Touko Laaksosen ihmeellinen elämä

Tuotantoyhtiö Helsinki-filmissä otettiin vuonna 2011 Dome Karukosken kanssa puheeksi fiktiivisen elokuvan tekeminen Tom of Finlandista. Karukoski tarttui aiheeseen ja alkoi työstää käsikirjoitusta yhdessä Aleksi Bardyn kanssa. Tom of Finlandin eli Touko Laaksosen rikas henkilöhistoria tarjosi runsaasti materiaalia, jota työstää elokuvan keinoin. Lopputulos, Tom of Finland, saa ensi-iltansa helmikuussa 2017.

Käsikirjoitusversioita Karukoskella ja Bardylla oli matkan varrella jopa 39 erilaista, osassa harkittiin myös animaation keinoja. Valmis elokuva ei ole perinteinen taiteilijakuvaus, vaan keskittyy enemmän Laaksosen henkilökohtaiseen elämään.

Pitkin matkaa elokuvassa on enemmän ja enemmän tullut esille hänen henkilökohtainen draamansa, ja elokuva on tullut ikään kuin taiteilijakuvauksen kautta henkilökuvaukseksi.

Tom of Finlandin taide on elokuvassa tietenkin mukana, mutta mitään taideanalyysiä ei Karukoski halunnut tehdä.

Se ei ole ollut mikään päämotiivi. Koska taideanalyysi on helpompi tehdä kirjassa, en ole kokenut, että se olisi elokuvan tehtävä. Koen, että elokuvan tehtävä on nimenomaan näyttää hänen henkilökohtaiset konfliktinsa ja elämä, josta ei ole niin paljon kerrottu. Koin, että se oli uniikimpi ja parempi lähestymistapa juuri sen takia, että se on ollut enemmän salassa ollut maailma.

Dome Karukosken mukaan elokuvan täytyy olla myös itkettävä ja jopa hauska. Emotionaalisuus on jotain, josta Karukoski myöntää itse pitävänsä elokuvissa, ja tämän on hyvä näkyä myös miehen omissa töissä.

Kyllähän sen pitää olla Dome Karukoski -elokuva.

Toukon ajat

Käsikirjoituksen näkökulmia eri rajauksineen pohdittiin huolella. Osassa paneuduttiin enemmän Touko Laaksosen sotakokemuksiin, osassa vietettiin enemmän aikaa Amerikassa. Karukoski ja Bardy pallottelivat eri ideoita keskenään, ja Karukoski kehuukin Bardyn kykyä yllättää. Karukoski kertoo, että hänen tapansa työskennellä on mukauttaa tekstiä ja repliikkejä lopuksi vielä yhdessä näyttelijöiden kanssa.

Lopputulos kuulostaa luonnollisemmalta. Näyttelijöiden integraatio tarinaan toimii tällöin jollakin tapaa paremmin.

Lopulta käsikirjoitukseen valittiin viisi eri segmenttiä Laaksosen elämästä. Ensimmäinen eli sota oli erittäin rakas mutta myös traumaattinen kokemus luutnantiksi kohonneelle Laaksoselle. Sodan jälkeinen aika, jolloin rakennettiin uutta Suomea, edusti toista segmenttiä. Rakkaus ja perhe, aika jolloin tanssija Veli Mäkinen astui mukaan kuvioihin, on kolmas segmentti, ja Amerikkaa käsitellään kahdessa eri vaiheessa. Sen sijaan Touko Laaksosen Lontoon ajat jätettiin pois lopullisesta versiosta, sillä karsintaa oli pakko tehdä.

Nämä ovat ne merkittävimmät ja tärkeimmät Toukon ajat. Voisin kuvitella, että Lontoon ajat ovat olleet hänelle kiinnostavia ja nautinnollisia, mutta ne eivät sopineet elokuvan narraatioon.

Dome Karukoski päätyi valintoihinsa pitkälti haastattelujen avulla, joita hän teki elokuvaa varten. Touko Laaksosen tunteneet ihmiset puhuivat painottaen tiettyjä asioita, joita myös Laaksonen on itse painottanut ja joista hän on halunnut puhua elämäkertakirjoissaan.

Jotenkin koin, että nämä ovat olleet hänelle henkilökohtaisesti tärkeitä aikoja.

Kansainvälinen produktio

Vaikka Tom of Finland oli suomalainen, elokuvan piti alun perin olla englanninkielinen. Rahoituksen varmistuttua elokuva voitiinkin tehdä suomeksi, mikä taas selkeytti näyttelijävalintoja. Koekuvausten jälkeen pääosiin valikoituivat Pekka Strang Touko Laaksoseksi ja Lauri Tilkanen Toukon elämänkumppaniksi, Nipaksi. Muut pääroolit rakentuivat heidän ympärilleen. Näyttelijöiden välinen kemia on parhaimmillaan kuin taikaa, kertoo Karukoski.

Viime metreillä oli aika helppoa, kun Lauri Tilkanen ja Pekka Strang tekivät keskinäisen impron. Se on sellainen selittämätön taikapöly, mitä ei pysty analysoimaan. Tuntui, että tuossa se on. Muiden roolien rakentaminen heidän ympärilleen oli aika helppoa ja luontevaa.

