Usva kotikatsomo

Aikansa menestyneimmän independent-kauhuelokuvan Halloween – naamioiden yön (Halloween, 1978) jälkeen elokuvantekijäparivaljakko John Carpenter ja Debra Hill päätyivät tekemään AVCO Embassy Picturesille merellisen kummituskauhuelokuvan Usvan (The Fog, 1980). Genreä määritelleen uuden sukupolven slasher-elokuvan jälkeen siirtymä tunnelmallisen ja aiheeltaan B-elokuvamaisen kauhun pariin ei osoittautunut samanlaiseksi menestykseksi, vaikka Carpenterin elokuville tutut elementit aina tuotantoryhmästä musiikkiin ja efekteihin kasassa olivatkin.

Hillin ja Carpenterin käsikirjoituksessa sumun synnyttämä pelontunne ja kosmisen koston uhka yhdistyi vanhojen merimiestarinoiden ja sarjakuvien aaveisiin sekä klassikko kauhukirjallisuuteen Poesta Lovecraftiin. Satavuotisjuhlallisuuksia viettävän pienen rannikkokaupunki Antonio Bayn historiasta paljastuu synkkäpuoli, kun mereltä rannikolle liikkuva yliluonnollinen hohtava sumu sekä sen mukanaan tuomat merimiesten aaveet alkavat piinata kaupunkilaisia.

Jälleen laajasta näyttelijäjoukosta seurataan paikallisen radioasemanjuontajaa Stevie Waynea (Carpenterin tuotannonaikainen kumppani ja radioäänenä seksualisoitu Adrienne Barbeau), paikallista työmiestä Nick Castlea (kauhuelokuvien vakiokasvo Tom Atkins) ja tämän kyytiin ottamaa liftaria Elizabethia (Jamie Lee Curtis, tytär) sekä kaupunginjohtaja Kathy Williamsia (Janet Leigh, äiti), hänen avustajaansa Sandya (Nancy Kyes) ja menneisyyden piinaamaa pappia Isä Mallonea (Hal Holbrook).

Kiinnostavat hahmot kuitenkin harhailevat liian pitkään vailla päämäärää pyrkien selviytymään sumussa, kunnes Mallone paljastaa mysteerin kannalta keskeisen salaisuutensa. Käsikirjoitus ei saa pienimuotoisista tapahtumista ja kaupungin sisällä liikkumisesta tarpeeksi kauhua aikaiseksi, vaikka sitä jälkituotannossa roimasti lisättiinkin säikäytysten ja väkivallan muodossa. Rajallisista lähtökohdistaan huolimatta Usva on hyvin kompakti kauhuelokuva ja visuaalisempi Kalifornian rannikon laajakuviltaan sekä efekteiltään kuin Carpenterin aiemmat ohjaukset.

Ihmisen kurittaman luonnon vastaiskuun ja sään ääri-ilmiöihin sidottu kauhu tuntuu yhä ajankohtaiselta tänä päivänä, mutta mukaan on lisätty myös yliluonnollisen kostokertomuksen piirteitä elävä kuolleiden ja poltergeistin avulla. Savukoneiden armeijalla luotu hohtava sumu on efektinä vanhentunut, mutta toimii parhaan kauhun tavoin piilottaen sen sisältämän uhan.

Tunnelma elokuvassa on kohdillaan, jopa päiväkohtauksissa, paljolti Carpenterin jälleen itse säveltämän yksinkertaisen syntetisaattoriscoren avulla. Usva tuntuu 1970– 1980-lukujen graafisen väkivallan suuntaan siirtyneen kauhun sijaan vanhojen tunnelmallisempien kauhuelokuvien, erityisesti Hitchcockin teosten perilliseltä. Psykoon (Psycho, 1960) ja Lintuihin (The Birds, 1963) viitataankin otosten, tapahtumapaikkojen sekä näyttelijöiden tasolla. Kokonaisuutena Usva ei silti ole sen kunnioittaminen kauhunklassikoiden veroinen jännityksen säilyttämisessä.

Future Filmin julkaisema restauroidun version teräväpiirto antaa elokuvalle uuden elämän, vaikka osa sen rosoisesta tunnelmasta menetetään. Blu-ray julkaisuissa on Pako New Yorkista (Escape from New York, 1981) juhlajulkaisun tavoin paljon tekstittämättömiä ekstroja elokuvan promootioon ja tuotantoon liittyen sisältäen jonkin verran toistoa vanhojen ja uusien featurettejen välillä.

Erityisen kiehtova on Carpenterin toteutumattomien projektien esittely, joista monien lähtökohdat vaikuttavat jopa Usvaa kiinnostavimmilta. Asemiaan vuosien kuluessa parantanut kummituskauhuelokuva jääkin välityöksi Carpenterin varhaistuotannossa, jossa matka New Yorkiin ja Antarktikselle vasta odottivat horisontissa.