Hiekkaplaneetan hehku ja lumo

On vuosi 10 1919. Imperiumin keisari luovuttaa Arrakis-nimisen hiekkaplaneetan hallinta- ja huolintaoikeuden Atreidesin suvulle. Sen tehtävänä on ruhtinas Leton (Oscar Isaac) johdolla valvoa universumin kallisarvoisimman aineen, rohdon, keräämistä. Poliittiset juonittelut johtavat Leton pojan Paul Atreidesin (Timothée Chalamet) ja äitinsä Jessican (Rebecca Ferguson) vaarallisille dyyneille, jossa Paulin ja Arrakisin aavikkokansan Fremenien tiet kietoutuvat yhteen.

DuneEnsi-iltaansa lähes vuoden odottanutta kanadalaisohjaaja Denis Villeneuven Dyyniä (2020) lienee odottanut suurehko joukko Herbertin alkuperäisteoksen vannoutuneita faneja. Siksi varoituksen sana lienee paikallaan. Elokuvan ja kirjan vertailu on aina haastavaa. Yksi koulukunta painottaa kirjan ja elokuvan erillisyyttä, ja niiden tarkastelua itsenäisinä teoksina. Kuulun tähän koulukuntaan.

Se toinen koulukunta tarkastelee elokuvaa enemmän tai vähemmän kirjan toisintona. Kirjaa rakastavalle elokuvaversio saattaa pilata rakkaudella rakennetun sisäisen maailman, eikä elokuvaa juuri koskaan saa mahdutettua sellaisenaan valkokankaalle.

Soppaa sekoittavat myös kirstunvartijat. Tehtävän mahdottomuuden sai huomata myös David Lynch, joka yritti laittaa lusikkansa soppaan, mutta leikkauspöydällä teurastettu versio Dyynistä (1984) jätti ohjaajaan niin syvät haavat, ettei hän suostu edelleenkään puhumaan koko elokuvasta.

DuneElokuvalla on oikeastaan kaikki lähtökohdat jiirissä. Villeneuve on ohjaaja, jonka elokuvat ovat nauttineet niin kaupallista menestystä kuin kriitikkojen suosiosta. Budjettia on mukavan kokoinen setelitukko: 165 miljoonaa dollaria. Kalleimpien elokuvien kärkikahinoihin sillä ei pääse, mutta kitsastella tuskin on tarvinnut. Näyttelijäkaarti on vahva: Timothée Chalamet kasvaa Paulin rooliinsa kuin vaivihkaa, samoin Jessivaa näyttelevä Rebecca Ferguson, ja Oscar Isaac on oikeamielisen ruhtinaan perikuva niskakiehkuroita myöten. Musiikista vastaa Hollywood-elokuvan säveltäjien epäviralliseen aatelistoon kuuluva Hans Zimmer, jolle Dyyni on rakkauden työ.Kirjan elokuvaversioon on uskaltanut tarttua Lynchin jälkeen vain Villeneuve, joka tunnetaan esimerkiksi elokuvista Sicario (2015), Arrival (2016) ja Blade Runner 2049 (2017).

Visuaalisesti elokuva on loistelias – se on tehty IMAX-teatteriin, joka imaisee katsojan maailmaansa: Lähi-idän ja muinaisen Egyptin perinnöstä ammentavat lavasteet, yhdistettynä 1930-luvun sotilasestetiikkaan, kaikuja Irakin sodasta ja mielikuvitusta kutkuttavaan teknologiaa. Alun hienoisen kankeuden jälkeen avaruusooppera imaisee sisäänsä ja antaa kadottaa ajantajun.

Dune1960-luvulla kirjoitettu Dyyni voisi tuntua vanhentuneelta, mutta se on kaikkea muuta. Teemat kolonialismista, ihmisen ja ympäristön suhteesta, uskonnosta ja politiikasta ovat entistäkin ajankohtaisempia. Nykypäivänä kolonialismi on korvattu kehittyvien maiden luonnonvarojen ryöstökapitalismilla, ympäristöongelmien kärjistymisellä ja pohdinnalla vesisodista. Ei viisastu ihminen, valitettavasti.

Herbertin monikerroksista eeposta on turha verrata Villeneuven elokuvaan – niistä voi nauttia erillään ja hyvällä mielellä. Sen mitä elokuva menettää alkuperäisteoksen rikkaammassa teemoituksessa, sen se korvaa visuaalisuudella sekä tarinan kuljetusta palvelevalla suoraviivaisuudella. Ja se on hyvä niin.

DuneMutta, mutta… jos elokuvan tuotantoa ei ole seurannut, alkuteksteihin piirtyvä ”Osa I” saattaa tulla yllätyksenä. Kyllä. Dyynin tarina pääsee vasta alkuunsa. Se tekee elokuvan arviosta myös haastavan: lunastaako osa kaksi lupaukset, jonka perusta rakennetaan ensimmäisen 2,5 tunnin aikana? Elokuva julistaa uhmakkaasti: ”Tämä on vasta alku”. Kuinka korkealle voi arvioida teoksen jääden odottamaan mahdollista seuraavaa osaa, jota ei välttämättä tule? Vaakakupissa painaa kuitenkin tunne alkavan matkan kannattavuudesta. Kun lopputekstit pyörivät kankaalla, olisin takapuolen pysyvän puutumisen uhalla jaksanut toisen samanmoisen putkeen. Se ei ole yli kaksituntisia elokuvia inhoavalle merkityksetön meriitti.

Jos siis Tähtien sota, Taru sormusten herrasta ja Game of Thrones kutkuttavat sydänalassa, ja olet janonnut seuraavaa saagaa – joka toteutunee, jos kassakone riittävästi kilisee lippuluukulla – johon uppoutua, kannattaa Dyyni merkata hetimiten kalenteriin ja pinkaista IMAX-teatteriin, ottaa vankka takakeno ja antaa tarinan viedä mukanaan.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,5 / 2 henkilöä