Pieniä valkoisia valheita kotikatsomo

F. Scott Fitzgerald kirjoitti muistikirjaansa: ”Kolmissakymmenissä haluamme ystäviä. Nelissäkymmenissä tiedämme, etteivät he pelasta meitä sen paremmin kuin rakkauskaan aikanaan.” Amerikkalaiskirjailijan ajatelma voisi olla ranskalaisen Guillaume Canetin ohjaaman ensemble-draaman motto.

Pieniä valkoisia valheita alkaa tehokkaasti. The Artist -tähti Jean Dujardinin näyttelemä Ludo bilettää yökerhossa mutta vaikuttaa tympiintyneeltä. Ajaessaan skootterillaan kotiin aamuöisen Pariisin halki hän törmää rekkaan ja joutuu teho-osastolle. Järkyttyneet ystävät kokoontuvat sairaalaan katsomaan lähes tunnistamattomaksi murjoutunutta miestä.

Kaupunkimiljööseen sijoittuvan, henkilöt esittelevän aloitusjakson jälkeen siirrytään Lounais-Ranskaan meren rannalle, missä ystäväporukka tapaa viettää kesälomansa. Siirtymän myötä kerronta löystyy. Alkaa aivan liian pitkäksi venytetty kesäinen leikki, joka tavoittelee myös komediallisia sävyjä. Hauskanpitoa ja illanistujaisia varjostaa tietoisuus sairaalassa makaavasta ystävästä, mutta eniten lomalaisia huolettavat heidän omat ihmissuhdekoukeronsa.

Näyttelijänä pitkähkön uran luonut Guillaume Canet on myös käsikirjoittanut ohjaamansa elokuvan. Keskeisimmät ja ongelmaisimmat roolihahmot ovat itsellistä antropologi-Marieta (Marion Cotillard) lukuun ottamatta miehiä. Perheellinen Vincent (Benoit Magimel) rakastuu parhaaseen kaveriinsa Maxiin (François Cluzet), Éric (Gilles Lellouche) ja Antoine (Laurent Lafitte) haikailevat entisten tyttöystäviensä perään. Hieman yllättäen mieleenpainuvimmaksi henkilöksi nousee karismaattisen Dujardinin esittämä Ludo, joka on läsnä vain muutamassa kohtauksessa.

Alkupuolellaan Pieniä valkoisia valheita tuo mieleen Olivier Assayasin hienovaraiset ihmissuhdetutkielmat. Melko pian käy kuitenkin ilmeiseksi, ettei Canet paini samassa sarjassa. Ohjaus on sujuvaa, mutta käsikirjoitus olisi kaivannut tarkentamista ja tiivistämistä. Draaman kaaren kannalta tärkeä kohtaus, jossa ystäväporukan ulkojäsen kyseenalaistaa päähenkilöiden rehellisyyden itselleen ja toisilleen, jää valitettavan irralliseksi.