The Purge kotikatsomo

Väkivallalla ei sitten 1970-luvun ole ollut kummoistakaan sisällöllistä merkitystä amerikkalaisessa elokuvassa. Arthur Pennin, Sam Peckinpah'n ja Don Siegelin viitoituksella väkivallan kuvauksesta tuli aikanaan suoraviivaista, mutta samalla sillä oli myös selkeä sisällöllinen funktio. Väkivalta oli yksi elokuvailmaisun keino käsitellä yhteiskunnallisia asioita.

Seuraavalla vuosikymmenellä Hollywood-elokuva menetti tiedostavuutensa ja samalla myös väkivalta viihteellistyi. 1990-luvulta väkivalta on elokuvissa arkipäiväistynyt osaksi spektaakkelia ja viihde-estetiikkaa. Tänä päivänä harva enää viitsii pysähtyä pohtimaan väkivallan merkityksiä, koska ihmisiä lakoo sumeilemattomia määriä elokuvasta toiseen. Tässä kehityskulussa viime vuonna ensi-iltansa saanut The Purge eli Puhdistuksen yö on sangen mielenkiintoinen tapaus, joka muistuttaa, ettei väkivallan sisällöllinen funktio ole kadonnut minnekään vaikka valtavirtaa se ei enää edustaisikaan.

Lähitulevaisuuden Yhdysvalloissa ei tehdä enää rikoksia. Unelmatilanne on seurausta kerran vuodessa vietettävästä puhdistautumisen yöstä, jolloin kansalaiset saavat mellastaa ja murhata mielin määrin vailla seurauksia. Valtaosa vauraammasta kansanosasta haluaa pysyä erossa karkeloista, joten kotien suojajärjestelmistä on tullut kysyttyä tavaraa. Käytännössä hyväosaiset seuraavat kerran vuodessa kotilinnoituksissaan televisiosta kuinka vähempiosaisia päästetään päiviltä ympäröivillä kaduilla.

The Purgen asetelma on provokatiivisen mustavalkoinen suhteessa siihen, mitä tulee rikollisuuden syihin. Tämä on elokuvassa kuitenkin sivuseikka, sillä keskeisin teema pureutuu nykyajan individualistiseen arvomaailmaan ja sen seurauksiin. Elokuva tavallaan kärjistää asetelman, jossa kukaan ei pysähdy auttamaan avun tarpeessa olevaa, koska jokainen ajattelee, ettei asia kuulu hänelle ja joku toinen kyllä auttaa. Ihmiskunnan kannalta kyse on paradoksista, sillä ihmisen lajikehitys ja sitä seurannut menestys on seurausta ihmisen yhteisöllisyydestä, yhteistyöstä ja toisten huomioimisesta. Itsekeskeinen ja yksilön menestystä alleviivaava nykykehitys kyseenalaistaa ihmiskunnan tulevaisuuden, ja tätä tunkiota The Purge pöyhii  rujolla talikolla. Väkivalta on jatkuvaa kasvua hakevan talousjärjestelmän vertauskuva sekä suora seuraus.

Visuaalisesti elokuva ei ole yhtä terävä kuin teemansa käsittelyssä. Estetiikaltaan elokuva on ideatonta found footagen, realityn ja nykykauhun visuaalisen kuvaston toistoa vailla omaperäisyyttä, jota tällainen elokuva aina tarvitsisi kasvaakseen suureksi teokseksi. Tämä ei toki vähennä elokuvan sisällöllisen potentiaalin ja tulkintamahdollisuuksien kiehtovuutta, mutta minkälainen lopputulos olisikaan ollut visuaalisesti lahjakkaan ohjaajan käsissä?