Vangitut kotikatsomo

Vankimielisairaala herättää jo sanana ristiriitaisia ja pelonsekaisia tuntemuksia. Kun sen porttien sisäpuolelle, psyykkisesti sairaiden ihmisten pariin, ympätään asumaan sinne kuulumaton lapsiperhe, on alkuasetelma jännittävälle tarinalle valmis, ainakin näennäisesti. David Mackenzien ohjaamassa elokuvassa Vangitut seurataan sairaalassa uudessa virassa aloittavan psykiatri Max Raphaelin (Hugh Bonneville) sekä hänen vaimonsa Stellan (Natasha Richardson) ja poikansa Charlien (Gus Lewis) elämää.

Kolkko ympäristö ei viehätä Stellaa lainkaan, eikä suhde mieheenkään ole enää kahdentoista avioliittovuoden jälkeen kukkeimmillaan. Jännitystä ja eroottista nautintoa Stellan arkeen tuo vaimonsa murhasta tuomittu potilas, salaperäinen Edgar Stark (Marton Csokas). Edgariin tutustumalla Stella pääsee irtautumaan kiltin pikkuvaimon roolistaan ja kokee uudestaan olevansa seksuaalisesti haluttava. Tämän 1950-luvun Britanniaan sijoittuvan eroottisen trillerin keskeisenä hahmona nähdään myös psykiatri Peter Cleave (Ian McKellen), jonka silmin tarinaa pääpiirteissään seurataan.

Stellan puhkeaminen uudestaan kukkaan salaisen suhteen myötä tuo mieleen muutaman vuoden takaisen, Diana Lanen tähdittämän Kohtalokkaan syrjähypyn. Samalle tasolle Diane Lanen kanssa Natasha Richardsonin suoritus ei valitettavasti yllä. Vangitut oli kuitenkin viime vuonna Berliinin kansainvälisten elokuvafestivaalien ehdokkaana.

Mielisairaala ympäristönä on innoittanut elokuvan tekijöitä aikaisemminkin. Takavuosien mieleenpainuvimpia aiheesta tehtyjä filmatisointeja edustaa Milos Formanin ohjaama Yksi lensi yli käenpesän (1975), jonka päätähtenä nähtiin ilmeikäs, hullun rooleissa viihtyvä Jack Nicholson. Saman tyyppisestä miljööstä kertoi myös tuoreempi James Mangoldin Vuosi nuoruudestani (1999).

Näihin verrattuna Vangitut-elokuvan päähenkilöiden sielunmaisema jää liian heppoiseksi pintaraapaisuksi. Mainostettua tiivistä ja sykkivää energiaa jää totisesti kaipaamaan. Stellan ja Edgarin suhde perustuu mekaaniselle sekstailulle, josta puuttuu syvempi jännite ja tunteiden palo. Aiheensa puolesta elokuvalla olisi ollut aineksia piinaavan jännittävään ja psykologisesti monisyiseen kerrontaan.

Sikäli poikkeuksellisesta elokuvasta on kysymys, että yksikään roolihenkilö ei saa sympatiaa osakseen. Jokaisen henkilön elämä tuntuu pyörivän enemmän tai vähemmän vain oman navan ympärillä. Stellan ja Edgarin suhde ruokkii ikävien tapahtumien ketjua, joka on kuin mutavyöry lähtiessään liikkeelle. Tapahtumien kulku saa lisää kuravettä myllyynsä luonnottoman asuinympäristön keskellä vellovista, tulehtuneista ihmissuhteista. Oikeastaan on vaikea sanoa, kumpaa elokuvan ohjaaja on lopulta tavoitellut, kiihkeää eroottista jännitysnäytelmää vai sairaalaympäristöön sijoittuvaa psykologista tarinaa.

Pinnallisesta otteestaan huolimatta Vangitut saa ajattelemaan, miten pieni ja voimaton ihminen sairaalabyrokratian hampaissa lopulta on, ja miten nopeasti asiat voivat elämässä muuttua. Hullun on vaikea räpistellä vastaan ollessaan eristyksissä todellisesta maailmasta. Elokuvan katsottuaan voi olla tyytyväinen siitä, että on itse noiden raskaiden sairaalaporttien ulkopuolella.