Omat haasteensa asetti viidessä eri maassa kuvaaminen. Karukosken yöunet jäivät välillä vähiin.

Ehkä vaikein prosessi oli tämä ulkomaankuvio. Elokuvaa kuvattiin viidessä eri maassa. Annat ohjeet viidelle eri casting directorille viidessä eri maassa ja sitten sieltä alkaa tulla videoita eri aikavyöhykkeiltä. Los Angelesista tulee kymmenen tuntia perässä – ja tuijotat niitä yöllä ja aamulla pitäisi saada näyttelijöille infoa, että oletko edes harkitsemassa.

Elokuvaa on myyty ennakkoon noin kymmeneen maahan. Tom of Finland on yksi tunnetuimpia suomalaisia ja herättää varmasti mielenkiintoa ympäri maailman. Kaikkialla ei olla kuitenkaan vieläkään vastaanottavaisia homoikonista kertovalle elokuvalle.

On maita, missä elokuvaa ei lakien puolesta saa näyttää, ikävä kyllä. Joissakin maissa se saattaa olla myös liian pelottava aihe. On ehkä helpompi järjestää näyttely jossain maassa kuin levittää tällaista elokuvaa. Skandaali voi olla isompi elokuvan kohdalla, elokuva on niin näkyvä media.

Näkyvyyttä Tom of Finland sai jo alkuvuodesta 2017, kun se esitettiin Göteborgin elokuvajuhlien avajaiselokuvana ja palkittiin arvostetulla Fipresci-palkinnolla (The International Federation of Film Critics).

Palkinnot auttavat myyntiä, antavat eräänlaisen laatuleiman elokuvalle kansainvälisellä kentällä.

Provosoimatta ennakkoluuloja vastaan

Elämme tasa-arvoisen avioliittolain aikaa Suomessa, eikä homoseksuaalisuus ole ollut laitonta enää vuosikymmeniin, niin silti Karukoski myöntää jännittävänsä hieman elokuvan vastaanottoa.

Jännitän ehkä eniten Suomea, että kuinka valmiita me olemme 2017? Ihmisiä kiinnostaa, mutta saattaa samalla pelottaa. Vähän kuin kondomia menisi ostamaan teininä, että kehtaako sitä mennä? Minua kiinnostaa nähdä, kuinka rohkeita olemme siinä mielessä.

Vaikka elokuvassa käsitelläänkin joidenkin mielestä peräti jännittävää asiaa eli homoseksuaalisuutta, ei Karukoski halunnut lähteä tekemään eksploitaatiota, vaikka siihenkin olisivat Tom of Finlandin kuvastosta löytyneet oivat eväät. Onhan mies paljolti vastuussa SM-henkisen nahkahomon ikonisesta habituksesta.

En ikinä lähtenyt tekemään mitään provokaatiota. Se olisi ollut erilainen, siinä olisi runsaammin seksiä. Nythän olemme kuvittaneet tämän tarinan sitä kautta, että Toukon maailma oli utopiaa ja fantasiaa, mutta hänen oma elämänsä ei ollut niiden piirrosten kaltainen. Tyylivalinta olisi voinut olla, että elokuva olisi ollut paljon lihallisempi tai nahkaisempi, ja sitä kautta se olisi ollut provokatiivisempi.

Dome Karukoski halusi säästellä rakastelukohtauksia senkin vuoksi, että hänen mukaansa ne saattavat häiritä itse tarinan seuraamista. Fokus on ja pysyy Touko Laaksosen elämässä, ei seksissä ja nahkahousujen narinassa.

Kun on rakastelukohtaus missä tahansa elokuvassa, usein hyppäät tarinasta ulos ja mietit, että tuossa tuo nyt rakastelee, tuo minun tuntemani näyttelijä. Sitä kautta provokaatio olisi ollut väistämättä voimakkaampi, jos olisin tehnyt paljon seksuaalisemman tai lihallisemman elokuvan. Henkilöhistoria ei kuitenkaan edellyttänyt tai vaatinut sitä. Kaveri on ollut töissä 1950- ja 1960-luvun mainostoimistossa, lihallisuus ja nahka ovat olleet aika kaukana siitä todellisuudesta. Totuus on ollut aika paljon lähempänä elämää, jota elokuvassa nähdään.

Touko Laaksonen vaikutti monen ihmisen elämään taiteellaan, ja on nykyään yksi tunnetuimpia koskaan eläneitä suomalaisia. Kaarinan pojasta kasvoi kansainvälinen homoikoni ja tähti, eikä Suomella niitä niin hirveän paljoa ole. Ei voi kuin miettiä millaista elämöintiä ruotsalaiset olisivat pitäneet, jos Touko olisikin ollut vaikka Sven of Sweden.

Aika vähän meillä on tällaisia sankareita. Kaveri lähtee Kaarinasta ja muuttaa maailmaa, muuttaa tapaa, jolla nähdään miestä ja seksuaalisuutta. Eräällä tavalla toivoisin ja haluaisin, että suomalaiset olisivat ylpeitä hänen tarinastaan, siitä että meillä on tällainen kansainvälinen tähti. Niitä ei ole kovin montaa, siellä on Sibelius ja Tom of Finland, ja se on minusta hieno asia, jota tämä elokuva kunnioittaa.

Lue myös