From Hell valkokangas

Viiltäjä-Jack kuuluu modernin kauhugalleriamme kestosuosikkeihin. Kiitos paljon 1800-luvun lopun sensaationnälkäisen lehdistön, viiden prostituoidun viipaloineesta murhamiehestä tuli ensimmäinen suurkaupungin ikeeseensä ottanut sarjamurhaaja. Suurena kauhuelokuvan ystävänä odotin innolla Hughesin veljesten versioita verisestä murhavyyhdistä. Tiivistunnelmaiset trailerit olivat ainoastaan ruokkineet odotustani. Ehkäpä ne ruokkivat sitä liiaksikin kanssa, sillä elokuva ei lopulta vastannut odotuksiani, ei läheskään. From Hellissä 1800-luvun Lontoon East Endin kujat ovat varjoisia ja sumuisia, iltarusko on vertakin punaisempi ja ilotyttöjä lihoiksi laittavan murhaajan mieli mustaakin mustempi, mutta... Elokuva toimii, eikä se ole huono, mutta ennakko-odotukset elokuvalta olivat vain asettaneet riman liian korkealle. Allen ja Albert Hughesin viimeisin version Viiltäjä-Jackistä From Hell on pitkän sarjan viimeisin, mutta tuskinpa viimeinen versio. Kolmen tähden elokuva!

Viiltäjä-Jack saavutti maineensa ei siksi että hänen jälkeensä jättämät uhrit olivat pahassa kunnossa, vaan koska tapaus ei koskaan saanut lopullista kaikenkattavaa ratkaisuaan: murhaaja katosi, jälkiä jättämättä lopulta sumuun, mistä hän oli tarinaan saapunutkin. Murhaajan säilyminen tuntemattomana oli se piirre, joka loi murhamiehestä mustaan viittaan pukeutuneen mysteerimiehen. Elokuva ei murra myyttejä vaan rakentaa uusia ja vahvistaa vanhoja muka-totuuksia. Elokuvan ensimmäiset minuutit, loistavat otokset synkkien pilvien peittämästä Lontoosta ja kuvausta tukeva synkkä musiikkiraita, antavat lupauksen parhaimman gotiikan hengessä tehdystä mestariteoksesta. Elokuvan parhaimmistoon kuuluu myös kuvaus ajasta: kultalusikka suussa syntyneet saavat tehdä lähes mitä tahtovat joutumatta edesvastuuseen. Valitettavasti pian loistavan aloituksen jälkeen katsojalle paljastuu, että kyseessä ei ole sittenkään mikään uusia uria uurtava mestariteos vaan pikemminkin, valitettavasti, vain pahainen salaliitolla maustettu keskiverto sarjamurhaajaelokuva. Sääli! "Kauhun maallikot" saattavat innostua elokuvasta, mutta tapaukseen tutustuneen sekä astetta rajummasta kauhuelokuvasta kiinnostuneen katsojansa From Hell pettää pahasti.

Elokuva ohittaa joukon mitä herkullisimpia mahdollisuuksia ja keskittyy lopulta esittämään vain yhden, ehkäpä kiistellyimmän ja huterimmista korteista rakennetun tulkinnan murhista. Harmi, sillä aihe olisi antanut mahdollisuuksia todelliseen leikkiin murhamiehen henkilöllisyydellä. Myös "pakollinen" rakkaustarina Johnny Deppin esittämän poliisitarkastajan ja tapaukseen sekaantuneen ilotytön välillä ainoastaan sotkee tarinaa ja tekee vääryyttä 1800-luvun lopun tapahtumille. Varsinkin ilotytön roolissa huseeraava Heather Graham näyttää liian puhtaalta ja pehmoiselta ammattiinsa. Onneksi lempi-sivujuoni välttää kaikkein imelimmät juonenkäänteet, joihin huonompi ohjaaja olisi saattanut turvautua. Astetta raskaammasta ja verisemmästä kauhusta kiinnostuneille elokuva tuottaa myös pettymyksen. Valtameren takana elokuva herätti moraalipoliisit avaamaan sanaiset arkkunsa From Hellin väkivaltaisuudesta. Mitä tulee graafiseen väkivaltaan, elokuva antaa ymmärtää enemmän kuin se näyttää, eikä henkisen väkivallan sarallakaan elokuva juuri pistä pahinta mahdollista. Muutamat välähdykset veritöistä ovat jo liian tuttuja viimeaikaisista murhaelokuvista. Onkin aivan käsittämätöntä, että Suomen elokuvatarkastamo muisti elokuvaa K-18-luokituksellaan.