Déjà Vu valkokangas

Top Gunilla aikanaan toimintataivaalle singahtanut Tony Scott ei ole erityisen mieleenpainuvia elokuvia ohjannut sitten Quentin Tarantinon käsikirjoittaman True Romancen. Viimeisimmät yritelmät, kuten Koston liekki ja Domino, olivat levottomaan audiovisuaaliseen sillisalaattiin sortuneita tympeyksiä. Näistä ikävystyttävistäkin katsomiskokemuksista huolimatta Scottilla on ansionsa perustoiminnan taitamisessa, joten hänen tarttuessa kiinnostavaan tieteisskenaarioon voisi odottaa keskivertoa kiinnostavampaa lopputulosta.

Déjà Vun suurin lopputulema taitaa olla se, että elokuva osoittaa Hollywoodin käsikirjoittajien lukevan muutakin kuin sarjakuvia. Jompikumpi tarinan kynäilijöistä (Bill Marsilii & Terry Rosso) on tainnut tutustua jopa Stephen Hawkingin Ajan lyhyeen historiaan. Aika-avaruuden kaareutuminen ja madonreiät eivät suinkaan ole silkkaa scifiä vaan fysiikan saralla aiheeseen ovat perehtyneet arvostetut tutkijat Einsteinista lähtien.

Televisiosarjojen, animaatioiden ja merirosvoseikkailuiden kirjoittamisen lomassa kaksikolta on kuitenkin tainnut jäädä huomiotta, että madonreiät olivat Hawkingin fysiikkaa popularisoineen menestyskirjan myötä 1990-luvun tieteiselokuvien juttu, josta ammensivat muun muassa sellaiset scifi-elokuvat kuten Viimeinen horisontti (1997) ja Ensimmäinen yhteys (1997). Eikä ajatus menneisyyden muuttamisesta ja rikosten ennaltaehkäisemistä ole sekään uusi, viimeksi aihetta hyödynsi Steven Spielberg Minority Reportissa (2002).

Scifitarina toimii useimmiten uskottavammin, kun sen tapahtuma-aika ja -ympäristö on sopivasti irrotettu reaalitodellisuudesta, jolloin katsojan on helpompi hyväksyä tieteistarinan esittämät visiot. Lähtökohta on siis vähän kummallinen, kun tämän päivän terroristeja ja rikollisia jahtaaville FBI:n pojille on annettu menneisyyteen kurkistava tuomiopäivänkoje. Aivan kuin pommimiesten jahtaamisessa ei olisi riittävästi aineksia ja imua itsessään.

Luonnonkatastrofista toipuvaa New Orleansia järkyttää satamalautan räjäytys, joka vie mennessään satoja ihmisiä. Kaikki kynnelle kykenevät voimat valjastetaan pahaisen terroriteon tekijän nappaamiseksi. Etevimmäksi tutkijaksi osoittautuu ATF:n agentti Doug Carlin (Pelle Hermannin lailla hymyilevä Denzel Washington), joka pian vihitään osaksi FBI:n salaista projektia.

Uskottavuusongelmista kärsivä tieteisskenaario ei yli kaksituntista elokuvaa kanna, mutta kun Tony Scott on tällä kertaa malttanut pitää kameraa jopa paikallaan ja muistanut rauhoittavat pillerinsä leikkaamossa, niin toimintaelokuvana Déjà Vu on kohtuullinen.

Pommimiehen jäljittämisessä on jännitettä ja elokuva olisi toiminut tällä tasolla paremminkin, mikäli se ei lamaantuisi scifihorinoidensa suvantokohtiin. Katsojan kun on aika vaikea kakistelematta niellä sitä, että satojen ihmishenkien säästämisestä ei olla kiinnostuneita, mutta kun sankari iskee silmänsä tarinan keskiössä olevaan typykkään ja hänen pelastamiseensa, niin johan alkaa tapahtua. Ohimennen pimennetään sähkötkin puolesta Yhdysvaltoja.

Elokuvan nimi viittaakin enemmän siihen, että katsoja on tämän kaiken saman jo moneen kertaan nähnyt ja kokenut aiemmissa elokuvissa – déjà vu. Itse déjà vu -ilmiöön elokuva tai sen tarina ei oikeastaan liity mitenkään.