John Carpenterin vuonna 1982 valmistunut The Thing - "Se" jostakin on miehen merkittävin teos Halloweenin rinnalla. Molemmat elokuvat ovat vertaansa vailla olevia klassikoita eritoten kauhun genressä. Thing on siinä mielessä mielenkiintoisempi teos, että se omaa huomattavasti enemmän tartuntapintaa kauhun yksinkertaisten ja ahtaiden raamien ulkopuolellakin. Carpenterin Thing perustuu edeltäjänsä eli Christian Nybyn vuoden 1951 The Thing From Another Worldin tavoin John W. Campbell Jr:n novelliin Who Goes There? Carpenterin teos on alkuperäistekstille uskollisempi versio ja sen hiuksianostattava, yksinkertaisen hiottu kerronta hakee vertaistaan. Muutamaa vuotta aiemmin valmistunut Ridley Scottin Alien - kahdeksas matkustaja lienee ainoa todellinen vertailukohde.

The Thing - © 1982 Universal City StudiosThingin idea on yksinkertainen. Antarktiksella tiedemiesryhmä löytää 100 000 vuotta jäätikön uumenissa olleen vieraan eliölajin, joka viruksen lailla tarttuu ihmisiin ja alkaa kylvää tuhoa ympärilleen. Eristetyssä tilassa pienen miesryhmän sisällä kasvava psykologinen jännite ja kauhu sulkevat katsojan hyytävään syleilyyn. Äärimmäisen uhan edessä kukaan ei luota enää kehenkään ja vallitseva epäluottamus lietsoo ryhmän kohti lopullista itsetuhoa. Pessimistinen tarina pakottaa katsomaan ohi kauhun elementtien ja rakentaa huikean vertauskuvan ihmiskunnasta.

The Thing - © 1982 Universal City StudiosThingin nihilismi on puistattavaa. Se rajaa ihmisen käyttäytymisen puhtaaksi yksilön selviytymistarinaksi kollektiivisen uhan edessä. Ylivertainen hirviö tunkeutuu ihmiseen ja omii ihmisen minuuden hitaasti ja varmasti. Olio kerää tarvitsemansa voiman ihmisistä ja hyökkää heitä vastaan heidän omilla painajaisillaan: mies alkaa syödä miestä. Thingin uhkakuva tieteiskauhussa on harvinaisen realistinen.

Ensisijaisesti elokuvan voi nähdä painostavana virus-profetiana, joka vertauskuvallisesti alistaa koko ihmiskunnan peruuttamattomalle vitsaukselle, jonka voiman epätietoisuuden luoma paniikkikäyttäytyminen todisti HI-viruksen löydyttyä. Toisaalla Thing pyyhkii Salaisten kansioiden pöydän uskottavuudesta putipuhtaaksi. Maahan sijoitettu ulkoavaruuden uhka on paljon varteenotettavampi ihmiselle tuntemattomilla lakeuksilla kuin alati valvonnan alaisilla katusilla. Pienet vihreät kaksijalkaiset tuntuvat todellisuudessa varsin epäuskottavilta ulkoavaruudesta maahan ajautuviin alkeellisiin mutta vieraisiin eliölajeihin, kuten viruksiin ja bakteereihin, verrattuna.

The Thing - © 1982 Universal City StudiosMonesti Thingin tehon on sanottu laantuvan puistattaviin erikoistehosteisiin ja niillä mässäilyyn. Viittaan kintaalla moisille marisijoille, vaikka onkin todettava että Carpenterin näkemys vallan ottavasta tuhosta onkin shokeeraavaa, mutta se ei missään tapauksessa hallitse kerrontaa tai vie pohjaa tarinan sisällöltä. Kauhu on tarkoitettu hätkähdyttämään ja sen - totta vie - Thing tekee.

Carpenterin Thing nähtiin Suomen televisiossa ensimmäistä kertaa leikkaamattomana vuonna 1996. Videona elokuvaa on turha etsiä sen K-18-luokituksen takia. Pitkään ainoa mahdollisuus saada käsiinsä tämä kauhun mestariteos, oli tilata se ulkomailta. Nyt dvd-ajan myötä Thingin eurooppaversio on löytänyt tiensä myös Suomeen ja levy sisältää myös runsaasti alan harrastajaa ilahduttavaa oheismateriaalia, kuten poistettuja kohtauksia, making of -koostetta ja sen sellaista.

* * * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,8 / 4 henkilöä