Ruma ankanpoikanen

Rauli Badding Somerjoki kuoli kotonaan Helsingin Kalliossa 39-vuotiaana tammikuussa vuonna 1987. Perintönään jälkimaailmalle hän jätti suomalaisen rock- ja iskelmämusiikin unohtumattomimpia klassikoita sekä legendan taiteilijana, jota riivasivat syvät sisäiset ristiriidat. Tuntuu vastakarvaan silittelyltä mieltää introverttia Baddingia perinteiseksi rockrentuksi. Sen viitan esimerkiksi Irwin kantaa paljon perustellummin. Tässä mielessä Markku Pölösen lähtökohta lähestyä todellista ihmistä sadun muotoon puettuna matkana sielunmaisemaan tuntuu rohkealta ratkaisulta. Toisaalta sadun henkilöt ovat yleensä puhdasta mielikuvituksen tuotetta. Badding oli, eli ja vaikutti. Itse ainakin miellän sadun etäännyttäväksi allegoriaksi maailman menosta. Tämä hiertää Pölösen Badding-sadun olemusta, sillä hyvin helposti elokuvaa katsoo elämäkertakuvauksena.

© 2000 Fennada FilmiOnko Pölönen itsekään täysin luottanut ratkaisuunsa? Alun selittely elokuvan olemuksesta tuntuu... selittelyltä, jopa verukkeelta. Samoin kertojaäänet rassaavat välillä juonen poljentoa. Upeat kuvat olisivat puhuneet puolestaan, sillä Baddingin visuaalinen kerronta on loisteliasta, se lumoaa herkkyydellään. Pölönen on parhaimmillaan runoilija, hän kirjoittaa kuvin. Sanoja ei aina olisi tarvittu, suuren suomalaisen muusikon luomistyö hoitaa sen osuuden. Olisin mielelläni nähnyt sadun muuntumisen syvemmälle myyttiin, jolle totuudella ei ole mitään merkitystä - ei selittelyjä, ei edes vastauksia. Nyt etsintä äärimmäisyyksien, sopeutumattomuuden, sosiaalisen vammaisuuden, todellisuuspaon, luovuuden ja luontaisen lahjakkuuden labyrintissä jää kuin puolitiehen. Historiallinen tausta häiritsee, en tiedä olisiko se kokonaan pitänyt unohtaa.

© 2000 Fennada FilmiBadding on satu Rauli Rusakosta, jolle maailma on paha paikka elää ja jossa sudet vainoavat häntä. Rauli parka ei vaan tiedä, että hänen vanhasta ystävästäänkin on tullut susi. Raulia painostetaan come back -keikalle, mutta hän pakenee maaseudulle, landelle, lapsuuteen, mielikuvitusmaahan, jossa paha maailma unohtuu. Rauli Rusakolla on huono itsetunto, hän kärsii ulkonäöstään. Musiikillaan ja äänellään hän kuitenkin saa enkelin siivet, hän taikoo maailman kauniiksi ympärillään, mutta vain mielessään. Sinisilmäisesti ihmisiin luottava Rauli ei kuitenkaan tunnu viihtyvän yksinkään, mutta ihmisten keskellä hän joutuu paniikkiin.

© 2000 Fennada FilmiHuolimatta kuluneesta takautumarakenteestaan Badding kantaa hyvin loistavien näyttelijäsuoritustensa varassa, vaikka ihanteellisen maaseudun ja tekopyhän kaupunkielämän vastakkainasettelu vaikuttaa jo liian osoittelevalta. Tosin myös Janne Reinikaisen Badding tuntuu ajoittain kiusallisen säälittävältä nynneröltä, joka ei osaa edes kengännauhojaan solmia yksin tai itkua tihrustamatta. Kummallista kyllä Peter Franzénin fiktiivinen Ossi on loppujen lopuksi väliinputoajana ja elokuvan Juudaksena legendaa paljon mielenkiintoisempi hahmo totaaliselta mammanpojalta vaikuttavan lahjakkaan taiteilijan rinnalla.

Mutta tarkoitukseni ei ollut edes kirjoittaa arvostelua. Tämä on kunnianosoitus. Pölösellä on jokin taito koskettaa katsojan sisimpään, tarkasti mutta hellästi, huumorilla mutta kaikkea muuta kuin ilkkuen tai pilkkaa tehden. Se on nykyään harvinaista ja arvokasta. Jossain ulottuvuudessa Pölönen elokuvillaan puhuttelee arkoja ja kätkettyjäkin tuntoja. Nämä tuokiot ovat myös Baddingin kultasuoni, johon tekee mieli takertua molemmin käsin, syleillä sitä. Surumielinen tarina jättää hyvän mielen. Töksähtelevä ja naiivi kerrontakin luo elämänuskoista tunnelmaa, lämmittävän kömpelöä huumoria kovan arjen paineessa. Töksähteleehän se oikean elämänkin naiivi kerronta tuon tuostakin. Jokaisella rusakolla on omat sutensa. Kesäinen maa kuihtuu mutta nousten aina uuteen kukoistukseen. Edes ihmisen sisimmässä.

*

BaddingDvd-painoksena Badding on hieno kokonaisuus. Vaikka levyltä ei varsinaisesti löydy ekstramateriaalia itse elokuvasta, niin mukaan on mahdutettu Pölösen tunnin mittainen esikoispitkäelokuva Onnenmaa (1993). Moni pitää tätä edelleen Pölösen hienoimpana elokuvana, eikä syyttä. Kompaktisti kerrotussa tarinassa on sitä maaseudun miljöön vilpitöntä romantiikkaa, jota nykyään enää harvoin pääsee elävissä kuvissa todentamaan. Samaa Pölönen on yrittänyt myöhemmissäkin teoksissaan Kivenpyörittäjän kylä (1995) ja Kuningasjätkä (1998), mutta Onnenmaan aitous ja fiilis on jäänyt saavuttamatta. Tunti on joskus täydellinen mitta elokuvalle. (dvd-lisäys: Juha Rosenqvist)

DVD / kuva: 16:9 Widescreen 1.85:1; ääni: Dolby Digital 5.1; tekstitetty englanniksi ja ruotsiksi (elokuvaa voi katsoa ilman tekstitystä); erikoistoiminnot: Onnenmaa (1993), 59 min, kuvasuhde 1.78:1, ääni Dolby Surround, tekstitys englanniksi.

ks. ensi-illat: - Komppi laahaa - Maalle meidän landelle haastattelu: - Badding oli kuin kävelevä elokuva

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:2,7 /9 henkilöä