Teoksen ehdoilla

Dome Karukoski on Suomen kaikkien aikojen kiitetyimpiä ohjaajia niin kotimaassa kuin maailmalla. Leijonasydän (2013) toi Karukoskelle paikan Varietyn top 10-listalla uusista ohjaajista, joita on syytä seurata ja Tom of Finland (2017) palkittiin arvostetulla elokuvakriitikoiden FIPRESCI-palkinnolla.

Karukosken ensimmäinen kansainvälinen elokuvatuotanto olikin vain ajan kysymys. Kuvaan astui tuotantoyhtiö Fox Searchlight, jonka tuotantoihin lukeutuu useita vuosien varrella Oscar-gaalassa menestyneitä elokuvia, kuten Little Miss Sunshine, Slummien miljonääri, The Grand Budapest Hotel, Birdman, Three Billboards Outside Ebbing, Missouri ja The Favourite.

Fox Searchlight tarjosi Karukoskelle elokuvaa, josta ohjaaja aikoi ensin kieltäytyä. Karukoski oli melko varma, että sivuuttaa projektin, mutta tapasi kuitenkin tuottajat. Käsikirjoitus oli ollut hyvä, mutta siinä oli paljon ongelmia. Hän latasi kaikki epäkohdat vasten tuottajien kasvoja. Fox Searchlight ei kuitenkaan reagoinut kuten Karukoski ajatteli, päinvastoin. He olivat haltioissaan ohjaajan näkemyksistä ja korjausehdotuksista – ja halusivat lähteä Karukosken kanssa seikkailulle.

Kyllä se ensimmäinen käsikirjoitusversio, jonka luin, oli ytimessä se sama tarina. Mikä siinä minua kosketti valtavasti, oli tarina ystävyydestä ja rakkaudesta. Se oli tarina myös ulkopuolisuuden tunteesta, mutta se tunne ei ehkä ollut niin vahvana vielä siinä ensimmäisessä versiossa. Se katsoi kaikessa sitä hahmoa vielä vähän etäältä.

”Sillä hahmolla” Karukoski tietenkin viittaa englantilaiseen kirjailija J.R.R. Tolkieniin (1892–1973). Karukosken Tolkien on kertomus nuoren orvon John Ronald Reuelin tiestä Oxfordiin, ensimmäisen maailmansodan sotasankariksi ja lopulta englanninkielen professoriksi.

Tolkien käy läpi kirjailijan nuoruutta, aikaa ennen kirjailijuutta, mikä tekee siitä hieman perinteisestä elämäkertaelokuvasta poikkeavamman. Ja vaikka elokuva kertoo Tolkienista itsestään, se kertoo yhtä lailla myös hänen ystävistään, joihin hän tutustui King Edwardsin poikakoulussa. Juuri Tolkienin nuoruudesta ja kaveriporukasta Karukoski löysi yhtymäpintaa myös itseensä, mikä toi projektiin henkilökohtaisuutta.

Itsellä on ollut samanlainen kokemus, sellainen tietty isättömyyden vaihe, joka luo sitä ulkopuolisuuden tunnetta. Ja sitten olin ollut samaan aikaan koulukiusattu ja yksinäinen, yksinäinen vähän samalla lailla kun Tolkien oli orpoutunut. Silloin korostui, kuinka tärkeäksi ne ystävyydet muodostuivat. Kuinka tärkeitä kaikki omat klubit tai omat jengit olivat. Yritin maanisestikin pitää kiinni niistä, ne olivat hirveän tärkeitä minulle. Nuo tunnistin siitä käsikirjoituksesta, ja se on se koskettava ydin siinä elokuvassa.

Vaikka ydin toimi, käsikirjoituksessa oli paljon hiottavaa. Sotakohtauksista puuttui henkilökohtaisuus ja fantasiaelementit uupuivat täysin. Karukoski halusi tuoda fantasiaa ja mielikuvitusta mukaan perinteiseen elämäkertaelokuvaan, koska Tolkienilla jos kenellä sitä riitti.

