Bernie kotikatsomo

Melko omintakeisia ja valtavirran ulkopuolella kulkevia elokuvia ohjannut Richard Linklater tekee toistamiseen yhteistyötä näyttelijä Jack Blackin kanssa. Kenties Blackin koomikon maineesta johtuen elokuvaa Bernie on mainostettu mustana komediana ja korostettu sen viihteellistä puolta. Kylkiä repivää farssihuumoria ei kuitenkaan ole tarjolla, kaukana siitä.

Bernie on hieman vinksahtaneesta vinkkelistä kuvattu, toteutustapansa vuoksi kärjistävää huumoria sisältävä mutta pohjimmiltaan varsin traaginen tosielämän tapahtumien kuvaus vähän yli kolmekymppisestä Bernie Tiede -nimisestä hautausurakoitsijan apulaisesta. Tiede päätyi tappamaan kahdeksankymppisen rikkaan lesken Marjorie Nugentin teksasilaisessa pikkukaupungissa vuonna 1996.

Erikoiseksi tapauksen tekee se, että Tiedellä ja Nugentilla oli ikäerosta huolimatta omanlaisensa ihmissuhde ja että iso osa kyläläisistä puolusti kiivaasti Bernietä vaikka tämä oli avoimesti myöntänyt tekonsa. Tuki Bernielle oli niin intensiivistä, että oikeudenkäynti piti järjestää aivan toisella paikkakunnalla, koska oman alueen väki olisi vapauttanut Bernien muitta mutkitta. Hapanta, ahnetta ja kaikin puolin ilkeää vanhaa leskirouvaa harva jäi kaipaamaan. Moni alueen asukas katsoi tämän saaneen mitä ansaitsi siitä huolimatta, että iäkäs leskirouva sai luoteja selkäänsä ja päätyi Bernien toimesta kuukausiksi arkkupakastimeen.

Elokuva tarjoaa uusia puolia Jack Blackista, joka tekee yhden uransa parhaista roolisuorituksista esittämällä hillittyä, hyväntahtoista mutta luonteeltaan heikkoa Bernietä. Bernie on aidosti avoin ja sosiaalinen, laaja-alaisesti kulttuuriin perehtynyt ja oman alueensa hyvinvoinnista välittävä ihminen, joka välittää haudattavista asiakkaistaan ja tulee kaikkien kanssa toimeen. Naissuhteita ei Berniellä ole ja hän vaikuttaa elävän kaapissa, mutta harvalla on Berniestä pahaa sanottavaa. Silti Bernie tekee pikaistuksissaan tapon. Blackin hienovarainen roolisuoritus auttaa ymmärtämään syitä tähän äärimmäiseen tekoon, ja Black perehtyikin rooliinsa huolella tapaamalla muun muassa aitoa Bernietä.

Elokuvan toisessa pääosassa on Shirley McLaine, joka esittää antaumuksella hapanta, pahasuista ja määräilevää leskirouvaa, joka on käynyt oikeustaisteluja jopa omia lapsiaan vastaan ja tehnyt nämä perinnöttömiksi. Rouva Nugent on sisimmässään silti varsin yksinäinen. Hänen henkiset muurinsa kykenee ylittämään vain Bernie, josta tulee hänen uskottunsa. Kaksikko tekee yhteisiä lomamatkoja ja Bernie saa käyttää rouvan rahoja yhteisön kehittämiseen, mutta vähitellen ystävyys muuttuu lähes alistussuhteeksi. Nugentista on erittäin vaikea pitää, mutta McLaine tulkitsee leskirouvaa monipuolisesti ja löytää myös tästä inhimillisiä piirteitä.

Elokuvan ylivoimaisesti suurimman puheenvuoron saavat kuitenkin alueen aidot asukkaat. Linklaterin traditioista poikkeava toteutustapa on lähempänä näyteltyä dokumenttia kuin perinteistä elokuvakerrontaa, sillä elokuvaa rytmittävät oikeiden ihmisten haastattelut ja näkemykset sekä Berniestä että leskirouva Nugentista. Kyläläisten kommentit ovat sekä puolesta että vastaan, mutta enimmäkseen Bernien puolella ja Nugentia vastaan.

Aikalaisten aidot kommentit ovat paikoin hyvin tylyjä. Elokuvan ulkopuolella jopa Nugentin sisarenpoika on kuvaillut tätiään lähes hirviöksi ja vaikuttanut olevan sillä kannalla, että Bernien olisi kuulunut saada lievä tai vapauttava tuomio. Käyttämällä sekä dramatisoituja mutta detaljeiltaan tarkkoja kohtauksia että aitoja haastatteluja Linklater asettaakin Bernien katsojan mielenkiintoisen moraalisen dilemman eteen. Olisiko ollut parempi, jos Bernie ei olisi jäänyt kiinni ja olisi saanut käyttää rouvan rahoja tämän kuoleman jälkeen?

Bernie nimittäin käytti runsain mitoin Nugentin rahoja kaupunkinsa ja sen asukkaiden hyvinvointiin. Hän rahoitti kirkon lisäsiiven uudisrakennuksen, antoi anteliaan lainan yrittäjäpariskunnalle, joka sai perustettua kaupan, jakeli lahjakkaille nuorille stipendejä musiikin ja näyttelemisen harrastamiseen sekä muutenkin kehitti asuinaluettaan samalla, kun itse ajeli vanhalla autonrämällä. Leskirouva Nugent sen sijaan hautoi perinnöksi saamiaan miljoonia kuin Roope Ankka, kävi käräjiä lähisukulaisiaan vastaan ja katsoi rahojensa antavan hänelle oikeuden käyttäytyä rasistisesti ja kusipäisesti.

Oikea elämä ei ole aina mustavalkoista, eikä se suju niin kuin elokuvissa. Siksi Linklater ei anna katsojalle valmiita vastauksia eikä asetu kummankaan osapuolen puolelle. Sen sijaan ohjaaja kertoo kiehtovan, omaperäisesti toteutetun tarinan todellisten ihmisten monitulkintaisista, monimutkaisista rooleista sekä oudoista asetelmista ja valinnoista, joihin ihmiset saattavat päätyä. Linklater asettaa katsojan eteen kovien aikojen kuvastimen. Jos kuva peilissä on hieman vääristynyt ja ilkikurinenkin, se ei ole peilin vika.