Hancock valkokangas

Hancock on helposti unohdettava elokuva. Katsomisen jälkeen siinä ei ole enää mitään märehdittävää tai mieleen jäävää. Selkeä kesäleffa siis. Sellaiseksi Hancock on kuitenkin kelpo tapaus. Hauska, sujuva ja hitusen omaperäinenkin. Ei kuitenkaan niin omaperäinen, etteikö Will Smithin tähdittämässä supersankarikomediassa jäisi harmittamaan hukattu potentiaali.

Elokuvan nimihenkilö on maailman ainoa supersankari. Viattomien pelastaminen tapahtuu useimmiten kännissä tai krapulassa, ja aineellisia vahinkoja syntyy aina miljoonien dollarien verran. Suuri yleisö tuntee Hancockin lähinnä vastuuttomana kusipäänä. Hancock taas ei voisi vähempää välittää suuresta yleisöstä. Apuun tulee hyväsydäminen PR-mies, joka haluaa opettaa Hancockille käytöstapoja.

Supersankarit, olipa mediana sitten sarjakuvat tai elokuvat, tarjoavat herkullista materiaalia parodioinnille ja mahdollistavat moninaisia lähestymistapoja aiheeseen. Esimerkiksi Pixar-animaatio Ihmeperhe (2004) ja M. Night Shyamalanin Unbreakable – särkymätön (2000) edustavat poikkeavaa lähestymistä genreen.

Hancockissa on muutama herkullinen vitsi liittyen supersankareihin tosimaailmassa, mutta täysveriseksi parodiaksi sitä ei voi sanoa. Alun jälkeen tekijät kun ovat ihan viisaasti huomanneet, että sekoileva supersankari riittää kyllä sketsin aiheeksi, mutta ei täyttämään puolitoistatuntista elokuvaa. Tämä on monien parodioiden ongelma. Yksittäisen kohtausten ja genrekonventioiden kustannuksella pilailu onnistuu kyllä, mutta mitäpä sitten, kun kokonaisuudesta pitäisi saada aikaan elokuva?

Tällä kertaa ratkaisuna on ollut hyvin etenevä juoni. Loppupuolisko elokuvasta tosin mennään naama peruslukemilla, mutta räävitön alku ja melodramaattinen loppu on naitettu sangen sujuvasti yhteen. Vielä kun ohjaaja Peter Berg on kotonaan sekä komedian että toiminnan parissa, on tämä sekamelska oudon toimiva.

Sekamelska johtuu kenties liian monesta kokista. Elokuvan käsikirjoitus on kiertänyt Hollywoodissa yli 10 vuotta. Netistä helposti löydettävissä oleva Tonight, He Comes -alkuperäisversio ei muistuta lopullista Hancockia paljoakaan. Se ei tosin ole myöskään teattereihin saapuvaa versiota parempi millään tavoin, mutta on tyylillisesti tyystin erilainen ja yhtenäinen. On mielenkiintoista, miten monien ohjaajien ja käsikirjoittajien kautta kulkenut käsikirjoitus on muuttunut K18-tason rujommasta tarinasta nuorisolle suunnatuksi Will Smith -hupailuksi.

Lähtökohdista olisi voinut saada aikaan paljon mehevämmänkin elokuvan, olisipa sitten lähtenyt tutkailemaan voimia ilman vastuuta, jokamies-supersankaria tai trikoosankareiden tekojen seurauksia. Liiallinen omaperäisyys ei kuitenkaan ole ollut mahdollista, sillä Hancock, aivan kuten naljailunsa kohteetkin, on megabudjetin elokuva. 150 miljoonan dollarin budjetti silottelee turhat särmät pois elokuvasta kuin elokuvasta.