Jumalan lasten kielletyt hedelmät

Äskettäin Jussi-palkinnon Tummien perhosten kodin ohjauksesta saaneen Dome Karukosken uusi elokuva Kielletty Hedelmä kertoo kahden pohjanmaalaisen lestadiolaistytön Raakelin (Marjut Maristo) ja Marian (Amanda Pilke) halusta kokeilla uskonnollisen kasvatuksen rajoja ja matkasta kohti pääkaupunkiseudun houkutuksia.

Elokuva sai alkunsa vuonna 2005, kun Tyttö sinä olet tähti -elokuvassa tuottajana toiminut Aleksi Bardy heitti Karukoskelle tarinaehdotuksen pohjoisessa asuvasta pojasta, joka lähtee opiskelemaan teologiaa Helsinkiin. Vaikka tarinassa ei ollut aineksia pitkään elokuvaan, ohjaaja kiinnostui sen perusideasta.

– Tarinassa minua kiinnosti arvoyhteisöjen kohtaaminen, jossa sekularistinen, liberalistinen ja jopa turmeltunut Helsinki kohtaa pohjoisen kontrolloidun ja konservatiivisen, mutta toisaalta jossain määrin lämpimän ja puhtoisen kyläyhteisön.

Käsikirjoitusvaihe

Ohjaajan tutustuttua tosielämässä pohjoisesta etelään muuttaneeseen uskonnolliseen tyttöön ja tämän vaiheikkaaseen elämäntarinaan elokuva alkoi saada vähitellen muotoaan. Lopullista tulosta ei saavutettu kovin helposti, sillä käsikirjoitusta muokattiin moneen kertaan ja samalla elokuvan työnimi Jumalan lapset täytyi vaihtaa sisällön puolesta sopivammaksi.

– Kuvasimme käsikirjoitusversion numero 13. Ei siinä ole ensimmäisestä versiosta jäljellä oikeastaan mitään muuta kuin Raakelin hahmo.

Karukoski sanoo osallistuvansa aktiivisesti käsikirjoitusten tekemiseen, vaikka hänen nimeään ei näykään tekijätiedoissa.

– En yleensä lähde elokuvaan mukaan, jos siinä on valmis käsikirjoitus. Uskon, että pystyn tekemään parempia elokuvia, jos en toimi pelkästään käsikirjoitusten toteuttajana.

– En ole koskaan jaksanut vängätä, pitäisikö minut mainita kakkoskäsikirjoittajan nimellä, sillä Aleksi tekee kuitenkin suurimman käsikirjoitustyön.

Suomalaisista elokuvista puhuttaessa nousee esille vakiokysymys käsikirjoitusten laadusta. Minkälaisena Karukoski pitää tilannetta?

– Yleensä minulle tarjottavat valmiit käsikirjoitukset ovat todella huonoja. Mikäli teen huonon käsikirjoituksen yhdessä käsikirjoittajan kanssa, niin se on sentään meidän omalla vastuullamme. Jos valitsen valmiiksi huonon käsikirjoituksen, niin se on jo itsetuhoista.

Hyvien elokuvaideoiden löytäminen on ohjaajan mukaan muutenkin vaikeaa.

– Monesti löytää hyviä ideoita viisitoistaminuuttisiin lyhytelokuviin, mutta pitkien 90–120-minuuttisten tarinoiden puute on Suomessa suuri ongelma. Toisaalta se on sitä myös koko maailmassa.

– Hirveästi tulee vastaan elokuvia, joiden pitäisi olla tarinansa puolesta 50-minuuttisia. Toiset taas eivät osaa yksinkertaistaa tarinoitaan, jolloin elokuvista tulee kolmituntisia eepoksia, joita katsoessa ihmiset nukahtavat puolessavälissä.

Elokuvanteon tavoitteet ja haasteet

Kehittyminen on Karukosken mielestä ohjaajalle tärkeä asia. Kielletyssä hedelmässä hän asetti itselleen kolme tavoitetta.

– Yksi niistä on kuvien sommittelu. Halusin kertoa enemmän kuvien avulla kuin sanoilla.

– Toinen juttu liittyi pohjoisen kylän ja Helsingin etabloimiseen, sillä kahden paikan asemien vakiinnuttaminen yhden elokuvan sisällä on yleensä hankala asia.

– Kolmas asia on elokuvan kokonaisrytmin hallinta. Olen hyvin tyytyväinen, että elokuvasta löytyy lyyrisempiä ja hiljaisempia vaiheita ja niiden vastapainoksi nopeampitempoisia kohtauksia.

