Alpha kotikatsomo

Esihistoriallisesta ajasta kertovia elokuvia tehdään harvakseltaan ja näiden harvojen joukossa muistamisen arvoisia on vielä vähemmän. Jean-Jacques Annaudin Taistelu tulesta (1981) on lajinsa merkkipaalu, jonka jälkeen ihmisen varhaisempaa menneisyyttä on elokuvissa käsitelty niukalti. Aika ajoin aiheesta on toki innostuttu, mistä vuosikymmenen takaiset 10 000 BC (2008) ja Ao – viimeinen luolamies (2010) muistuttavat, vaikka mitään muistettavaa kyseisissä elokuvissa ei olekaan.

Tutkimustieto ihmisen esihistoriasta on tällä vuossituhannella lisääntynyt huimasti. Nykyään ihmisen varhaisesta taipaleesta voisikin kertoa mitä moninaisimmista näkökulmista. Jostain syystä elokuvantekijöitä tämä ei ole liiemmin sytyttänyt tai sitten aihepiiri ei tuotantolaskelmissa vaikuta kannattavalta.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Albert Hughesia kivikausi on kuitenkin kiehtonut. Aiemmin yhdessä veljensä Allenin kanssa Hughes Brothersin nimellä elokuvia (Dead Presidents ja From Hell) tehneet veljekset ovat The Book of Elin (2010) jälkeen toimineet omilla nimillään. Albert Hughesin ensimmäinen elokuva ilman veljeään perustuu hänen omaan tarinaansa, joka sijoittuu viimeisen jääkauden kylmimpään vaiheeseen parinkymmenen tuhannen vuoden taakse. Tarinan innoittajana on toiminut Ranskan, Espanjan ja Portugalin alueella vallinnut Solutrén kulttuuri, joka tunnetaan taidokkaasti tehdyistä kivisistä keihäänkärjistään.

Hughesin elokuva kulki alkujaan nimellä The Solutrean, mutta nimettiin lopulta Aplhaksi, minkä jälkeen ensi-iltaa siirrettiin useampaan kertaan, mikä harvemmin povaa elokuvalle menestystä. Kotimarkkinoilla Yhdysvalloissa suurta yleisömenestystä ei tullutkaan, joskin maailmanlaajuisessa levityksessä elokuva tuotti tuotantokustannuksensa tuplattuna takaisin, joten varsinaisesta flopista ei ole kysymys. Suomessa Alphaa ei nähty teattereissa vaan se julkaistiin suoraan tallenteena.

Elokuva kertoo Solutrén kulttuuriin viittaavasta heimosta, jonka miehet lähtevät metsästysretkelle ja mukaan otetaan miehisyyden kynnyksellä olevia nuorukaisia. Yksi heistä on päällikön poika Keda (Kodi Smit-McPhee), joka onnettomuuden seurauksena menetetään metsästyksen tiimellyksessä. Kuin ihmeen kaupalla Keda selviää koettelemuksestaan hengissä ja pyrkiessään takaisin omiensa pariin hän törmää susilaumaan. Kohtalo saattaa Kedan ja yhden lauman susista yhteen.

Alphan parasta antia on sen pureutuminen suden domestikaatioon koiraksi. Vaikka elokuvassa asioita on tarinankerronnan nimissä yksinkertaistettu, ydinajatus koiran synnystä noudattelee varsin tarkkaan sitä, mitä nykytiede pitää vakuuttavimpana selitysmallina. Ihmisen ja suden välinen yhteistyö metsästyksessä on toiminut alkusysäyksenä koiran kehittymiselle.

Elokuvassa esihistorialliseen ajankuvaan on muutoinkin panostettu. Monissa aiemmissa elokuvissa muinaiset ihmiset ovat äännelleet muristen ja örähdellen sekä pukeutuneet epämääräisiin taljoihin. Alphassa ihmiset puhuvat muinaiskieltä, joka kehitettiin elokuvaa varten kielitieteilijöiden avustuksella, ja pukeutuvat istuviin vaatteisiin, jotka ovat olleet edellytys kylmässä ilmanalassa selviämiselle.

Tuotannossa on tehty paljon työtä uskottavan esihistoriallisen maailmankuvan eteen, ja tätä työtä avataan myös blu-rayn lisämateriaaleissa. Siksi on hieman yllättävää, että osassa tarinaa ja yksityiskohtia uskottavuudelle on viitattu kintaalla, eikä näitä lapsuksia voi kaikilta osin selittää edes dramatisoinnin tarpeilla.

Esihistoriaan sijoittuvissa fiktioissa on lähes pakonomainen tarve asettaa ihmiset karuihin ympäristöihin, joissa ihmiset eivät tosiasiassa eläneet, koska eivät olisi siellä selvinneet. Kivikaudella asutus keskittyi pääasiassa vesistöjen läheisyyteen, sillä vesi oli selviämisen edellytys. Toki selviytymisen äärirajoilla jylhissä maisemissa tapahtuva maskuliininen suurriistaan metsästys on elokuvallisesti näyttävämpää kuin vehmailla rannoilla kalastelu ja luonnon antimien keräily, mihin ihmisten elinedellytykset todellisuudessa perustuivat. Alphassakin heimo on laitettu asumaan karulle ja kolealle ylängölle, jossa eivät edes riistaeläimet viihdy vaan ravinto pitää käydä hakemassa päivämatkojen päästä.

Tiettyyn rajaan asti epäloogisuuksia malttaa katsoa läpi sormien, mutta siinä vaiheessa ollaan antikliimaksin äärellä, kun Keda ja susi vaeltavat viimeisillä voimillaan lumimyrskyssä vuoristojärven jäällä, tippuvat jäihin ja saavat pelastavan aterian jäällä juoksevasta villisiasta. Voi vain ihmetellä, mitä uskottavaan ylöspanoon panostaneet tekijät ovat miettineet laittaessaan rehevissä metsissä elävän villisian kirmaamaan jäätyneelle vuoristojärvelle. Varmaan kotka oli käynyt pudottamassa possun luonnottomaan ympäristöönsä. Jossain 10 000 BC:n kaltaisessa kalkkunassa älyttömyydet ovat kokonaisuuden kannalta merkityksettömiä, mutta vakavasti otettavaksi tarkoitetussa elokuvassa virheet ovat uskottavuuden kannalta kohtalokkaita.

Aplhassa on paljon hyvää ja mielenkiintoista, ja se on visuaalisesti näyttävä elokuva. Mutta mitä pidemmälle elokuva etenee, sitä enemmän se hivuttaa uskottavuuden mattoa altaan. Tämä jättää jälkensä, eikä elokuvan synnyttämä mielikuva lopulta enää kykene lunastamaan alkuasetelmansa ja ydinideansa lupaavia odotuksia.