensa toimivuutta suuremman yleisön silmissä.

Vaikka Ghost Dogista olisi leikkauspöydällä onnistuttu harsimaan kasaan toimivampi kokonaisuus, niin sisältö kannattelee elokuvaa nähdyssäkin lopputuloksessa. Kohtaus, jossa Ghost Dog listii kaksi punaniskaista metsämiestä heidän kaadettuaan harvinaisen mustakarhun, tiivistää elokuvan yhden perussanoman. Kaiken muuttuessa ympärillämme harvalukuisesta elämästä tulee entistäkin arvokkaampaa. Harvinaisuudet tulisikin säilyttää yleisyyksien kustannuksella.