Karukoski toteaa olevansa enemmän näyttelijä- ja tarinalähtöinen ohjaaja, mutta hän sanoo myös pyrkivänsä kehittämään kuvallista ilmaisuaan elokuvasta toiseen. Kuvien rakentamisprosessia hän kuvailee seuraavasti:

– Suunnittelemme kuvat ja sommittelut kuvaajan kanssa etukäteen, joten elokuvaa filmattaessa yritän antaa kuvaajan hoitaa oman tonttinsa. Minulla on tosin paha tapa, että saatan pistää koko paletin uusiksi edellisenä iltana ja se on sitten kuvaajan pääsärky.

Kielletyn hedelmän musiikinkäytössä oli ohjaajan mukaan haastavinta saada sovitettua yhteen popista, rockista ja jopa espanjalaisista kansanlauluista koostuva maallinen musiikki ja perinteinen elokuvamusiikki.

– Tämä oli yksi asia, josta olin vähän huolissani etukäteen. Esimerkiksi Scorsesen elokuvissa on monesti pelkkä biisipohjainen musiikkivarasto, mutta aika harvoin elokuvissa käytetään sekä elokuvamusiikkia että yksittäisiä biisejä.

– Löysimme onneksi palkintoja voittaneen ruotsalaisen säveltäjän Adam Nordénin, jonka kanssa lähdimme rakentamaan elokuvaan aika minimalistista pohjaa. Jos sekä elokuvamusiikki että biisit olisivat olleet melodisia, vaarana olisi saattanut olla, että elokuvan musiikillinen maailma olisi mennyt tukkoon.

Elokuvan näyttelijävalinnoista Karukoski sanoo, että ensisijaisena tavoitteena oli panostaa henkilökemioihin, mitä haettiin nuorten näyttelijöiden kohdalla yhteisillä koekuvauksilla.

– Marjut Maristo on minulle tuttu näyttelijä jo Tummien perhosten kodista. Amanda Pilkettä puolestaan suositteli ottamaan koekuvauksiin joko Laura Birn tai Elina Knihtilä. Kuvasin mimmit ja pari muuta aiemmin elokuvissani ollutta tyttöä yhdessä, mutta Marjutin ja Amandan yhteiskemia oli ylivertaista.

– Ammattinäyttelijät olivat suureksi osaksi tuttuja, joten osat menivät lähes jakamalla.

Elokuvan sisäistä elokuvaa

Vaikka Karukosken aikaisemmat elokuvat ovat olleet sekä yleisö- että jossain määrin myös arvostelumenestyksiä, eivät elokuvan tekemisen paineet ole ohjaajan mukaan kadonneet minnekään.

– Kulttuurissamme on tapana, että jos joku onnistuu, niin se halutaan lyödä alas. Helposti lähdetään negatiivisen kautta ja todetaan, että ei tämä nyt ollut niin hyvä kuin tuo aikaisempi.

– Se on nastaa, että tuottaja ei enää kyseenalaista tekoprosessiin liittyviä päätöksiä. Suomessa elokuva on ohjaajavaltainen bisnes, joten ohjaajat saavat useimmiten tahtonsa läpi. Nuorena ohjaajana valintoja vain joutuu perustelemaan valtavasti. Tummien perhosten kodissa esimerkiksi otin ensikertalaisen tekemään elokuvan musiikit ja se oli monen viikon todisteluprosessi.

Kielletty hedelmä -elokuvassa eksytään elokuviin ja valkokankaalla nähdään eräs Ingmar Bergmanin vakionäyttelijöistä koostuva elokuva. Karukoski valottaa elokuvavalinnan taustoja:

– Elokuva on Maj Zetterlingin Flickorna. Olisin halunnut Ingmar Bergmanin Hiljaisuuden tai Jean-Luc Godardin Le Mepris'n, joissa molemmissa on vahva naishahmo ja kohtuullisen traaginen tarina. Bergmaniin ei ollut oikeuksia saatavilla, mutta Ruotsista ehdotettiin, että ota Flickorna, sillä siihen saisimme ainakin oikeudet.

– Le Mepris'in oli saatavilla esitysoikeudet, mutta niiden minuuttihinta olisi ollut 20 000 euroa, mikä tarkoittaa yhtä kuvauspäivää. Kun mietin, otanko mukaan jonkun mielileffan vai yhden kuvauspäivän lisää, niin valinta oli helppo tehdä.

– Yritin vähän naamioida sitä Bergmanin elokuvaksi, mutta ehkä se ei mene läpi kokeneelta elokuvakatsojalta.