Rockin oppitunti

Guy Ritchien uusimmasta teoksesta on mahdotonta puhua mainitsematta ohjaajan aikaisempia elokuvia Puuta, heinää ja muutama vesiperä (1998) sekä Snatch (2000). Kyseisten rikoskomedioiden aloittama sarja saa kahdeksan vuoden mittaiseksi venähtäneen tauon jälkeen RocknRollasta raikasta jatkoa.

RocknRollan suurin yhtäläisyys edeltäjiinsä verrattuna on Ritchien tavaramerkiksikin muodostunut monisäikeinen, värikkäitä hahmoja vilisevä juoni. Lontoolainen kiinteistöhuijari Lenny on voidellut paikalliset valtuutetut tekemään mielensä mukaisia kaavoituspäätöksiä. Apajille kärkkyy myös venäläinen gangsteri Victor joukkoineen. Valonarasta toiminnasta huolehtii puolestaan Wild Bunchiksi nimetty kolmikko sekä vääristä paikoista elämäänsä jännitystä etsivä kirjapitäjä Stella. Juonen sitoo yhteen kuolleeksi luultu rocktähti Johnny Quid ja Lontoon undergroundrock-todellisuus. Kohtalokkaiden tapahtumien katalysaattoria toimii varastettu taidemaalaus.

Kimurantti lähtöasetelma esitellään läkähdyttävällä vauhdilla. Ensimmäisen vartin jälkeen alkavat RocknRollan parhaat puolet kuitenkin nousta esiin. Kun tarina on saatu poljettua täyteen vauhtiin, painetaan elokuvassa kytkin pohjaan ja aletaan nauttia maisemista. Ritchie osoittaa kehittyneensä melkoisesti tarinankertojana. Elokuva muuttuu edeltäjiään paremmin hallittavaksi kokonaisuudeksi juonen kiemuraisuuden ja vauhdikkuuden kuitenkaan kärsimättä siitä.

Elokuvan perimmäisin tavoite tuntuu olevan puhtaan rock'n'roll -asenteen määritteleminen. Käytännössä gangsteritouhut ja rock rinnastuvat rempseällä tavalla. Kulmakunnan tylyin gangsteri on se, joka rokkaa parhaiten ja vielä lopulta kaappaa koko potin itselleen. Ilahduttavaa on kuitenkin huomata, että sinänsä viihdyttävän rymistelyn ohella RocknRolla malttaa kaartaa hetkittäin myös vakavampienkin aiheiden äärelle. Varsinkin karskien äijien tavassa käsitellä ja hyväksyä homoutta on aidon tuntuinen tunnelma. Sen sijaan venäläismafian käsittelyssä käsikirjoittaja-ohjaaja on päästänyt itsensä hieman helpolla. Muukalaiset esitetään melko yksiulotteisesti väkivaltaisina älykääpiöinä.

Ritchie on jälleen kerran valinnut vahvan näyttelijäensemblen elokuvaansa. Varsinkin Toby Kebbell tuntuu mainiolta valinnalta kantamaan vastuun Johnny Quidin huumehuuruisesta hahmosta. Lontoon alamaailma puolestaan herää henkiin Mark Strongin Archien ja Gerard Butlerin One Twon hahmojen kautta. Thandie Newton kirjanpitäjä Stellan roolissa hemaisee muuten vaan.

RocknRolla on tyylikkäästi toteutettu viihdepläjäys. Ritchie tuntuu palanneen pop-maailman seurapiirilööpeistä sellaisten elokuvien pariin, jotka hän hallitsee parhaiten. RocknRollassa henkilöhahmot ovat herkullisia, kohtausten tunnelmat kohdillaan ja asenne rock.