Kuusi päivää seitsemän yötä kotikatsomo

Hollywood on suoltanut pöydälle taas yhden romanttisen komedian. Jos kerran moderni kaupunkikulttuuri ei enää anna tarpeeksi virikkeitä tälle lajityypille, on Kuusi päivää seitsemän yötä -elokuvan päätapahtumat sijoitettukin myyttiselle autiolle saarelle.

Nuoren parin lomamatka Hawaijille saa takapakkia, kun Robin (Anne Heche) kutsutaan vuorokaudeksi takaisin lehden toimitukseen. Frankin (David Schwimmer) jäädessä odottelemaan paratiisisaarelle nainen lähtee yksityiselle paluulennolle. Myrskysää pudottaa koneen autiolle saarelle, jossa pilotti (Harrison Ford) ja Robin joutuvat taistelemaan sekä kylmäverisiä merirosvoja että sukupuoliviettejään vastaan. Kohta parivaljakkoa luullaan jo menehtyneiksi, ja niinpä epätoivoinen Frank lankeaa matkaopas Angelican (Jacqueline Obradors) riisuttua rintaliivinsä. "Hautajaisten jälkeenhän kaikki hyppäävät sänkyyn", suhtautuu Angelica myöhemmin Frankin kolkuttavaan omatuntoon.

Ennalta arvattava tarina on varsin itsetietoinen, jopa parodinen. Idioottimaisuudesta kasvaakin elokuvan hyve. Hula-hula-maisemien ihailu ja hölmistyttävät käänteet antavat katsojalle silkkaa mielihyvää. Ford ja Heche luovat kemiansa toistensa vastakohtaisuudesta. Sen sijaan tv-sarja Frendeistä tuttua David Schwimmeriä on puistattava seurata. Sitcom-maneerit eivät kestä yksittäistä tokaisua vain hivenen vaativammassa tarinassa.

Ivan Reitman ohjasi ja tuotti aikoinaan hurtteja kreisikomedioita (mm. Jurtit, Ghostbusters), mutta on 90-luvulla kesyttänyt otettaan lajityypin mukaan (esim. koko perheen Beethoven). Ote on nytkin hillitympi, liikutaanhan romanttisilla vesillä. Tarkkaavainen kuitenkin löytää kerronnasta lieviä kreisivivahteita. Jos taas Reitman olisi ollut jurteimmillaan, niin millainenhan olisi muodostunut esim. kohtauksesta, jossa Harrison Fordin käsi tunkeutuu etukautta Anne Hechen pöksyihin napatakseen sinne uineen käärmeen.

Vakavasti otettavana ei Kuutta päivää seitsemää yötä voine kukaan pitää. Silti sen koodikielestä voi lukea Hollywoodin ihailun tiukkaa sukupuolimoraalia kohtaan. Kun mies ja nainen muusta maailmasta eristäytyneenäkin vain sulkevat halunsa kuoreen, niin eikös lopussa tahdikkuus jo palkita. Toisaalla taas kuolemanvakavalla hetkellä synnin pauloihin heittäytyvä ei anteeksipyynnöistään huolimatta saa kuin paluulennon arkeen. Täten hänen toilailunsa palvelee yksinomaan lajityypin miellyttämiseen pyrkiviä ehtoja.

ks. ensi-ilta