Kuusi yötä seitsemän päivää valkokangas

Ivan Reitmanin alamäki sen kuin jatkuu. Kuusi päivää seitsemän yötä on todellinen rimanalitus toivottoman keskinkertaisena viihdeoksennuksena, jonka kehnoutta ei kykene lievittämään Anne Heche, ei David Schwimmer, ei Temuera Morrison eikä edes roolinsa letkeällä rutiinilla vetävä Harrison Ford. Käsikirjoittaja Michael Browning on ensikertalaisena yrittänyt aivan liikaa, sillä hän on ympännyt läpeensä kliseiseen tarinaansa lainauksia niin John Hustonin Afrikan kuningattaresta (1951), Robert Zemeckisin Vihreän timantin metsästyksestä (1984) kuin kymmenestä muustakin oikeasta elokuvasta. Ihmettelen vain, miten Fordkin on saatu houkuteltua näin puolivillaiseen tekeleeseen. Ei nyt luulisi rahastakaan olevan niin huutava puute, että Hollywoodin jokamiessankarin olisi pitänyt itsensä tällä tavoin ryvettää moisessa tusinatuotteessa, joka ei kestä pienintäkään älyllistä ajatusta.

© 1998 Touchstone Pictures

Naistenlehden uutispäällikkö Robin Monroe (Anne Heche) on räväkkä uranainen, joka lähtee poikaystävänsä Frank Martinin (David Schwimmer) kanssa viettämään romanttista kutulomaa eteläisen Tyynenmeren paratiisisaarelle. Loma menee hyvin: Frank kosii Robinia, joka suostuu pujottamaan sormuksen sormeensa. Mutta sitten työ kutsuu ja Robin joutuu lähtemään rähjäisellä pienkoneelle kohti Tahitia tärkeitä kuvauksia valvomaan.

Lentokoneen kuski on konetta vieläkin vanhempi ja rähjäisempi, viinaa imevä veikkonen nimeltä Quinn Harris (Harrison Ford). Ukkosmyrsky yllättää eripuraiset matkalaiset ja kone tekee pakkolaskun autiolle saarelle: alkaa selviytyminen ja ristiriitaisten persoonallisuuksien alituinen sanaharkka ja kädenvääntö. Toisaalla Frank lohduttautuu suruissaan Quinnin rehevän naikkosen Angelican (Jacqueline Obradors) kanssa. Autiolla saarella Robin ja Quinn saavat murheekseen toistensa lisäksi myös murhanhimoiset merirosvot (Temuera Morrison, Danny Trejo, Cliff Curtis).

Imelää hömppää

Reitmanin uutukaisen tarkoitus on olla romanttinen komedia, mutta Kuusi päivää seitsemän yötä uupuu senkin suhteen. Edes kemia pääparin, Ford-Heche, välillä ei toimi tarvittavalla imulla kuin aivan hetkittäin. Sanelu ei ole nasevaa, vaan teennäistä näsäilyä. Toisaalta paljon kiusallisempaa on kuitenkin katsoa, miten David Schwimmer toistelee Frendit-maneereitaan suorastaan maanisen pakkomielteisesti. Kuusi päivää seitsemän yötä olisikin pärjännyt paremmin ilman Schwimmerin Frank-hahmoa ja tähän liittyvää tarinaa entisestään tylsistävää sivujuonnetta. Ehkä elokuvaa katsoessa pitää muistaa se, että Anne Heche avoimesti ilmoitti kuvausten aikoihin olevansa lesbo. Tällöin Fordin macho-hahmon kommentit Hechen/Robinin liian pienistä tisseistä saavat aivan uusia ulottuvuuksia. Mene ja tiedä, mutta ei se ainakan herran kriitikon kohdalla toiminut.

Mutta rehellisyyden nimissä ja vakavasti: Kuusi päivää seitsemän yötä on sujuvasti kerrottu, hyvin kuvattu ja ammattitaidolla tehty elokuva, joka varmasti toimii sunnuntaipäivän kevyenä eskapistisena katselutuokiona. Se olisi ollut enemmänkin ellei käsikirjoitusta olisi jätetty lapsipuolen asemaan siirapilla voideltuna langanohuena tikun tynkänä. Pahin karikko tapahtuu puolenvälin tienoilla, kun merirosvot alkavat jahdata pääparia. Aivan kuin olisi ollut täydellinen pakko saada tarinaan edes vähän räimettä ja toimintaa. No, merirosvot ajavat Quinnia ja Robinia takaa, mutta nämä onnistuvat pakenemaan. Takaa-ajosta selviytyminen aiheuttaa sen, että seuraavassa käänteessä Quinn ja Robin pussailevat kiihkeästi hiekkarannan matalassa vedessä. Tämän jälkeen merirosvot katoavat, kunnes he taas lopussa materialisoituvat niin, että on pystytty toteuttamaan pääparin näyttävä, viime hetken täpärä pakeneminen. Ennen onnistunutta pakoaan pääpari on tietenkin MacGyver-menetelmin fiksannut rikkoutuneen pienkoneen lentokelpoiseksi.

Kuusi päivää seitsemän yötä on malliesimerkki siitä, miten ontto ja olematon käsikirjoitus on pelkkä hukkaputki sinänsä kelvollisille ideoille. Huonosti rakennettua ja dramaturgisesti ponnetonta tarinaa eivät riitä pelastamaan edes pätevän ohjaajan ja hyvien näyttelijöiden ammattitaitoiset ponnistelut. Eivätkä kauniitkaan kuvat riitä peittämään sisällöttömyyttä ja mielikuvituksettomuutta tunnin ja neljänkymmenen minuutin ajaksi.