Dark Star - Pimeä tähti kotikatsomo

John Carpenterin ensimmäinen pitkä elokuva Dark Star – Pimeä tähti (1974) on pikkubudjetin avaruusparodia, joka ammentaa aineksia aikaisemmista scifi-elokuvista. Suorimmat viittaukset kohdistuvat Stanley Kubrickin Avaruusseikkailu: 2001:seen (1968) ja erityisesti tuttuun ihmisen ja keinoälyn kädenvääntöön. Myöhemmin Carpenter käsitteli vakavammin äärimmäisen eristäytyneisyyden angstia ja ulkoavaruuden uhkaa elokuvassa The Thing – "Se" jostakin (1982).

Dark Starin miehistöllä on pitkä komennus avaruudessa. Heillä on lähes järjetön tehtävä: epävakaiden planeettojen tuhoaminen. Maasta ei lähetetä korjaussarjaa rikkoutuneiden osien korjaamiseksi säästösyistä. Aika vaan ei tahdo kulua loputonta avaruutta tuijottamalla. Kukin huvittelee omalla tavallaan, kuten ammuskelemalla laserpyssyllä ja soittelemalla vedellä täytettyjä pulloja. Avaruudessa ovat arkipäivää vastuuton sählääminen ja keskinäiset erimielisyydet. Tylsyyden katkaisee asteroidimyrskyn aiheuttama toimintahäiriö, jolla on kohtalokkaat seuraukset.

Visuaalisesta puolesta joko pitää tai ei. Avaruuselokuvien tekijöiden rakastama hyperdrive paukkuu kuin laserit Atarin alkuajoilta. Tähdet näyttävät toisinaan mustalle kankaalle roiskituilta styroxpalloilta tai tuikkivilta pikku discovaloilta. 2001:n sulavaa lyyrisyyttä on turha odottaa. Elokuvan edetessä pelkistetty tyyli näyttää kuitenkin toimivalta, jos pääsee yli 3D-animaatioiden ja muiden digitaalisten viilausten kaipuusta. Miehistön, aluksen tietokoneen ja Pommin keskinäinen dialogi naureskelee koneälyn käsitteelle. Paniikkitilanteessa käännytään syväjäädytetyn komentajan puoleen, joka kehottaa opettamaan planeettojen räjäyttämiseen tarkoitetulle Pommille fenomenologiaa.

Rusinana pullassa on luonnollisesti omituinen avaruusolento. Kovaonnisen, mutta sympaattisen Pinbackin (Dan O’Bannon) adoptoima vieras organismi ei ole yhtä tuhoisa kuin Thingissä, vaikka aiheuttaakin epämieluisia tilanteita. Kurluttava ja karkaileva rantapallo, johon on spreijattu ympyröitä, ylittää uskottavuudessaan aikaisemmat avaruusörkit tepastellessaan räpyläjaloillaan pitkin alusta. Elokuvan aikana Pinback kamppailee rantapallon kanssa, saa selkäänsä työkaveriltaan, juuttuu hissiin ja tekee tunnustuksia eräänlaiselle videopäiväkirjalle, joka sensuroi alatyyliset sanat ja eleet. Myöhemmin O’Bannon muuten kunnostautui muun muassa Alien -elokuvien käsikirjoittamisessa ja muutamissa kauhuelokuvissa.

Carpenter on pääsääntöisesti säveltänyt itse musiikin elokuviinsa. Dark Starin tyylinä on kantri, joka sopii yllättävän hyvin avaruusmaisemaan. Itsereflektiivisyys yltää äänimaailmaan asti: jos 2001:n Also Sprach Zarathustran ajatellaan manifestoivan vaikkapa yli-inhimillistä, teknologista ja visuaalista suuruutta, Dark Starin keskustietokoneen soittama Figaron häät vinksahtaa luonnollisesti piruilun puolelle vastaavassa kontekstissa. Halpisscifeilyä, campia tai ei, Dark Star on yksi genrensä hämärimpiä ja maistuvimpia makupaloja.