Ne olivat historiallista sotakokemusta, eikä mielikuvituksen rakentaminenkaan ollut lähtenyt mielestäni Tolkienista itsestään tarpeeksi. Se oli hyvin kirjoitettu, koskettava käsikirjoitus, mutta ei ole vielä se Tolkien. Siihen täytyi löytää vielä se Tolkienin näkökulma ja mielikuvituksen synty. Kyllä se käsikirjoitus aika uusiksi meni, mutta tavallaan se ystävyyden kaari oli aika samanlainen alunperinkin.

Karukoski myöntää aina olleensa kirjallisuuden suuri ystävä, vaikka teinivuodet rokottivatkin harrastusta ankarasti. Lukiossa hänellä oli kunnianhimoisia haasteita lukemiseen liittyen.

Lukiossa sitä haastoi itsensä lukemaan kaikkea, esimerkiksi Moby Dickin koska se oli tavallaan haaste itselle, ”mä pystyn lukemaan Moby Dickin”. Sitten tuli nuoruus, tytöt, elokuvat, koulutus ja urheilu, niin lukeminen jäi vähemmälle. Nyt olen palannut kirjojen lukemiseen.

Charles Dickensiä olen yrittänyt nyt taas vanhemmalla iällä. Joskus nuorempana luin, mutta enhän minä ymmärtänyt sitä. Tuolla Briteissä se on niin läsnä. Minulla menee nyt Great Expectations (suom. Loistava tulevaisuus), jota luin viimeksi teininä.

Tolkienia varten Karukoski luonnollisesti myös luki uudelleen kirjailijan teokset, vaikka suuri osa olikin tullut tutuksi jo lapsena. Taru sormusten herrasta on ollut ohjaajalle tärkeä siitä lähtien, kun hän luki kirjat 12–13-vuotiaana, ensin suomeksi ja myöhemmällä iällä englanniksi.

Siitä se oikeastaan lähti, vaikka en ole koskaan pukeutunut haltiaksi tai harrastanut cosplayta, niin lauta- ja tietokoneroolipelit ovat tulleet tutuksi Tolkienin inspiroimana. Sormusten herrojen jälkeen luin Hobitin ja vähän myöhemmin, ehkä parikymppisenä, Silmarillionin. Ne ovat hienoa kirjallisuutta, kuten myös esimerkiksi The Children of Húrin ja Leaf by Niggle. Nyt kun aikuisena olen lukenut niitä englanninkielisiä uusiksi, niin niissä on kyllä tosi kaunista kieltä, varsinkin niissä mytologioissa. Sitä ei osannut ehkä arvostaa lapsena.

Kyllähän Tolkien sai hyviä arvioita Hobitin aikoihin, mutta kyllä hän joutui kamppailemaan uskottavuutensa kanssa silloin. Nyt ymmärretään kuinka hienoa kieltä siinä on – no, ei se nyt ehkä Dickensiä ole, joka on ihan omassa luokassaan pitkissä runollisissa lauseissaan.

Yhteinen matka

Karukosken filmografia on siitä hämmästyttävä, että laatu on pysynyt hyvänä vuodesta toiseen. Varsinaisesti ”heikkoa elokuvaa” ei filmografiasta löydy. Karukoski kertoo, että kaikkien elokuvien taustalla on jonkinlainen vimmainen syy tehdä kyseinen teos. Elokuvan täytyy tuntua tärkeältä ja ohjaajan mukaan intohimo näkyy elokuvan jokaisissa pienimmissäkin valinnoissa.

Itseään on vaikea arvioida, mutta ehkä ajatus on se, että ei ole tehnyt yhtään elokuvaa sillä ajatuksella, että ”tehdään tämä nyt alta pois”, ja silloin on joku intohimoinen suhtautuminen siihen aiheeseen. Vaikka Napapiirin sankareissa oli myös se aihe, niin kyllä me halusimme tehdä sen nuorille miehille. Mutta halusin myös tehdä sellaisen elokuvan siinä vaiheessa uraa. Sitä tehtiin monta, monta vuotta ja se kasvoi sellaiseksi rakkauden lapseksi.

