Tolkien valkokangas

Dome Karuskoski on tehnyt mittavan uran Suomessa hyppien erilaisten lajityyppien välillä sulavasti. Hänen draamojaan ja komedioitaan yhdistää tarkka ajoitus ja omaperäinen tyyli. Leijonasydän (2013) herätti kiinnostusta ulkomailla asti ja viimeistään Tom of Finland (2015) todisti, että Karukoski pystyy tekemään salonkikelpoista epookkielokuvaa.

Tolkien on iso saavutus suomalaisohjaajalle, joka seuraa elämäkertaelokuvallaan monien eurooppalaisohjaajien tietä Hollywoodiin. Taru sormusten herrasta ja Hobitin kirjoittaneen J.R.R. Tolkienin rakastettujen teosten taakse kurkistavassa elokuvassa ohjaaja pääsee esittelemään taitojaan aikalaiskuvauksen lisäksi fantasiaelementtien kanssa.

Brittisotilaiden voitokas uhma, jolla he lähtivät ensimmäiseen maailmansotaan, on väistynyt Sommen mutaisissa vallihaudoissa. John Tolkienin (Nicholas Hoult) päässä sodan kauheudet saavat kuumehoureiden värittämänä uusia sävyjä. Liekinheittimet muuttuvat tultasyökseviksi lohikäärmeiksi, jotka samoavat tappavien kaasujen keskellä. Menneisyys ja nykyhetki sekoittuvat keskenään ja vievät väsyneen sotilaan takaisin hänen kouluvuosiinsa.

Tolkien ei lähde esittelemään kirjailijan uraa vaan keskittyy hänen nuoruusvuosiinsa ja kouluaikaiseen ystäväjoukkoonsa, jotka jättivät nuoreen mieheen yhtä vahvan jäljen kuin sodassa todistetut kauheudet. Köyhistä oloista ponnistavalle Johnille rikkaiden nuorten miesten ystävyys avaa ovet maailmaan, jossa kirjallinen ura ei tuntunut mahdottomalta. Yhteiskunnallinen asema ja taloudellinen riippuvaisuus asettavat hänet kuitenkin erilaisten valintojen keskelle kuin toverinsa.

Dome Karukoski on tehnyt hyvin tahdikkaan ja turvallisen elämäkerran. Se ei erotu massasta, mutta on päällisin puolin moitteeton draama. Pitkälti takaumissa tapahtuva tarina käy läpi vielä Johnin päässä aihioina olevien myyttien syntykertomusta. Tiede ja taide elävät hänen ajatuksissaan rinnakkain. Äidin tarinat lohikäärmeistä ja tyttöystävä Edithin (Lily Collins) rakkaus Wagnerin oopperoihin asettuvat kontrastiin kielitieteen tiukkojen opintojen kanssa. Takaumat tuntuvat pohjustukselta tulevalle, mutta kun menneisyys ottaa kiinni sodasta palaavan Tolkienin, ei sillä enää ole mitään sanottavaa. Suuri rakkaustarina jää hieman valjuksi ja akateeminen maailma irralliseksi.

Tolkien toimii varmasti oivallisena käyntikorttina Karukoskelle, sillä se istuu mukavasti Kaiken teorian (2014) ja The Imitation Gamen (2014) kaltaisten henkilökuvien vierelle. Karukoski pääsee aikalaiskuvausten lisäksi tuomaan Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta -trilogian sekä Hobitti-elokuvien maailmojen kuvastoa sotaelokuvan perinteisen aikalaiskuvauksen rinnalle. Turvallinen keskitie tuo kuitenkin mukanaan turvallisen elokuvan, eikä lopputuloksessa enää näy Karukosken omaperäistä tyyliä.