Älkää antako neljän tähden hämätä: ei tällä elokuvalla ole painavaa sanottavaa. Sen sijaan Guy Ritchien käsikirjoittama ja ohjaama Lock, Stock & Two Smoking Barrels luottaa kameraan, upeaan tarinaan, musiikkiin sekä tehokkaasti East End -aksentilla ampuvaan dialogiin. Tuloksena on hurmeisella mutta hyvällä maulla tehty indie-raina, joka varmasti tuntuu nauruna vatsanpohjassa.

Lock, Stock & Two Smoking Barrels / Puuta, heinää ja muutama vesiperäTämän loputtomasti lainailevan ajan rikoselokuvia on tasaisin välein syytetty sisällöttömyydestä, asefetisismistä sekä väkivallan glorifioimisesta. Olen asiasta tietyin varauksin samaa mieltä. Mutta kun sitten vastaan tulee Lock, Stock & Two Smoking Barrelsin kaltainen tapaus, sitä joutuu laskemaan poliittisesti korrektit kriitikon elkeensä ja tunnustamaan itselleen pitävänsä juuri Ritchien tavasta ottaa asiat kevyesti ja esittää ne mustalla huumorilla ilman turhaa painolastia. Älkää antako tämänkään hämätä, sillä väkivalta ei ole mitenkään etusijalla - vaan ei se poissakaan ole.

Neljä pikkurikollista saa vaivoin kootuksi 100 000 puntaa, jotta yksi heistä - korttihai Eddy (Nick Moran) - voisi osallistua peliin paikallisen pornokauppiaan ja gansterin, "Hatchet" Harryn (P.H. Moriarty), kanssa. Tietysti Eddy häviää rahat ja jää vielä velkaa puoli miljoonaa puntaa. Maksuaikaa on viikko, tai sormia aletaan panna poikki.

Kvartetti saa kuningasidean rästirahojen hankkimiseksi: ryöstetään ne toisilta rikollisilta - jotka ryöstävät ne kannabis-kauppiailta. Kun hommaan lähdetään kahden antiikkimusketin ja "Guns for show, knives for a pro" -asenteen voimin, kaikki mikä voi mennä pieleen todella myös menee pieleen. Tapahtumat tuntuvat saavan kuitenkin jatkuvasti uusia käänteitä, ja eloonjäämisestä tulee varsin sattumanvaraista puuhaa kaikkien osapuolien joutuessa törmäyskurssille keskenään.

Lock, Stock & Two Smoking Barrels / Puuta, heinää ja muutama vesiperäEi jaksa muistaa, että miten ja milloin toinen toistaan värikkäämmistä psykopaateista tuli rikoselokuvan peruskuvastoa; joka tapauksessa Lock, Stock & Two Smoking Barrels marssittaa heitä esiin kokonaisen gallerian verran. Eivät he ole mitenkään syviä henkilöinä, mutta ei sen ole mitään väliä. Kaikki tässä elokuvassa on enemmän tai vähemmän itsetietoista - ja tämä tyylille sekä asenteelle tarjottu itseisarvo myös toimii. Ennen televisiomainoksia ohjannut Guy Ritchie tietää, miten katsojan silmä vangitaan: kamera kulkeekin uunin perältä keittokattilan pohjan kautta pyörimään villisti keskelle pokeripöytää. Se hidastelee, nopeuttaa liikettään ja äkkiä pysähtyy kokonaan. Kaiken yllä on vielä loistavasti valittu musiikki. Ja miten voisi elokuva, jossa mm. James Brown, The Stooges sekä Castaways toimivat keskenään, olla aivan kelvoton?

Lock, Stock & Two Smoking Barrels on hyvä elokuva - kunhan sitä ei ota turhan vakavasti. Se on kaikin puolin varsin rehellinen, koska ei lupaa yhtään sen enempää kuin tarjoaa. Ritchie on tehnyt työnsä huolellisesti tarkoituksenaan ainoastaan tarjota hyvät naurut. Tyyli tulee ennen tarkoitusta, ja hyvä niin. Heti pistää silmään leikittely Sergio Leonen spagetti-westernien tunnusmerkeillä. Samaan hengenvetoon on mahdotonta olla hokematta meidän sarjakuvilla ja kofeiinilla kyllästettyjen epätoivojen parantumatonta mantraa: Quentin Tarantino, Quentin...

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:2,8 /4 henkilöä