Risto Räppääjä ja väärä Vincent valkokangas

Risto Räppääjä -elokuvien sarja on edennyt kahdeksanteen elokuvaan, mikä on kansainvälisesti ottaenkin kunnioitettava määrä ja kertoo aihepiirin potentiaalista kiinnostaa katsojia. Räppääjät ovat kerta toisensa jälkeen keränneet suomalaisittain huomattavia satojen tuhansien katsojalukuja ja lukeutuneet ensi-iltavuosinaan katsotuimpien elokuvien terävimpään kärkeen.

Tuotantoyhtiöltä ja levittäjältä onkin ollut rohkea – ja elokuva-alaa ajattelen myös vastuullinen – veto tuoda todennäköinen yleisömenestys elokuvateattereihin vallitsevassa koronatilanteessa, jossa jotakuinkin kaikkien kansainvälisten hittielokuvien ensi-illat on siirretty hamaan tulevaisuuteen ja jopa kotimaisen Peruna-komedian ensi-iltaa siirrettiin. Elokuvateattereille uusi Risto Räppääjä onkin tervetullut elokuva, sillä se on tällä hetkellä harvoja ensi-iltatarjonnan elokuvia, joilla on potentiaalia kuusinumeroisiin katsojalukuihin. Miten vallitsevassa koronatilanteessa katsojamäärien suhteen lopulta käy, jää nähtäväksi. Lopputuloksesta menestys ei jää kiinni. Risto Räppääjä ja väärä Vincent on sitä, mitä Räppääjä-elokuvat ovat parhaimmillaan tähänkin asti olleet.

Edeltävä Räppääjä-elokuva Pullistelija (2019) oli kirkkaasti viime vuoden katsotuin kotimainen, mutta Räppääjä-elokuvien sarjassa se oli ponnetonta aiempien elokuvien toisintamista. Kolmessa ensimmäisessä Mari Rantasilan ohjaamassa elokuvassa musiikkiesityksillä oli iso rooli, mutta elokuvat kärsivät ylilyödystä tyylistä. Timo Koivusalon luotsaamat kolme seuraavaa elokuvaa olivat tyyliltään hillitympiä mutta musiikillisesti vaisumpia. Solar Filmsille päätyneen Räppääjä-konseptin seitsemäs elokuva oli jotain Rantasilan ja Koivusalon väliltä. Teos, jossa ei ollut selkeää tekijän otetta.

Kahdeksanteen elokuvaan on ohjaajaksi otettu teatteripuolen konkari Maria Sid, jolle Risto Räppääjä ja väärä Vincent on ensimmäinen elokuvaohjaus. Varsinaisesti mitään uutta tai selvää omaa kädenjälkeään Sid ei ole uuteen Räppääjään tuonut, mutta kerronnallinen sujuvuus on ottanut askeleen eteenpäin edeltäneestä Pullistelijasta. Varsinkin musiikki- ja lauluesitykset Sid on saanut nivottua kokonaisuuteen hyvinkin luontevasti ja Iiro Rantalan kynästä syntynyt svengi piristää niin kerrontaa kuin elokuvan tunnelmaa kuten aikanaan Polkupyörävarkaassa (2010).

Pullistelijaan verrattuna Väärässä Vincentissä on selkeä juonellinen tarina, jossa on myös jännitteellinen elementtinsä. Aikuiskatsojalle jännite ei ole kummoinen, mutta lapsikatsojan se kyllä tempaa mukaansa. Tämän näki aikanaan Koivusalon Räppääjistä erityisesti Sevillan saiturissa (2015), jonka jännitysjuoni toimi kohderyhmäikäiselle.

Tällä kertaa Rauha-täti näkee maalaamisesta innostuneessa Ristossa tulevan taidemaalarisuuruuden, joka voisi olla peräti uudelleensyntynyt Vincent van Gogh. Maalariuransa alkuaskelmilla Risto harhautetaan väärentäjän matkaan, mistä syntyy soppaa selvitettäväksi, kun Rauha-täti, Pakastaja-Elvi ja Lennart joutuvat vielä väärien syytösten vuoksi poliisien jahtaamaksi. Onneksi museolla on terävä vahtimestari Herkules Poironen.

Tyylillisesti Väärä Vincent on miellyttävän hillitty. Maria Sidin ohjauksessa nähdään Räppääjä-elokuvien täysipäisimmät aikuishahmot, jotka ovat kuitenkin sopivasti kallellaan ollakseen kiinnostavia. Aikuisten outous voidaan tehdä myös tyylikkäästi ilman tarpeetonta naamanvääntelyä, minkä esimerkiksi Eero Ritalan mainiosti esittämä vahtimestari Poironen osoittaa.

Tarjolla on myös syvällisempää teemaa siitä, missä määrin vanhempien on sopivaa asettaa lapsilleen vaatimuksia ja viitoitusta harrastuksien suhteen. Lapsen harrastuksen ei pitäisi olla vanhempien toiveiden, odotusten ja kunnianhimon täyttämistä, vaan harrastuksessa on kyse lapsen omaehtoisesta innostuksesta, tekemisestä ja halusta oppia asioita. Alkuasetelmien jälkeen sinänsä arvokas teema kuitenkin häivytetään jännitysseikkailun alta pois.

Risto Räppääjä ja väärä Vincent on kokonaisuutena toimiva ja kerronnalliselta sujuvuudeltaan helppoa katsottavaa. Täysin ei tyhjäkäynniltä tässä tähän mennessä pisimmissä Räppääjässäkään vältytä. Hienoiselle tiivistämiselle olisi ollut sijansa, mutta toisaalta svengaavat laulut auttavat suvantokohtien yli.