A Man Called Otto kotikatsomo

Ruotsalaiskirjailija Fredric Backman kirjoitti vuonna 2012 romaanin Mies joka rakasti järjestystä. Kirjasta tehtiin Rolf Lassgardin tähdittämä samanniminen elokuvaversio 2015. Kuten Yhdysvalloissa on usein tapana, menestyksekkäästä eurooppalaiselokuvasta päätettiin tehdä Hollywood-sovitus, koska tekstityksien lukeminen on niin kovin, kovin vaikeaa. Lähes yhtä usein on käynyt niin, että alkuperäiselokuvan kulttuuriset nyanssit ja lähtökohdat ovat olleet hankalia siirtää yhdysvaltalaiseen elämäntapaan ja draamallisesti pelkistetympään elokuvakerrontaan.

Onnistuneita sovituksia kuitenkin on, ja Marc Forsterin ohjaama A Man Called Otto kuuluu niihin. Hyvään lopputulokseen on päästy pitämällä tarinan ja hahmojen perusasetelmat lähes samoina ja pestaamalla pääosaan Tom Hanks poikineen. Hanksin poika Truman Hanks esittää takautumakohtauksissa isänsä roolihahmoa nuorempana, ja Hanksien yhdennäköisyys toimii tarinan puitteissa mainiosti.

Etukäteen suurin ongelma jenkkisovituksessa piili siinä, että tarina kertoo peripohjoismaisesta vanhasta erakoituneesta jörrikästä. Alun perin Ove-niminen mies on kovan luokan kyylä ja kyttääjä, joka valvoo naapuriensa jokaista sääntörikettä ja antaa näille sapiskaa järjestyksen rikkomisesta, jos ylipäätään näille puhuu. Forsterin versiossa Ovesta on tullut Otto, joka toimii samoin. Yhdysvalloissahan small talk on pakollista, ja lähiöissä asuvat happaman tylyt erakkoukkelit hieman harvinaisempi ilmestys, paitsi tietysti Clint Eastwood eri rooleissaan.

Forsterin ohjaus kuitenkin luo uskottavan asetelman ja asettaa Oton kontekstiinsa naapuriympäristöön. Tom Hanks onnistuu myös sulautumaan luontevasti lähes eastwoodmaiseen osaansa. Otto ei nimittäin ole perinteinen kyylä tai kyttääjä, vaan syvästi masentunut ja ahdistunut mies, joka on pitänyt elämänsä jotenkin kasassa vaimonsa ja työpaikkansa ansiosta. Päädyttyään leskeksi ja jouduttuaan eläkkeelle Oton mielessä on vain itsemurha.

Itsemurhan teko keskeytyy kerta kerran jälkeen, kun naapurit ja kylänmiehet tulevat osaksi Oton elämää, eikä Otto voi olla heitä auttamatta. Erityisesti naapuriin muuttaneen maahanmuuttajan, meksikolaisen Marisolin (Mariana Treviño) perhe muodostuu vähitellen Otolle kiinnekohdaksi. Hanks tulkitsee tasavarmasti Oton sielunelämää ja vaihtelee onnistuneesti komedian ja tragedian välillä.

Pohjimmiltaan Backmanin tarina ja kaikki siitä tehdyt elokuvaversiot kertovat tarkoituksen tunteen merkityksestä. Jos elämällä ei tunnu olevan merkitystä, eikä mielekkäitä ihmiskontakteja ole, syntyy katkeruus, jäykkyys ja jopa itsetuhoisuus. Otto auttaa lopulta mielellään siinä missä todelliset ongelmanaapurit ja kerrostalokyttääjät eivät pätkääkään auta ketään lähimmäistään, vaan kirjoittelevat heippalappuja tai aktiivisesti terrorisoivat lähiympäristöään.

A Man Called Otto on tehtaan takuulla varmaa ja vakuuttavaa Hollywood-draamaa, jonka taustalla oleva Backmanin kirja antaa sille tavallista rosoisemman ja vankemman selkänojan. Vaan yksi tulkinta Backmanin kirjasta on ylivoimaisen laadukkain verrattuna elokuvasovituksiin: Taneli Mäkelän parin vuoden takainen sooloteatterinäytelmä Mies joka rakasti järjestystä. Mäkelä tulkitsi yksinään lavalla kaikki tarinan pääroolit ja erityisesti yksinäisen vanhan miehen Olavin roolin. Koskettava ja intiimi esitys on Backmanin kirjan versioista ainoa, joka on johtanut kyyneliin pakahduttavan liikutuksen takia.