Onnistumisen ilo

Pitkän elokuvan valmistuminen ja onnistuminen eivät ole itsestäänselvyyksiä 3Simoa-elokuvan (2012) ohjanneelle Teemu Nikille. Hänen ensimmäinen yrityksensä 2000-luvun alkupuolella meni raskaasti pieleen. Viime viikolla Yle Teemalla esitetyssä Play God -dokumentissa (2010) Nikki palasi rikospaikalle ja yritti selvittää, miksei hänen liki pakkomielteisesti työstämänsä splatter-elokuva koskaan valmistunut.

Olen haaveillut 20 vuotta pitkän leffan tekemisestä. Ensimmäinen yritykseni oli katastrofi, mutta tulihan siitä ihan hauska dokkari. Muitakin epäonnistuneita projekteja on ollut.

3Simoa sai tavallaan alkunsa siitä, että tulin vihaiseksi itselleni. Tajusin pelkääväni yrittää uudestaan. Jos elokuvia haluaa tehdä, täytyy uskaltaa riskeerata. Marraskuussa 2010 sitten päätin, että seuraavana kesänä kuvataan pitkä elokuva, vaikka ei ollut rahaa eikä käsistä.

Käsikirjoituksen aihio oli kuitenkin olemassa.

Idea on jo 12 vuotta vanha. Kirjoitin lyhytelokuvan, jossa oli isänvaihtoteema. Taustalla oli tosielämästä poimittu tapahtuma: kaverini sai puhelinsoiton, jossa selvisi että hänestä on tulossa isä. Kaveri ei muistanut lapsen äitiä edes ulkonäöltä. Tästä lähti sitten ajatusleikki: mitä jos nainenkaan ei muistaisi miestä? Entäpä jos lasta menisikin tervehtimään kaverin kaveri – joku, joka oikeasti haluaisi olla isä?

Myöhemmin Nikki jatkoi saman teeman työstämistä yhdessä Jani Pösön kanssa, mutta tarina ei enää mahtunut lyhytelokuvaan. Teksti unohtui muutamaksi vuodeksi pöytälaatikkoon, kunnes kaksikko alkoi työstää siitä pitkän elokuvan käsikirjoitusta.

Totesimme Janin kanssa, että kyseisen käsiksen pystyy tekemään nopeasti ja pienellä budjetilla. Alusta asti oli selvää, että teemme komedian ja mahdollisimman hauskan elokuvan. Lisäksi halusimme tarinan tapahtuvan lyhyessä ajassa. Tavoitteena oli hengästyttävä tahti.

Kengännauhabudjetti

Rahaa työryhmällä oli käytettävissään niukasti. Vaikka tukea tuli Elokuvasäätiöltä ja Yleisradiolta, tekijät laittoivat myös omia rahojaan likoon. Nikin mukaan tiukka budjetti ei kuitenkaan ollut ongelma.

Alusta asti oli tiedossa, ettei rahaa ole paljon. Minulla oli silti koko ajan valta päättää asioista ja tehdä parhaaksi katsomallani tavalla, joten jos elokuvassa joku mättää, se ei ole rahasta kiinni. En ole missään vaiheessa tehnyt minkäänlaisia kompromisseja rahan vuoksi.

Mainostaustan omaavan Nikin splatter-elokuva kompastui paitsi rahan myös ajan riittämättömyyteen. Kuvauspäivät venyivät niin pitkiksi, että tekijät väsyivät. Vahingosta viisastuneena ohjaaja panosti uuden elokuvan kohdalla huolelliseen etukäteissuunnitteluun.

Koko elokuva kuvattiin 15 päivässä, ja vain yhtenä päivänä tehtiin puoli tuntia ylitöitä. Harjoittelimme hirveästi etukäteen ja mietimme, miten saada kuvakerrontaan rentoutta ja luontevuutta. Leffa on myös kävelty ja puhuttu läpi ennen kuvauksia: kaikki kohtaukset käytiin etukäteen läpi kuvauspaikoilla.

