The Punisher – Tuomari kotikatsomo

Nykyisin supersankarisarjakuviin perustuvilla filmatisoinneilla pyyhkii hyvin. Toista oli ennen, jolloin sarjakuvafilmatisoinnit olivat harvinaisuuksia ja hyvät sellaiset vielä harvinaisempia. Marvel-sarjakuvayhtiökin tunaroi filmatisoinneissaan erityisesti 1980-luvun jälkipuoliskolla. Howard The Duck (1986) oli omanlaisensa kalkkuna ja lähimmäksi parrasvaloja pääsi hyvin erilainen sankari, Tuomari eli Frank Castle.

Toisin kuin pyhästi ihmiselämää kunnioittavat kalsariheppukollegansa Frank Castle ei emmi päästää rikollista saastaa päiviltä. Päinvastoin Castle, entinen Vietnamin veteraani, on omistanut elämänsä rikollisten eliminoimiselle sen jälkeen, kun hänen perheensä kuoli mafiajengien välienselvittelyssä. Ainoana pukuun tai asuun viittaavana elementtinä Tuomarilla oli iso pääkallo mustan paitansa rintamuksessa.

Parhaassa fyysisessä kuosissaan olleen Dolph Lundgrenin tähdittämä Tuomari käännettiin Suomessa syystä tai toisella nimellä Rankaisija. Silloin elokuvaa oli Suomessa saatavana lähinnä VHS-formaatissa ja raskaasti leikeltynä. DVD-muodossa ja leikkaamattomana elokuvaa ei olekaan saanut Suomi-versiona, joten Atlantic Film paikkaa tätä puutetta uudella julkaisulla.

Lundgrenin versio oli aikoinaan varsin parjattu syystä tai toisesta, mutta ei teoksen tarvitse hävetä yhtään kahden 2000-luvulla tehdyn filmatisoinnin rinnalla. Itse asiassa Lundgrenin Tuomari pesee jälkeenpäin tulleet teokset siinä, että se ei yritäkään olla mitään muuta kuin tiukkaotteista kasaritoimintaa. Se on niin sanottu B-leffa rehdisti ja rehellisesti, ja tässä suhteessa se on alkuperäistarinoille paljon uskollisempi kuin myöhemmät ison rahan toimintaelokuvat. Teos on visuaalisesti yllättävänkin linjakas, ja sekä tummasävyiset otokset että vähäeleinen musiikki täyttävät paikkansa.

Siitä viis, että Lundgrenin Tuomari ei ole pukeutunut pääkallokuvioiseen paitaan, sillä Marvelin sarjakuvahahmon juuret olivat alun perin puhtaasti kioskikirjallisuudessa. Tuomarin eli The Punisherin suurin esikuvahan on Don Pendletonin aikoinaan kynäilemä The Executioner eli Mack Bolan, entinen sotilas joka aloitti sodan rikollisuutta vastaan kutakuinkin samoista syistä. Nämä lähtökohdat riittivät kioskipokkareille ja alun perin ne riittivät myös Marvelin Tuomarille ennen kuin häntäkin alettiin turhaan psykoanalysoimaan.

Tuomari on siis alun perin pastissi kioskiviihdekirjallisuuden hahmosta, ja juuri sen takia suorasukaisempi rymistely ilman sen kummempaa Frank Castlen motiivien syväluotausta sopii paremmin. Ei katsojan tarvitse hahmosta juuri muuta tietääkään kuin että tämä menetti perheensä ja taistelee pakkomielteisesti mafiaa vastaan. Nykyinen Marvelin linjaushan on, että Castle on verenhimoinen psykopaatti siinä missä hänen rikolliset kohteensakin, Castle vain purkaa tappoviettinsä konniin. Mutta parhaimmillaan Tuomari on aina ollut, kun hänet on kuvattu kaupunkisotaa käyvänä vigilanttina, jollaisena hänet kuvataan myös tässä elokuvassa.

Lundgrenin Tuomari on ihka-aitoa 1980-luvun actionia, ja hengenheimolainen Stallonen Cobralle. Kummassakin mustaan nahkaan pukeutuneet yrmyt niittävät konnia verisesti lakoon. B-leffa mikä B-leffa, mitä sitä suotta muuta teeskentelemään.

Juoni ei silti jää yksiulotteiseksi mättämiseksi, sillä siitä on saatu ainakin kaksiulotteinen. Totesihan Suomessakin Jaakko Ilkka aikoinaan, että ei oikeutta saa tässä maassa, jos ei itse sitä hanki. Siinä vaiheessa kun kyvyttömän, voimattoman ja vinoutuneen vääristyneen oikeuslaitoksen toiminta ei enää mitenkään vastaa kansan oikeustajua väkivaltainen kansalaistottelemattomuus nostaa väkisinkin päätään, ja oikeudenjako siirtyy tuomioistuimilta lynkkausporukoille sekä hyvässä että pahassa.

Castlen toimintaa vigilanttina on turha sotkea reaalitodellisuuden monimuotoisiin ongelmiin, mutta sinänsä Castlen tervehenkisen punaposkisessa kansalaistottelemattomuudessa ei ole muuta moitittavaa kuin se, että hänen toimintansa saattaa lisätä mafiajengien väkivaltaisia otteita, kun nämä tulevat yhä vainoharhaisemmiksi. Castle saakin aikaan valtataistelun rikollisjärjestöjen kesken. Koska Tuomarin toiminta saa välillisesti rikollispomojen lapset vaaraan, on Tuomarin liittouduttava ylimmän mafiapomon (Jeroen Krabbe) kanssa häikäilemätöntä yakuzaa eli japanilaismafiaa vastaan pelastaakseen lapset. Valaita ei tällä kertaa pelasteta.

Japanilaisten vaikutteiden tulo Hollywoodiin ei tapahtunut valtavirtaelokuvien kautta vaan B-luokan toimintapläjäysten myötä. Tämä kehitys vauhdittui erityisesti 1980-luvulla. Myös Tuomari taistelee kaapuun verhoutuneita lähitaistelijoita eli käytännössä ninjoja vastaan. Kuten sarjakuvalliset esikuvansa eli surullisenkuuluisa Käden ninjaklaani Marvel-sarjakuvissa, rivininjat ovat täysin kädettömiä ja vain heidän johtajistaan on mihinkään. Kannattaisi heidänkin hankkia merijalkaväen koulutus ja iso ase, niin Tuomarikin tekee.