Paljon kiitosta Karukoski antaa omalle äidilleen, jonka opit ja asenteet heijastuvat myös elokuvantekoon. Karukoski pyrkii tekemään työnsä positiivisen kautta, vaikka hän on nähnyt useiden työskentelevän alalla toisin.

Monesti kuvauksissa ja tuotannoissa näkee vierestä, kuinka ihmiset helposti työskentelevät tietyn negatiivisuuden ja pelon kautta. Väsymys, työmäärä ja hirveä paine helposti tekee sen ja se alkaa vaikuttaa koko tuotantoon. Itse olen saanut hirveän paljon ja oppinut sitä positiivista energiaa äidiltä ja sillä positiivisella energialla on ehkä pystynyt menemään niiden heikkojen vaiheiden yli, jos puhutaan siitä työn tekemisen prosessista. Kehittynyt työmetodi kantaa eteenpäin.

Negatiivinen lähtökohta tekemiseen ei Karukosken mukaan ole kuitenkaan yleismaailmallinen ilmiö. Taidealalla on hänen mukaansa paljon ihmisiä, joilla on henkilökohtaisia traumoja tai huonoja kokemuksia elämässään. Parhaimmillaan traumat voivat olla voimavara ja vahvuus, mutta joskus se voi olla rasite.

Vahvuus voi olla heikkous ja toisin päin. Se voi olla heikkous niissä tilanteissa, kun tarvitaan vaan tiettyä raudanlujaa ammattilaisuutta tai työntekoa. Tavallaan se taiteilijuus tai henkilö itse ei välttämättä pääse esiin, jos ei ole kykyä selvitä niistä vaikeimmista tilanteista, jotka usein perustuvat tiettyyn herkkyyteen, sensitiivisyyteen tai empaattisuuteen.

Isättömyyden tunne ja koulukiusaaminen on kasvattanut Karukosken empatiakykyä, jonka hän on kääntänyt vahvuudeksi omassa työssään. Toisaalta ohjaaja myöntää kyenneensä hoitamaan haavojaan tavalla, että ne ovat arpeutuneet riittävästi. Ja toisaalta mikäli kokemukset olisivat jättäneet hänet liian arpiseksi, työnteko ei välttämättä onnistuisi vaaditulla tavalla.

Ennen Tyttö sinä olet tähteä pystyin hoivaamaan niitä riittämättömyydentunteita, vaikka kyllä sitä riittämättömyydentunnetta varmaan vieläkin on, mitä siitä koulukiusaamisesta jäi. Olen pystynyt kuitenkin hoivaamaan niin, että se on arpeutunut tarpeeksi ja että haava voi hyvin. Iho on uudistunut ja kasvattanut uuden kerroksen, jos puhutaan näin allegorioin. Kun tapasin isäni 14-vuotiaana niin meistä tuli hirveän läheisiä, mutta muistan sen isättömyyden tunteen, minkä se loi minussa. Sain tavallaan sen kokemuksen ja siitä tuli voimavara mitä voi hyödyntää.

Jos puhutaan Tolkienista, niin ne ovat niin älyttömän pitkiä ne päivät ja amerikkalaisessa systeemissä yleensäkin. Jos olet vaikka amerikkalaisessa pankissa töissä niin nukut kahta, kolmea tuntia. Se amerikkalainen systeemi ja se kilpailu pakottaa tekemään niin älyttömästi. Sellaisessa systeemissä pitää olla tietyllä tavalla perusterve, ei voi olla liian arpinen tai siinä voi käydä helposti vaikka niin, että alkaa käyttää huumeita.

Yhteistyö Fox Searchlightin kanssa toimi loistavasti, ja osasyyksi Karukoski arvelee resurssien valtavan määrän. Tarpeen vaatiessa Karukoski olisi saanut leikata elokuvaa vielä lisää. Leikkauspöydällä sai kokeilla niin kauan kuin Karukoski halusi. Mutta mistä tietää, että elokuva on valmis? Kuinka valmiin tai täydellisen elokuvan tunnistaa?

