Lone Survivor kotikatsomo

Entisen Navy Sealin, Marcus Luttrellin, Lone Survivor -kirjan filmaamista puuhattiin pitkään. Ohjaaja Peter Bergin vahvan panoksen myötä, ja kun pääosaan valikoitui Mark Wahlberg, joka vaikutti projektiin myös tuottajapuolella, homma alkoi lopulta konkretisoitua. Eikä aina yhtä kummallisella tavalla jokamiehen sympaattinen Wahlberg ole huono Luttrellin roolissaan, vaikka onkin tosielämän vastikettaan päätä lyhyempi.

Epäonnisen käänteen saanut Red Wings -operaatio maalataan hätäisin pensselöinnein, että päästään itse toiminnan vyörytykseen, jossa nelihenkinen seal-ryhmä käy Afganistanin vuoristossa verisen ja uuvuttavan taistelun lukumäärältään ylivoimaisia talebaneja vastaan. Elokuvalla on sama nimi kuin kirjalla, joten on selvää, että lopussa vain yksi mies seisoo ja hänkin hädin tuskin.

Viimeisen hengenvetoon sinnittelevät amerikkalaiset ammutaan reikäjuustoiksi, joiden sankarillisuutta ei kyseenalaisteta sekunniksikaan. Eli kansallisen sotaelokuvan ehdoilla mennään kangistuneiden kaavojen kautta. Mutta eihän näissä maailmoja parannetakaan, vaan ihan muita haavoja. Mitään ihmeempää viholliskuvaa kuin talebanit umpipahoina rauhanhäiritsijöinä oli nyt lähtökohtaisestikaan turha odottaa tai edes vaatia, mutta kovan onnen seal-operaattoreiden kuvauksiin on tursutettu siirappia ihan turhan kanssa, etenkin lopputekstien alussa. Toiminta ja jermuilu on Bergille ominta aluetta, mutta olisi tästä tositarinasta ollut paljon enempäänkin. Aihe toki oli arka, kun kuolleet ovat vielä palkittuja sotasankareita, Michael Murphy jopa kongressin kunniamitalilla.

Kirjan tarjoamat aidosti väkevät tunnelmat on jätetty elokuvasta tyystin pois. Lukukokemuksena Lone Survivor on sangen mielenkiintoinen, sillä alkuun sitä päivittelee, että jestas mikä Teksasin punaniska, minkä jälkeen alkaa kunnioittaa Luttrellin sitkeyttä helvetinmoisena sissinä, kunnes hänen elokuvassa esitettyä paljon pidempi oleskelunsa afgaaniheimon ja muinaisen kunniakoodin suojeluksessa nostaakin yllättäen selviytymistarinan tyystin uudelle inhimillisyyden asteelle. Nämä eivät toimintaan keskittyvässä ja tapahtumia surutta oikovassa elokuvassa pääse kuin hädin tuskin viitteelliselle tasolle. Lisämateriaalien pinnalliset dokkarit eivät tätä paikkaa. Huterasti suunniteltu operaatio, jenkkien resurssisählinki sekä surkuhupaisa väkivaltasäännöstö saavat sentään edes alkeellisen ruodinnan.

Bergin Lone Survivoria vaivaa sama kuin Spielbergin Sotamies Ryania (1998). Kummassakin taustatarina on imelää huttua, kun taas toiminnan kuvaus on lujempaa. Siksi Lone Survivor iskeekin toimintaelokuvana paljon paremmin kuin sotakuvauksena, vaikka ei tunnelmaltaan ja perusvireeltään mikään erityisen kova ole. Teknisesti kaikki on suurin piirtein kunnossa samoin kuin vähän aiemmassa seal-kuvauksessa Act of Valor (2012). Kummassakin realisminomaiset taistelukohtaukset pelittävät, mutta kaikki muu niiden ulkopuolella on eri asteisen kiusaannuttavaa.

Jos ei ole verileikkisän toimintaelokuvan ystävä tai saa jotain kiksejä bongata Dan Bilzerian pienessä sivuroolissa, niin Lone Survivorin tarjoama kaksituntinen voi olla puuduttava kokemus.