Vihdoinkin särmää
Moniosaisissa elokuva- ja televisiosarjoissa eräs hieno asia on matkan pään saavuttaminen. Vuosien varrella hahmot ovat tulleet tutuiksi ja hyvästien jättäminen on haikeaa, kun sarjan alkamisesta voi olla aikaa vuosikymmenenkin verran. Matka todellakin tuntuu pitkältä ja hahmot ovat kulkeneet melkoisen matkan monessakin mielessä.
Sitten on viisiosainen Twilight-sarja, jonka sankareiden henkinen matka on ollut olematon ja jonka tapahtumat saisi helposti tiivistettyä kahteen elokuvaan. Käsikirjoittaja Melissa Rosenberg sekä yhteensä neljä eri ohjaajaa ovat yrittäneet parastaan filmatisoinneissa, mutta Stephenie Meyerin kirjat ovat olleet liian kova pala. Draama sekä kiinnostavat henkilöhahmot loistavat poissaolollaan, ja fantasialle niin tärkeä uskottavan tarinamaailman rakentaminen on huithapelia.
Viidenkään elokuvan jälkeen valtaosalla saagan hahmoista ei ole minkäänlaista syvyyttä tai persoonallisuutta, minkä vuoksi elokuvat tuntuvat huonosti koostetulta palapeliltä. Kun hahmoja ei voi tuntea, ei voi myöskään arvioida tai myötäelää heidän toimintaansa tarinan kontekstissa.
Tietysti kohdeyleisölle tärkeintä on ollut ikinuoren Edward-vampyyrin ja ihmis-Bellan välinen suhde, mutta se ei elokuvista vielä hyviä tee. Etenkin kun Bellan asenne suhteeseen on ollut epäterve ja alistuva. Kaikissa osissa draamaa on haettu ulkoisista ja toissijaisista tekijöistä, muuten elokuvat koostuisivat vain Edwardista ja Bellasta tuijottamassa toisiaan kaihoisasti. Välillä kolmion kolmas kärki, Jacob-ihmissusi, leikkisi mustasukkaista.
Sarjan viimeinen kirja on jaettu kahdeksi elokuvaksi Harry Potterin tapaan. Kummankin elokuvan on ohjannut Bill Condon, jonka tavoittelema melodraama kieltämättä sopii lähdemateriaalille. Edellisessä osassa Bella pääsi naimisiin, eroon neitsyydestään, sekä lopulta myös ihmisyydestään.
Aamunkoi: osa 2 onkin sarjan piristävin osa pitkälti sen takia, että vampyyri-Bella on paljon aktiivisempi päähenkilö kuin edellisten osien ruikuttava Bella. Yksinkertaisena tavoitteena on suojella vastasyntynyttä Renesmee-tytärtä ulkopuoliselta vampyyriklaanilta – vasta sarjan viimeisessä osassa päähahmoilla on selkeä ja konkreettinen tavoite, mikä ei tunnu päälleliimatulta.
Elokuvassa on toki jälleen kerran roppakaupalla turhia kohtauksia, ja monet mahdollisesti mielenkiintoiset asiat pikakelataan. Esimerkiksi lapsena vampyyreiksi muutetut eivät kasva henkisesti ja heistä tulee tappokoneita ilman itsehillintää. Siksi Renesmeetäkin pidetään uhkana. Tästä olisi saanut irti paljon enemmän. Lopulta sivuhenkilöt ratkaisevat elokuvan keskeisen konfliktin Edwardin ja Bellan patsastellessa taustalla.
Aamunkoi: osa 2 on hauskempi kuin edelliset osat, minkä vuoksi jaaritteleviakin kohtauksia kestää katsella paremmin. Pitkät pätkät elokuvasta kuluvat vampyyri-Bellan tutustumisessa uusiin voimiinsa sekä Edwardin perheen valmistautumiessa lopun konfliktiin vampyyrimaailmaa hallitsevaa Volturi-klaania vastaan. Osa huumorista lienee tahatonta, kuten venäläisvampyyrien kamala aksentti.
Kolmannessa näytöksessä elokuva eroaa kirjasta ja tarjoaa kymmeniä minuutteja kestävän, massiivisen joukkotaistelun klaanien välillä. Tämä kohtaus on koko elokuvasarjan paras, koska siinä on vihdoinkin särmää ja hahmot joutuvat tekemään peruuttamattomia valintoja. Ikean kuvastosta revityt vampyyritkin vaikuttavat melkein oikeilta henkilöhahmoilta aidossa kriisitilanteessa.
Muutenkin kyseinen kohtaus on yksinkertaisesti viihdyttävää katsottavaa eikä häpeä vertailussa millekään supersankarielokuvalle. Päitä ja raajoja revitään irti ja ihmissusia sekä vampyyreja heitellään railoon, minkä eräs hahmo avaa maankuoreen nyrkiniskullansa. Mikään ei ole liian campia. Condon ja Rosenberg venyttävät lähdemateriaalin äärirajoilleen ja sarjan luontainen hölmöys pääsee kukoistamaan.
Puolituntinen valopilkku kymmentuntisessa kokonaisuudessa ei tosin vielä paljoa ole, etenkin kun kohtauksen hienous nollataan välittömästi sen jälkeen.
Vaikka Aamunkoi: osa 2 onkin sarjan paras osa, kaikki on suhteellista. Siinä missä edelliset osat ovat olleet sietämättömiä tai mitäänsanomattomia, lähestyy Aamunkoi: osa 2 tavanomaisuutta. Irtiotoista huolimatta sitä vaivaa samat ongelmat kuin koko sarjaa. Mitään oikeasti pahaa ei tapahdu. Bella saa kaiken haluamansa joutumatta uhraamaan mitään. Aivan kuin koko saaga olisi kymmenvuotiaan näkemys sadusta.
Toimituskunnan keskiarvo: 1,7 / 3 henkilöä
Lue myös
Seuraava:
Luihin ja ytimiin
Valaankouluttajan ja nyrkkeilijän kohtaaminen puhuttelee ranskalaisdraamassa.
Edellinen: Kummisetäni thaimorsian
Dokumentti hukkaa kiinnostavan aiheen tekijäkeskeiseen toteutustapaansa.