Mustan puhdas elokuva kuoleman keikasta
Mustan elokuvan tai nykykorrektisti afroamerikkalaisen elokuvan parhaimmistoa osuu silmiin täällä Pohjolan perukoilla varsin harvoin. Musta elokuva on monesti meille vain Spike Leen tiedostavaa tykitystä tai John Singletonin kaltaisten maakarien pyssyjen paukuttelua. Varsinaisia kulttuurileimaltaan vakaita elokuvia saattaa löytää käsiinsä vain selailemalla onneensa luottaen video- ja dvd-koreja.
Vuonna 1972 syntyneet Hughesin kaksoisveljekset Albert ja Allen aloittivat elokuvanteon jo päälle parikymppisinä. Vuonna 1995 valmistui, veljesten ollessa vasta 23-vuotiaita, heidän toinen elokuvansa Dead Presidents. Yhtä lupaavaa nuorten elokuvantekijöiden näyttöä osaamisestaan näkee ani harvoin. Suomessa Dead Presidents julkaistiin suurtuotannon statuksestaan huolimatta suoraan videolle ja se on muistaakseni nähty jo televisiossakin.
Dead Presidents kertoo tavallisen kuuloisen tarinan 1960- ja 70-luvun vaihteesta. Moni nuori lähti vaikeiden olojen saattelemana Vietnamiin ja mahdollisesti sieltä palattuaan jätettiin yhteiskunnan ulkopuolelle. Kun tällainen skenaario istutetaan vielä mustien näkökulmaan, olisi lopputuloksesta voinut hyvin olettaa sukeutuvan spikeleemäistä rodullisiin ennakkoluuloihin kytkettyä olosuhteiden uhrien yliymmärtämistä ja heidän tekojensa hyvittämistä pelkästään ihonvärin ja yhteiskuntaluokan verukkeella. Liekö Dead Presidentsin yllättävän terve asioiden käsittelytapa nuorten tekijöidensä avuja vai mitä, mutta elokuva karttaa onnistuneesti kaikki tyypillisimmät karikot, eikä sorru rotujaaritteluihin tai vaikeiden olosuhteiden sympatiointeihin.
Yksilön valinnat
Tässä elokuvassa ei ole kysymys ihonväristä, vaan siitä kasvu- ja murrosprosessista, jonka tuon ajan ikäluokka joutui käymään läpi. Tematiikka sinällään on purevaa yhä tänäkin päivänä. Tie parempiin yhteiskuntaluokkiin käy joko opin tai rikoksen kautta. Ihminen tekee helposti vastoin syvempää ymmärrystään valintoja, jotka määräävät hänen tulevaisuuttaan ja muita valintoja. Varsinkin aikuistuvalle ikäpolvelle nämä tehtävät valinnat ovat elintärkeitä. Dead Presidentsin päähenkilö Curtis valitsee oman tiensä, koska on vielä kypsymätön tekemään lopullisia päätöksiä elämästään. Valittu tie vie Curtisin kuitenkin väärien päätösten arkitodelliseen noidankehään, josta hän yrittää purkautua ulos, mutta hänen keinonsa ovat äärimmäisyydessään heikkoja.
Yhteiskuntarakennetta tarkastellessa nuorilta vaaditaan elämää ohjaavia päätöksiä liian varhain. Koulutusjärjestelmä ei tarjoa avaimia niihin suuriin oviin, jotka nuoren tulisi aikuistumisensa kynnyksellä osata valita ja avata. Yhteiskunnan kannalta kysymys on vain veromaksaja-alkioille mahdollisimman hyvän kasvupaikan löytäminen, jotta systeemi pysyy ravittuna. Yksilön arvot ja elämä eivät ole valintoihin ohjaavan kouluvalmennuksen prioriteetti. Yksilö on aina ongelmallisempi, koska se ajattelee. Massa on parempaa, koska se vain toimii. Yksilöitä on kuitenkin turha sympatisoida ja sitä Dead Presidents ei tee, vaan marssittaa yksilönsä kuoleman keikalle, jolta eivät pelastusta tarjoa ymmärtämiset, sankaruudet tai vaikeat olot. Virheistä rangaistaan, siinä kaikki. Niin yhteiskunta toimii. Yksilöt ovat yhteiskunnan osasia.
Elokuvan kokonaisilmettä rasittaa kuitenkin hetkittäinen pysähtyneisyys. Käsikirjoitus ja ohjaus olisi kenties tämän suhteen vaatinut sitä iän mukanaan tuomaa kokemusta fokusoida paremmin olennaiseen. Tämä on kuitenkin tematiikaltaan näin tärkeän ja terveen elokuvan kannalta sivuseikka. Esimerkiksi elokuvan Vietnamiin sijoittuva episodi vaikuttaa aluksi hölmöltä ja halvalta kaupunkielokuvaan haetulta turhalta eksotiikalta, mutta pian viidakon kätköistä katsojien silmille ammennetaan sellaisia ajatuskuvia, että ahdistus ihmismielen pimeästä ristiriitaisuudesta on väistämätön.
Dead Presidentsin suurin avu on koko aiheen käsittelytavassa. Mustien elämään ja kulttuuriin sidottu elokuva ei missään vaiheessa alleviivaa ihmisiä länsimaisen kulttuurisidonnaisen identiteettiajattelun muovaamiksi stereotypioiksi. Huolimatta mustan elokuvan lajityypistään Dead Presidents käsittelee hyvin onnistuneesti universaalia tematiikkaa tavalla, johon harva elokuva on pystynyt. Nuoret tekijät eivät olleet tai eivät osanneet olla kulttuuristen oletusten kumartajia.
DVD / kuva: 16:9 Widescreen 2.35:1; ääni: Dolby Digital 5.1; tekstitetty (elokuvaa voi katsoa ilman tekstitystä); HUOM: kaksipuolinen levy eli levyä pitää kääntää elokuvan puolessa välissä.
Seuraava:
15 minuuttia
Arvostelu elokuvasta 15 Minutes / 15 minuuttia.
Edellinen: Syötti