My Super Ex valkokangas

Maineeseen ja kunniaan nousseet näyttelijät ovat valitettavasti erehtyväisiä. Harvemmin kukaan kuitenkaan onnistuu valitsemaan näin hirveää tekelettä kuin Uma Thurman. Toisaalta, esimerkkejä löytyy muitakin – Halle Berry tai Jennifer Lopez eivät myöskään kuunnelleet viisaampien neuvoja, kun päättivät tehdä tahoillaan Catwoman ja Gigli – Rajua rakkautta -pyllähdykset.

My Super Ex -elokuvan juoni tarjoilee kohtalaiset alkuasetelmat, mutta nekin ryssitään pahemman kerran. Höveli ja täysin epäkiinnostava antisankari Matt Saunders (Luke Wilson) valitsee aina hieman hulluja tyttöystäviä. Mies ei tiedäkään mihin soppaan lusikkansa työntää, kun hän pokaa harmittomalta vaikuttavan Jenny Johnsonin (Thurman). Henkisesti tasapainottomaksi ja liiallisesti takertuvaiseksi osoittautuvalla Jennyllä on kuitenkin Mattin miehisyyttä hivelevä salaisuus: hän on oikeasti New Yorkin hyväntekijä-supersankari G-Girl.

Thurmanin tähtivälineeksi rukattu My Super Ex repii niin moneen suuntaan yhtä aikaa, että oikein ihmetyttää, mitä käsikirjoittajan kahviin on livautettu kirjoitusprosessin aikana. Elokuva yrittää tasapainotella komedian, romanssin, jännityksen, toiminnan ja draaman välillä missään onnistumatta. Draamallisiksi ja romanttisiksi tarkoitetut hetket saavat lähinnä tuhahtelemaan vaivautuneesti ja toimintakin on pelkkää koomista koheltamista marginaalisesti hauskasta hainheittokohtauksesta huolimatta. Luulisi Ghostbustersit ohjanneen ja tuottaneen Ivan Reitmanin keksivän edes hieman näyttävämpiä trikkiotoksia.

Surullisinta tässä filmimateriaalin haaskauksessa on se, että se aliarvioi täysin katsojia. My Super Ex on pseudofeministinen yritys kertoa siitä, kuinka miehet eivät kestä vahvoja naisia, mutta kuitenkin molemmista naispääosanesittäjistä tehdään miesten perässä juoksevia, epävarmoja niiskuttajia – supervoimat ovat pelkkää pintaa. Hauskan sanailevaksi tarkoitettu dialogi vilisee hirvittäviä kliseitä, jotka eivät saisi nauruja irti edes Jokerin uhreilta.

Näyttelijäsuorituksille ei ole hurraamista. Teinikomedioissa pyörinyt Anna Faris on kuin lamauttavan botox-ruiskeen saanut piipittäjä. Wilson puolestaan pökkelehtii edestakaisin isoine leukoineen ja Thurman ylinäyttelee senkin edestä. Elokuvan ainoa pikkiriikkinen valopilkku on Konttori-sarjan amerikkalaisversiosta tunnistettava Rainn Wilson, jonka ylimielinen auervaaran olemus ja muutama humoristinen vuorosana pelastavat sen, mitä pelastettavissa on. Ja se ei ole paljon.