Ajankohtainen metsä

Virpi Suutari on Suomen tunnetuimpia dokumenttielokuvien ohjaajia. Ennen ohjaajan uraansa hetken aikaa journalistina työskennelleen Suutarin tuorein ohjaus Havumetsän lapset kertoo nuorista Elokapinan aktivisteista, jotka taistelevat Suomen metsien puolesta ja avohakkuita vastaan.

Dokumenttielokuvassa kuvataan, millaisilla keinoilla ympäristöaktivistit yrittävät estää metsäyhtiöitä toteuttamasta toimiaan. Elokapinalaiset istuvat samoissa pöydissä yhtiöiden edustajien kanssa ja yrittävät saada äänensä kuuluviin ja viime kädessä tavoitteensa läpi.

Suutarin elokuville on yleensä tyypillistä niiden aiheiden kuvaaminen vahvasti henkilöiden kautta. Myös Havumetsän lapset kuvaa suomalaista luonnonsuojelua erityisesti kahden päähenkilönsä kautta. He ovat Minka Virtanen ja Ida Korhonen, kumpikin Elokapinan metsäaktivisteja.

Silmät ovat auenneet

Havumetsän lapset alkoi kehittyä Virpi Suutarin mukaan usean päällekkäisen seikan kautta.

Elokuvaprojekti sai alkunsa oikeastaan pari vuotta sitten, kun äitini kuoli ja perin häneltä siskoni kanssa pienen metsän Kainuusta. Olin tuolloin jo jonkin aikaa etsinyt riittävän merkityksellistä dokumenttielokuvan aihetta, jota voisin alkaa tutkia perusteellisesti.

Suutari keskusteli ja pohti siskonsa kanssa paljon, mitä äidiltä saadulle metsälle pitäisi tehdä – vai pitäisikö sille tehdä mitään, vaan pikemminkin jättää se rauhaan. Samaan aikaan hän luki toimittaja ja tietokirjailija Juha Kauppisen teoksen Heräämisiä – kuinka minusta tuli luonnonsuojelija.

Se on mielestäni todella hieno kirja paitsi hänen henkilökohtaisesta heräämisestään, myös koko suomalaisen luonnonsuojeluliikkeen historiasta.

Teos oli Suutarin mukaan hänelle itselleen silmät avaava lukukokemus.

En ollut aikaisemmin ymmärtänyt, kuinka paljon aktivistit ovat saaneet aikaan vuosikymmenten aikana ja kuinka paljon tätä maata olisi jo ehditty tuhota ilman heitä. Minulla heräsi syvä kunnioitus ympäristöaktivisteja kohtaan ja halu tutkia juuri tätä aihetta elokuvallisesti lisää.

Suutari otti yhteyttä Elokapinaan. Selvisi, että suomalaisten metsien tila on aiheena erityisen ajankohtainen.

Sain tietää, että Suomeen on syntynyt uusi Metsäliike, jossa on mukana ihmisiä muun muassa Elokapinasta, Greenpeacesta ja Luontoliitosta.

Toinen päähenkilö valikoi itsensä elokuvaan

Suutari käyttää usein paljon aikaa oikealta tuntuvien henkilöiden valitsemiseen elokuviinsa. Havumetsän lapset -elokuvan kohdalla valikoituminen ja päähenkilöiden hahmottuminen tapahtui kuitenkin verrattain nopeasti.

Minka Virtaseen hän tutustui jo ensimmäisessä tapaamisessa. Suutarin mukaan oli onni saada juuri hänet mukaan elokuvaan, sillä kysyntää Virtasella oli enemmänkin.

Minka kertoi minulle myöhemmin, että häntä on pyydetty mukaan kolmeen dokumenttielokuvaan, mutta hän päätti valita minut!

Ida Korhosesta Suutari oli kuullut puolestaan useilta henkilöiltä. Kun kuvaukset alkoivat ensimmäisellä Luontoliiton kartoitusleirillä, Virtanen ja Korhonen alkoivat nousta nopeasti esiin kiinnostavina henkilöinä.

Suutaria heissä kiehtoivat eri puolet. Korhosta hän kuvailee kompleksiseksi, Virtasta puolestaan elokuvallisesti erinomaiseksi ja karismaattiseksi hahmoksi.

Ida on juonikas strategisti, joka karttojen kanssa miettii ja suunnittelee tarkkaan, mitä tehdään seuraavaksi ja missä. Seuraavassa hetkessä hän antaa itsensä olla juuri niin nuori, raikas ja leikkisä ihminen kuin reilu parikymppiseltä ihmiseltä voi odottaakin. Minkalla puolestaan on luontainen kyky olla luontevasti kameran edessä ja rytmittää omaa tekemistään elokuvataiteen ehdoin.

Ei ahdistunut, mutta surullinen

Virpi Suutari pitää surullisena sitä, kuinka paljon antipatiaa ja jopa aggressiota ympäristöaktivistit herättävät ihmisissä edelleen.

Se johtuu mielestäni esimerkiksi siitä, että ympäristöaktivistit herättävät monissa meissä inhottavia tunteita, jotka puolestaan kumpuavat häpeän tunteesta ja moraalisesta laiskuudesta tehdä itse asioille jotakin.

Elokuvan teon punaisena lankana oli Suutarin mukaan yksinkertaisesti koko työryhmän vaivannäkö sen eteen, että Havumetsän lapset voisi antaa katsojalle kuin katsojalle mahdollisimman lämpimän ja inhimillisen kuvan siinä esiintyvistä ympäristöaktivisteista

Aggressiivisen suhtautumisen sijaan ympäristöaktivisteja pitäisi kuunnella.

Kuuntelu ja dialogi eivät toki itsessään riitä, mikäli ei olla valmiita tekemään mitään. Tätäkin havainnollistetaan elokuvassa.

Elokuvassa esiintyvä aktivisti ja väitöskirjatutkija Otto Snellman on puhunut dialogipesusta, joka on muodostunut käsitteeksi viherpesun rinnalle.

Dialogipesu tarkoittaa, että esimerkiksi metsäyhtiö on valmis käymään keskusteluja ja kuuntelemaan ympäristöjärjestöjä rakentavan ja positiivisen vaikutelman aikaansaamiseksi tilanteessa, jossa omaa toimintaa ei kuitenkaan käytännössä olla valmiita muuttamaan parempaan suuntaan.

Minulta kysyttiin ennakkonäytöksen yhteydessä, olenko tullut tämän elokuvan myötä ahdistuneeksi. En sanoisi niin, vaan olen tuntenut ennemminkin surua siitä, että nuorempi sukupolvi valmistautuu luopumaan monista niin olennaisista asioista maapallollamme. Toisaalta minulle on antanut paljon iloa ja voimaa nähdä, kuinka ympäristöaktivistit toimivat yhteisönä ja kuinka heille ei yksinkertaisesti ole vaihtoehtona seurata tilannetta passiivisena sivusta, vaikka taistelua luonnon pelastumisen puolesta ei voitettaisikaan.

Lue myös