3 Simoa kotikatsomo

Suomalaisella elokuvalla menee hyvin, ainakin katsojalukujen valossa. Myönteiselle tilanteelle on monta selittävää tekijää ja yksi merkittävimmistä on siinä, että meillä tehdään nykyään enemmän elokuvia kuin vielä joitain vuosia sitten. Määrä ei tunnetusti korvaa laatua, mutta suuremmat tuotantomäärät tuovat elokuviin vaihtelua ja aiempaa useampi tekijä pääsee esille. Jossain vaiheessa perusmassasta hioutuu timantteja.

Näennäisesti suomalainen elokuva onkin aiempaa kirjavampaa mutta tosiasiassa lähes kaikki elokuvat tehdään turvallisella mukavuusalueella riskejä ja persoonallisuutta kaihtaen. Rohkeutta kaipaisi varsinkin uusilta tekijöiltä. Rohkeutta tehdä oman näköistään elokuvaa eikä vain lykkiä tuttuja latuja tai tiedostavasti yrittää tehdä jotain alleviivatun erilaista. Pitkän elokuvan saralla debytoivan Teemu Nikin elokuvassa 3 Simoa on tarvittavaa äkkiväärää otetta mutta homma on tehty aivan liian silkkihansikkain, jotta elokuvasta olisi hioutunut minkäänmoista timanttia.

Veijaritarinassa kaksi pikkurötöstelijää yrittää päästä rahoiksi kääntämällä toisen kaveruksen ex-hoidon arvokkaat perintökorut. Taannoinen yhden illan juttu on tuottanut kuitenkin jälkeläisen, joka tuo mutkia matkaan.

Kengännauhabudjetilla tehdyn elokuvan halpuus näkyy vähän kaikessa, mutta se ei ole elokuvan kompastuskivi. Ei myöskään luonnikas näyttelijäntyö. Rami Rusinen ja Paula Vesala tekevät keskeisimmissä rooleissa vakuuttavaa työtä ja kykenevät luomaan epäkiinnostaviksi kirjoitetuista hahmoistaan sympaattisia ja elämänmakuisia.

3 Simon ongelmat ovatkin käsikirjoituspuolella. Hyvältä tuntuneen idean ympärille on kietaistu tarinaa sen tarkemmin miettimättä, mitä tarinalla halutaan kertoa. Kaikista taiteenlajeista elokuva tavoittaa suurimpia ja heterogeenisimpiä yleisöjä, joten on välineen hukkakäyttöä, jos mitään sanottavaa ei tunnu olevan. Pelkillä ideoilla ja tekemisen halulla ei kovin pitkälle päästä.

Viiston huumorin saralla on viime vuosina yritetty monenlaista. Pahimmillaan lopputulokset ovat olleet Likaisen pommin (2011) ja Riston (2011) kaltaisia pohjanoteerauksia, joihin verrattuna 3 Simoa on varsin vireä yritys, josta pidemmällä pohdinnalla ja käsikirjoitusta hiomalla olisi saanut kiteytettyä inhimillistä kosketuspintaa omaavan veijaritarinan, jolla olisi voinut olla sanottavaakin.