From Hell valkokangas

From Hell sijoittuu viktoriaaniseen Lontooseen, 1800-luvun lopulle. Aikakauteen ja ympäristöön jossa modernin 1900-luvun alkio sikisi alamaailman limoissa ja eliitin salongeissa. Kertoessaan Viiltäjä-Jackin, lontoolaisten prostituoitujen ja kapinallisen komisarion tarinan, elokuva samalla ottaa kantaa kovin väkivaltaisesti ja lihallisesti myös modernin syntyyn ja kasvukipuihin.

Viiltäjä-Jackin tarina tuskin esittelyjä kaipaa. Elokuva sen pohjalta olisikin saattanut kipsiytyä kuluneeseen legendaan elleivät ohjaajaveljekset Hughesit olisi lainanneet Alan Mooren ja Eddie Campbellin sarjakuva-albumisarjaa From Hell. Albumeista on otettu kantava idea degeneroituneesta valtionkoneistosta ja osin visuaalinen ilme: Lontoo on kuoleman synkkä, saastainen rappionpesä pimeine syrjäkujineen. Ilmeisesti katsojaystävällisyyden vuoksi sinänsä tiiviin tarinan päälle tekijät ovat virheekseen liimanneet romanttisen parin ja absinttia latkivan, oopiumia tupruttavan Johnny Deppin esittämän suklaasilmäisen sankarin. Siten katsojaparka ei täysin menetä uskoaan juutalaiskristilliseen länsimaiseen sivistykseen elokuvan nihilistisestä sanomasta huolimatta.

From Hell on kuitenkin keskitasoa onnistuneempi goottikauhusta ammentava salaliittoteoria kantavan ideansa vuoksi. Viktoriaanisen aikakauden perintö on rakennettu elefanttimiehistä, nujerretuista naisista ja oscarwildeistä. Länsimainen, moderni (lääke)tiede ei syntynyt ilman tekopyhyyttä ja julmia ratkaisuja. Onnistunut elementti on myös elokuvan näyttelijäkaarti. Varsinkin poljettuja naisia esittävät näyttelijät, eritoten Katrin Cartlidge saavat roolihahmonsa hengittämään ja heidän kohtaama väkivalta siksi satuttaa. Johnny Depp tekee puolestaan rutiiniroolin alakuloisena väärinymmärrettynä nerona. Ja kyllähän se Lontoo näyttää helvetilliseltä. Sarjakuvalle ominainen tyyli on saatu sovitettua elävään kuvaan. Tekijät ovat saaneet kuviinsa syvyyttä ja selkeitä toimivia kontrasteja. Niiden avulla elokuva toimii. Siitä tulee paha olo.