School of Rock kotikatsomo

Seitsemänkymmentäluvun alussa ollessani alakoulun viimeisellä luokalla aina perjantaisin viimeisellä ainekirjoitustunnilla opettaja antoi meidän oppilaiden kuunnella omia c-kasetteja. Tuon ajan ykkösbändejä olivat mm. Led Zeppelin, Deep Purple ja Uriah Heep. Oliko opettajamme valovuosia edellä pedagogiikassa vai auttoiko rock-musiikki pitämään luokan helpommin hiljaisena. Oli miten oli, nuo hetket ovat jääneet mieleeni yksinä positiivisimmista koulumuistoistani. School Of Rock on riehakas tarina nuhjuisesta wannabe rocktähdestä nimeltään Dewey Finn, vapaasti suomennettuna Tupu Suomalainen, jota osuvasti esittää Jack Black. Deweyn bänditouhut tyssäävät, kun hänet juuri ennen suurta Battle of The Bands -kilpailua potkaistaan ulos omasta bändistään. Miehen yli-intensiivinen lavaesiintyminen ei miellytä muita bändin jäseniä. Kun vielä kämppiksen nalkuttava tyttöystävä alkaa perätä luuserirokkariltamme vuokrarahoja, on Deweyn keksittävä jotain ja pian. Kaiken pelastaa kämppäkaverille tarjottu luokanopettajansijaisuus hienostoala-asteella. Kaverinsa nimellä ja kunnon rock-asenteella varustautuneena Dewey hyppää haastavaan kansankynttilän rooliin.

Kaikille meille valistuneille, vai pitäisikö paremminkin sanoa valaistuneille, vanhemman hardrockin ystäville School of Rock on ainakin musiikkinsa puolesta todellista mannaa. Pääosanesittäjän siteeratessa AC/DC:n lyriikkaa ja hoilottaessa Led Zeppeliniä autonratissa on samaistuminen todella helppoa. Jack Blackin olemus on juuri sopiva keski-ikäiseksi rockmieheksi, joka jatkaa nuoruuttaan rockin kautta aina hautaan asti. Asennetta siis löytyy. Luokallinen 10-vuotiaita lapsia ja yksi Jack Black saavat aikaan riemukasta, ironista ja oivaltavaakin huumoria sekä hyvää perusrokkia. Hatunnosto muuten sille, että lapset itse soittavat instrumenttejaan elokuvassa kuten myös Jack Black, jolla on mitä katu-uskottavin rocklauluääni.

Lapsinäyttelijöiden työ oli amerikkalaiselle elokuvalle myös sikäli harvinaista, että kersat eivät toimineet pikkuaikuisten tavoin, vaan kuten oikeat ikäisensä. Luulisipa tämän putoavan nuoremmillekin katsojille. Ainakin he voivat katsoa tätä yhdessä vanhempiensa kanssa kummankaan osapuolen nolostumatta. Pidän huomionarvoisena sitä, että School of Rockissa ei ole yhtään alatyylisiä irtovitsejä. Siis ei kiroilua eikä typeriä rasistisia tai seksistisiä kommentteja, joita viljellään amerikkalaisessa teiniroskassa tätä nykyä aivan liikaa.

Dvd:n lisämateriaali on aika tavanomaista. Ehkä herkullisimpana tekijöiden tekemä anelu Led Zeppelinin tyypeille, että nämä antaisivat käyttää Immigrant Songia elokuvassa. Olivathan nuo rockin dinosaurukset sentään heltyneet ja kyseinen kappale jyrää elokuvassa. Tällaisen viihteen parissa sitä voi surutta viettää parituntisen ihan vaikka koko perheen voimin. Ei muuta kuin tennismaila käteen, jos kotoa ei kitaraa löydy ja ilmakitaroimaan rokkikoulun mukana.

"It’s only Rock´n´roll but I Love it!"