Itse se pitää tietää. Aika harva elokuvahan on täydellinen muutenkaan, että ei kai sitä voi ajatella sillä lailla. Toivon, että voisin joskus elämässäni tehdä täydellisen elokuvan, sellaisen elokuvan jossa en haluaisi tehdä mitään kohtaa uusiksi. Ajatus on, että pyritään mahdollisimman hyvään ja pyritään niin täydelliseen niissä kohtauksissa, kun meillä on mahdollista tai materia antaa myöden. Siihen pitää luottaa, se pitää nähdä ja siinä vieressä pitää olla kannustajia.

Searchlight teki kaiken niin helpoksi. Se luo turvan kommentointiin ja siihen koko systeemiin mitä rakennetaan siinä. Että ”ei ole hätää”. Voidaan vaatia ja kokeilla niin kauan kuin ohjaaja jaksaa. Jossain vaiheessa voin sanoa, että nyt tämä on valmis. Ja sitten he soittavat ja antavat viimeiset kommentit. ”Teet ne päätökset mitkä teet, tämä on ohjaajan elokuva ja me kunnioitetaan sinun ratkaisuja. Kiitos tästä yhteisestä matkasta.”

Karukoski tekisi mielellään Fox Searchlightin kanssa töitä myös jatkossa ja yhtiöllä onkin optio kahteen Karukosken seuraavaan elokuvaan. Yhteistyö sujuu kuitenkin aina ohjaajan ehdoilla. Kukaan ei käske valitsemaan mitään, vaan Karukoski vie ideansa heille.

Sen pitää lähteä minusta itsestäni ja että löydetään joku projekti yhdessä. Kyllä saan lähteä tekemään elokuvan jonnekin muualle, jos emme löydä. Voin tehdä elokuvan vaikka Suomessa, mikä sekin on mahdollista. kun kuitenkin asun täällä ja minulla on tuotantoyhtiö täällä. Olisi ihan mahdollista tehdä välissä suomalainen produktio ja olla kotona, kuitenkin aika paljon matkusteltu viime vuosina.

Taiteen voima

Seuraavasta produktiosta Karukoski ei sanojensa mukaan tiedä itsekään. Hän kertoo keskustelleensa muutamista ideoista Searchlightin kanssa, muttei ole itse vielä päättänyt, mitä haluaisi tehdä. Karukoski myöntää olevansa Tolkienin jälkeen aika uupunut, ja että seuraavaan elokuvaan saattaa mennä parikin vuotta.

Ajatukset täytyy ensin selkeyttää. Vielä en ole päättänyt sitä, eikä mitään ole myöskään kehitelty tässä sivussa. Useinhan leikkausvaiheessa jo kehittelee seuraavaa, jolloin se on ikään kuin valmiina tuotantoon jo melko pian. Olisin ihmeissäni, jos kuvaisin ensikään vuonna mitään. Yleensä olen kuvauksissa noin kahden vuoden päästä siitä, kun olen alkanut kehitellä jotakin.

Oman terveydenkin kannalta voisi olla viisasta kuvata Helsingissä yksi elokuva. Suomessa on hyvä tehdä kunhan vain löytää käsikirjoituksen, joka on hyvä näihin resursseihin. Leijonasydän on hyvä esimerkki siitä: minulla ei koskaan ollut sellaista tunnetta, että meillä olisi liian vähän rahaa. Ja se näkyy ehkä myös sen elokuvan kansainvälisessä menestyksessäkin.

Tolkien tulee pyörittämään Karukoskea ympäri maailmaa. Siitä ja kaikesta kansainvälisestä humusta huolimatta hänellä ei ole aikomuksia muuttaa Suomesta pois, vaikka Los Angelesissa olisi ehkä uraa ajatellen järkevämpi asua.

