Rivien välissä valkokangas

Ranskalaisohjaaja Olivier Assayas on viime vuosina siirtynyt nostalgisista aikakausikuvauksista moderneihin naiskuviin. Clouds of Sils Maria (2014) ja Personal Shopper (2016) olivat filosofisempia ja monikerroksisempia elokuvia kuin edeltäjänsä. Näihin rinnastettaessa uusi Rivien välissä tuntuu välityöltä. Se on keveä, viininhuuruinen yhteisökuvaus, jossa lähestytään lennokkaiden väittelyjen kautta totuuden, valheen ja fiktion rajamaita.

Léonard (Vincent Macaigne) odottelee uuden kirjansa julkaisua, mutta saa pettyä, kun kustannustoimittaja Alain (Guillaume Canet) ei ole kiinnostunut hänen omaelämäkerrallisesta otteestaan romaanissa. Alainin vaimo Selena (Juliette Binoche) taas pitää kirjaa Léonardin parhaimpana, vaikka erityisesti eräs naishahmo tuntuu hyvin tutulta. Kirjailijan oikeuksia tarinaansa puidaan erilaisissa illanistujaisissa ja samalla murehditaan fyysisten kirjojen muuttuvaa asemaa. Alain yrittää uudistaa kustannustalon toimintaa digitaalisempaan suuntaan nuoren ja idearikkaan Lauren (Christa Théret) kanssa, eikä yhteistyö ole kaikkien mieleen.

Kaksoiselämää viettävät pariisilaisintellektuellit tapaavat toisiaan kahvilla, lounailla ja illallisilla. Viiniä kuluu, keskustelut pyörivät taiteen ympärillä, eikä syrjähypyiltäkään vältytä. Salaisuudet yritetään pitää piilossa pienissä ympyröissä, mutta Léonardin romaanien sivuilta voi lukea herkullisimmat juorut. Fakta muuttuu fiktioksi ja päinvastoin. Vaikka lukijat toivovat, että heitä ei sivuilta tunnisteta, tuntuvat kaikki poikkeamat totuudesta isoilta loukkauksilta.

Assayas pääsee piikittelemään seurapiirejä, joissa voivotellaan kirjallisuuden myynnin laskua, mutta samalla halveksutaan digitalisoinnin mukanaan tuomaa kirjojen kulutusta. Bittiavaruuden teosten omistamista ei nähdä yhtä kulturellina tekona kuin kovakantisten kirjojen selailua. Kun taiteen demokratisoituminen vie pohjan omilta kokoelmilta, tulee kirjallisesta mausta se, mikä erottaa heidät tavallisista kuluttajista.

Imago nousee tärkeimpään asemaan. Sen varaan voidaan ripustaa kaikki. Jos kirja ei myy, viittaa se aitoon taiteilijaan ja myyntimenestys taas markkinointineroon. Politiikkaan mennään julkisuuden takia, jolloin poliittisista päätöksistä tulee vain imagovalintoja. Jopa viittaukset elokuviin ja kirjoihin ovat vain oikopolkuja taiteilijakuvaan, eikä niitä edes tarvitse nähdä.

Salonkimainen tarinankerronta on täynnä kiinnostavia keskusteluita, mutta se jättää kuvallisen ilmaisun yllättävän jähmeäksi. Kesähetket (2008) ja Clouds of Sils Maria osoittavat, että Assayas osaa tasapainoilla keskustelupainotteisissakin elokuvissaan tarinan ja kuvan välillä hienosti. Yleensä tyyli on puskenut Assayasin elokuvissa ohi tunteellisemman tason jättäen ne hieman kylmiksi. Rivien välissä onnistuu välittömässä ilmapiirissä ja kuljettaa keskusteluja soljuvasti eteenpäin.

Jokin ei kuitenkaan täsmää ja Rivien välissä tuntuu enemmänkin harjoitelmalta Assayasin ihailemien ohjaajien teoksista kuin hänen omalta elokuvaltaan. Sen keveää rupattelua on mukava seurata, vaikka sen teflon-pintaan on paikoin vaikea tarttua. Digitalisaation tulevaisuuden ja autofiktion rajojen pohtiminen ahmaisevat ison osan tarinasta ja vaikka elokuva kerrostaa niitä paikoitellen onnistuneesti, tuntuu lopputulos hieman täyteen ahdetulta.