Ensemble, c´est tout - Kimpassa valkokangas

Kun Anna Gavaldan romaani Kimpassa ilmestyi Ranskassa vuonna 2004, oli maan jo valloittanut gavaldamania. Suurkaupungin yksinäisyydestä ja rakkauden kaipuusta kertovat kirjat kiertelivät romanttisen kerronnan ja realistisen kaupunkikuvauksen välillä. Raikas ja urbaani tapa kuvata Pariisin arkea esitti kaupungin kauneudessaan ja kurjuudessaan, ja itse kirjailijatar nostettiin esiin nuorten pariisitarten ruumiillistumana. Ei ole siis mikään ihme, että Kimpassa on nyt elokuva, jonka teossa ei ole isoja nimiä säästelty.

Camille Fauque on köyhyysrajalla elävä, nääntynyt taiteilija, jonka inspiraation rankka elämä on vienyt mennessään. Apua hän saa odottamattomalta taholta, kun naapurissa asuva änkyttävä aatelisherra Philibert ojentaa auttavan käden. Philibertin alivuokralaisena asuva ylirasittunut apukokki Franck ei kuitenkaan ole yhtä innoissaan Camillen auttamisesta ja keskittyy murehtimaan isoäitinsä Pauletten rapistuvaa terveydentilaa.

Siinä, missä Gavaldan kirja käsittelee yksinäisyyttä ja siitä luopumisen vaikeutta, keskittyy elokuva ystävyyden parantavan voiman ylistämiseen. Näin ironia, joka välittyy kirjan nimestä, on kadonnut itse elokuvasta. Kysymys on muuttunut toteamukseksi.

Vaikka konkariohjaaja-käsikirjoittaja Claude Berrin lähtökohdat eroavatkin Gavaldan alkuperäisistä, on elokuvassa silti säilynyt myös pohjana olleen kirjallisen tarinan ilmapiiriä. Muun muassa sukukronikoista Katkeruuden lähde (1986) ja Rakkauden lähde (1986) aiemmin tunnettu Berri on vaihtanut historialliset maisemansa nykypäivän urbaanin katukuvaan sujuvasti. Pariisilaiset pihat, puistot ja asunnot ovat nuhjuisuudestaan huolimatta kutsuvia ja kodikkaita, mutta silti kaukana hollywoodilaisesta romanttisesta kuvastosta. Myös paikoitellen esiin pulppuava melankolinen huumori on taattua gavaldaa.

Elokuvan pääosiin palkatut nuoret tähdet ovat alansa kysytyimmästä päästä, mutta vaikka Audrey Tautou ja Guillaume Canet näyttävät suloisilta yhdessä, heistä ei tällä kertaa saada irti sen suurempaa tunnetta. Niinpä Françoise Bertinin suorapuheinen Paulette-mummo ja Laurent Stockerin syrjäytynyt aatelisherra Philibert varastavat huomion sympaattisilla hahmoillaan, jotka tarkkailevat sivusta muiden elämää.

Kimpassa-elokuvan ongelmaksi muodostuu kirjan vaikeasti tavoitettavissa oleva tunnelma. Paksun romaanin juonenkäänteiden kertominen on riittänyt elokuvan tekijöille ja lopputuloksena on sympaattinen, mutta helposti unohdettavissa oleva pieni elokuva. Kun tarina ei itsessään tarjoa mitään ihmeellistä, jää se tavanomaisuudessaan muiden kanssasisariensa varjoon.