Kyllä minä täällä asustelen ja koen itseni todella suomalaiseksi. Fiksuahan nyt olisi asua jossain Losissa, jossa olisin työnantajan lähellä, lähtisi varmasti nuo hankkeetkin nopeammin eteenpäin. Olisi helppo käydä tapaamassa, nythän se menee aina niin, että silloin kun olen Losissa, niin tavataan. Se hidastaa hirveästi, eikä Skypen kautta saa samanlaista kontaktia ihmisiin. Eikä välttämättä se intohimo tai hankkeen hyvyys välity myöskään.

Karukoski tuo mukanaan Suomeen omista kokemuksistaan Tolkienin parissa vaatimustasoa. Elokuvan alkuperäinen ensi-ilta oli suunniteltu syksyksi 2018, mutta kun huomattiin, ettei elokuva valmistu aikataulussa, se ei ollut ongelma Fox Searchlightille. Tolkienia haluttiin leikata lisää ja elokuvaa myöhäistettiin vuoteen 2019.

Teoksen ehdoilla. Ensi-iltapäivämäärä ei määritä elokuvan laatua. Suomessa käy aika useinkin niin, että kun ensi-iltapäivä lukee kalenterissa, se leffa tehdään ensi-iltapäivämäärään sen sijaan, että tehdään ensin leffa ja sitten mietitään sitä ensi-iltapäivää. Se on vaikeaa, mutta mahdollista. Rakennetaan ne tuotannot eri tavalla. Olen osakkaana Helsinki-filmissä ja yritämme aina tehdä laadukkaita elokuvia ja rohkeita ratkaisuja niiden suhteen.

Mukana Karukoski tuo myös uskoa omaan tekemiseen ja suomalaiseen ammattitaitoon.

Jos ajatellaan, että meitä tuli monta suomalaista siihen systeemiin ikään kuin mukamas maailman parhaitten kanssa tekemään ja nämä suomalaiset olivat mahtavia! Uskoa siihen, että me osataan kyllä. Ei aina pidä katsoa ylöspäin, että tuolla ne osaa. Itseluottamus ja usko on hirveän tärkeää. Osataan kyllä, pitää vaan tehdä parempia juttuja.

Tolkien saa maailmanensi-iltansa samana päivänä Suomessa ja Iso-Britanniassa, Yhdysvalloissa viikkoa myöhemmin ja suuressa osassa Eurooppaa vasta kesäkuussa. Ruotsi joutuu odottamaan Tolkienin ensi-iltaa syyskuun loppuun. Karukoski sanoo, että elokuvassa on monia teemoja ja katsojilla on oikeus poimia elokuvasta mitä itse haluavat.

Tolkienia ei olla lähdetty tekemään mikään väittämä edellä. Varsinkin kun on kyse tällaisesta elämäkertaelokuvasta, siinä on äärimmäisen monta teemaa. Yksi on tietenkin tämä taiteen teema. Se inspiraatio ja mahdollisuus inspiroida katsojaa, että taide voi muuttaa maailmaa. Nuoret miehet ovat uskoneet siihen taiteen voimaan, itselle se on ollut tärkeää.

Tolkienilla Karukoski haluaa välittää elämäniloa ja leikkisyyttä. Elämä ei saa valua ohi, vaan olisi opittava myös pysähtymään ja nauttimaan rajallisesta ajasta maapallolla.

Rakkaus pieniin asioihin, elämän kauneuteen mikä heillä on ollut. Kun luin Tolkienin kirjeitä, oli upeaa huomata, miten pienistä asioista hän pystyi nauttimaan. Tolkien näki jonkun lehden tippuvan ja hän pystyi nauttimaan siitä, kun se oli niin kaunis hetki. Ja sitten hän kirjoitti siitä kirjan! Se on minusta todella upeaa. Ja se leikkisyys, mikä noissa hahmoissa on, tietyllä tapaa elämän naiivius. Helposti unohtaa, kuinka helposti vaivutaan sellaiseen unenomaiseen realismiin, jossa omassa elämässämme olemme. Realismin uneen. Elämä menee niin helposti ohi, ja kaikki elokuvan hahmot pyrkivät siihen ettei menisi. He pyrkivät nauttimaan elämästä. Ehkä sen haluaisin välittää.

Lue myös