Korppikotkat televisiosarjan haaskalla
Jenkkiviihteen kaavaan kuuluu, että suosituksi tulleesta elokuvasta tai televisiosarjasta on aina pakko puristaa kaikki hyöty irti. Viime aikoina tähän oivaan kuvaan ovat astuneet mukaan parodiat, joiden tasoa on pidettävä vähintäänkin kyseenalaisena. Sen suuruusluokan limboilusta tuntuu välillä olevan kysymys. Scary Movie 2 taisi olla viimeisin kaavan mukainen raina. Itse en ole leffaa nähnyt, mutta arvosteluista saa kyllä hyvän kuvan täysin posket lommolla tehdystä alemman tason roskasta, johon ei tekisi mieli koskea edes tikulla. Ehkä hieman parempia parodialeffoja on tehty scifi-rintamalla, vaikka tuskin niitäkään ihan noin vain neljän tähden luokkaa tekisi mieli nostaa.
Viime vuosien suosittu scifi-sarja Salaiset kansiot on ollut myös jatkuvan irvailun kohteena Ensimmäisenä mieleen tulee täysin kohtuullinen MIB - Miehet Mustissa (1997). Tv-sarjan eläessä hitaasti kituvaa barokkiaikaansa on parodiaa päätetty vielä toistaa nyt markkinoille tulleessa uutukaisessa Evoluutio (2001), jonka pääosassa nähdään itse David Duchovny. Elokuvan ohjauksesta on vastannut lähinnä klassikkohupailu Ghostbustersista tunnettu Ivan Reitman.
Evoluution juoni on tuttuakin tutumpaa Salaiset kansiot -kamaa. Autiomaahan tipahtaa meteoriitti, jonka mukana tulleet itiöt aloittavat eksponentiaalisen kehittymisprosessinsa. Evoluutio kohti korkeampia eliömuotoja pääsee hyvään vauhtiin ja kohta koko maapallo on vaarassa jäädä kaiken maailman öhkinmölliäisten tulvan alle. Hätiin ehtivät vastuulliset tiedemiehet Ira Kane (David Duchovny) ja Harry Block (Orlando Jones). Mukana koheltaa myös tiukka tiedemiestäti Allison (Julianne Moore). Kuvioon kuuluu, että hallitus ja armeija ovat tietenkin aivan eri mieltä muukalaisten hoitotavoista ja salajuonien vehkeily voi alkaa.
Salaisten kansioiden lisäksi Evoluutiossa on nähtävissä myös viittauksia muihinkin scifi-leffoihin, joista tuli ainakin ensimmäisenä mieleen Independence Day. Yhtäläisyydet muinaiseen haamujengiin ovat myös mitä ilmeisimmät. Evoluutio itsessään porskuttaa eteenpäin lähinnä hienosti tehtyjen erikoistehosteiden ja sinällään ihan onnistuneen huulen heiton varassa. Jotkut kohtauksista ovat oikeasti todella hauskoja. Toisaalta mukana on myös runsaasti ruumiinerite- ja alapäähuumoria ja valitettavasti elokuvan taso muuttuu hieman ala-arvoiseksi loppua lähestyttäessä. Kaiken huippu on, kun kaverukset tuhoavat jättiläisameeban antamalla sille perusteellisen peräsuolihuuhtelun sampoolla (yöks).
Leffaa katsoessa alkaa helposti tuntea olonsa hieman vaivaantuneeksi. Miten näinkin tunnettu näyttelijäkaarti on onnistuttu raahaamaan mukaan tämäntasoiseen rainaan? Ainakin David Duchovnyn karisma suorastaan rapisee silmissä. Itseironiasta huolimatta hän tekee itsestään lähinnä täydellisen pellen. Toisaalta Evoluutio ei ole parodiana ihan siitä toivottomimmista päästä, mutta luulisi nyt näitäkin leffoja voitavan tehdä hieman tyylikkäämminkin. Evoluutiota suositellaan katsottavaksi perjantaiehtoona kavereiden seurassa sipsipussin ja oluen säestyksellä.
Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 4 henkilöä
Seuraava:
15 minuuttia
Arvostelu elokuvasta 15 Minutes / 15 minuuttia.
Edellinen: Syötti
Tällä viikolla
Uusimmat
- Parthenope – Napolin kauneus ensi-ilta
- Aleksi Mäkelä ja Häjyt 2 haastattelu
- Häjyt 2 ensi-ilta
- The Gorge dvd
- Risto Räppääjä ja kaksoisolento ensi-ilta
- A Complete Unknown ensi-ilta
- Pyhän temppeliviikunan siemen ensi-ilta
- Film-O-Holic supistaa toimintaansa
- Onnen asiamies ensi-ilta
- Isoäidin miljoonat ensi-ilta