Kotimaisen elokuvan helmasynti on perinteisesti ollut paperinmakuinen replikointi. 3Simoa-elokuvan työryhmälle luonteva dialogi oli keskeinen tavoite, ja tekijät kehuvat kilvan toisiaan onnistuneesta lopputuloksesta. Nikki kiittelee erityisesti vieressään istuvaa Rami Rusista ja muita näyttelijöitä.

Pääosien esittäjät valittiin hyvissä ajoin, joten pystyimme kirjoittamaan roolihenkilöitä näyttelijöille sopivammiksi. Kirjoitimme ehkä viisi kohtausta, ja sen jälkeen aloitimme harjoitukset. Varsinaista improvisointia elokuvassa ei juurikaan ole, tai jos on, niin se on hyvin tarkasti harkittua.

Kun on itse myös kirjoittanut elokuvan, ei tarvitse soitella käsikirjoittajalle ja kysyä lupaa muutoksiin. Se on kätevää. Käsikirjoitus on kuitenkin vain työkalu kuvauksissa. Jos näyttää siltä, että joku asia käsiksessä ei toimi, niin uusiksi vaan.

Epädemokraattista ryhmätyötä

Käsikirjoittamisen ja ohjaamisen ohella Teemu Nikki on myös tuottanut ja leikannut elokuvan. Tuottaja-käsikirjoittaja Jani Pösön mielestä Nikki antoi kuitenkin runsaasti tilaa muillekin työryhmän jäsenille ja heidän näkemyksilleen.

Kyseessä on ehkä maailman sosiaalisin auteur-elokuva. Totta kai joku liidaa, mutta kyllä tämä tuntuu korostetusti yhdessä tehdyltä leffalta.

Nikki nyökyttelee vieressä.

Työryhmässä on paljon minua fiksumpia ihmisiä, jotka ovat asiantuntijoita omilla osa-alueillaan. Olisi ollut tyhmää olla kuuntelematta heidän ideoitaan. Mutta hierarkia pitää silti olla. Elokuvan tekeminen ei voi olla täysin demokraattista. Ohjaaja on se henkilö, jolla on oltava ymmärrys pitkästä linjasta.

Roolituksessa haluttiin suosia tuoreita kasvoja.

Ramin (Rusinen) kanssa olimme tehneet pari lyhytelokuvaa aikaisemmin. Olli Rahkonen taas oli esiintynyt tekemässäni Dna:n kaamea kapula -mainoksessa, mutta emme muistaneet toisiamme. Myöhemmin hän tuli toisen mainoksen koekuvauksiin, koska oli nähnyt tekemäni Kaveri-lyhytelokuvan ja pitänyt siitä. Hän ei tullut valituksi, mutta jäi jotenkin mieleen. Ajattelin, että hän olisi hyvä pari Ramille.

PMMP:n Paula Vesala tekee elokuvassa ensimmäisen pääroolinsa.

Eevan rooliin koekuvattiin monta ammattinäyttelijää. Joku sitten heitti Paulan nimen. Hän oli itse vähän skeptinen aluksi, mutta heti kun koekuvasimme Ramin ja Paulan yhdessä, se oli siinä. Jättiläinen ja kääpiö vierekkäin olivat niin suloinen näky.

Useimmat työryhmän jäsenet olivat ensikertalaisia pitkän elokuvan tekemisessä. Halusin mukaan sellaisia ihmisiä, jotka ovat hirveän innostuneita leffanteosta ja valmiita heittäytymään. Meillähän ei ollut varmuutta edes levityksestä, ennen kuin elokuva oli valmis.

Epävarmuudesta huolimatta Nikki ei myönnä kärsineensä uskonpuutteesta.

Tajusin aika varhaisessa vaiheessa, että onnistuminen on kiinni siitä, uskonko minä tähän projektiin. Komediaa tehtäessä ei voi ikinä varmasti tietää, tuleeko elokuvasta hyvä vai huono – tuleeko se naurattamaan vai ei. Mutta jos ohjaajan usko elokuvaan loppuu, kaikki kaatuu siihen.

Lue myös