Muumit Rivieralla valkokangas

Tove Janssonin sarjakuvaa vuodelta 1955 tarkasti mukaileva suomalais-ranskalainen tuotanto Muumit Rivieralla (2014) on kiinnostava tapaus. Sitä on valmisteltu vuodesta 2010, jolloin tuottaja Hanna Hemilä ja ohjaaja Xavier Picard löivät hynttyyt yhteen. Onpa se myös neljän miljoonan budjetillaan kalleimpia suomalaisia elokuva-animaatioita. Elokuva istuu sopivasti myös parhaillaan kuluvaan Tove Janssonin 100-vuotisjuhlavuoteen. Janssonin perikunta on joitain vuosia pidättäytynyt uusien Muumi-elokuvien teosta, mutta nyt tärppäsi. Eikä Janssonin tyylin ohittamisesta voida puhua. Ranskassa luotu käsin piirretty animaatio on Janssonille uskollista.

Tarinassa Niiskuneiti haaveilee matkasta Rivieralle hohdokkaisiin suihkuseurapiireihin. Mukanaan Pikku Myy muumit lähtevät veneseikkailulle, ja myrsky lennättää joukon juuri sopivasti Rivieran maisemiin.

Rivieralla Muumipappa keksii käyttää nimeä de Muumi, ja sekös avaa ovia. Joukko kohtaa tähtiä, jetset-porukkaa ja kaikenmoisia liehittelijöitä. Muumipappa alkaa viettää aikaa paikallisen taiteilijan kanssa kera viinipullon, Niiskuneiti innostuu kasinosta ja shoppailee bikinejä, jotta pääsisi uiskentelemaan häntä riiustelevan paikallisen playboyn kanssa. Muumimamma ja Muumipeikko kyllästyvät pian huikentelevaiseen elämäntyyliin, ja muuttavat loistohotellista veneen alle rannalle asumaan. Tiiviin joukon välit rakoilevat, kun toiset sulautuvat eksentriseen ja pinnalliseen elämäntapaan, jota satiirisesti ja osuvien hahmojen kautta ilmennetään, ja toiset taas kaipaavat tuttua, vaatimatonta elämäntapaansa.

Muumien viehätysvoima perustuukin optimismiin ja seikkailun löytämiseen arjesta. On kuitenkin hauskan vaihtelevaa nähdä oikeamieliset, joskin rakastettavan inhimilliset hahmot vähän paheellisemmissakin puuhissa. Nämä ovat yleisölle kuitenkin sitä vähemmän tunnettua puolta. Vaikka aihepiireiltään tarina tarjoaa purtavaa aikuisille, viihdyttää se varmasti myös lapsikatsojia, joita silmällä pitäen tekijät ovat kertoneet elokuvansa tehdyn ja suunnatun. Viinillä ja uhkapelillä ei varsinaisesti mässäillä tai retostella, mutta alle 4–5-vuotiaille elokuva ei ehkä kuitenkaan uppoa, sallitusta ikärajasta huolimatta.

Mitä tulee animaatioon ja piirrosjälkeen, on se tavattoman hienovaraista ja Janssonin tyyliä kunnioittavaa. Hivelevän kauniit yksityiskohdat ja eloisina sykkivät kohtaukset ovat nautinnollista katsottavaa. Muutaman eri suomalaissäveltäjän, muun muassa saksofonisti Timo Lassyn, säveltämä sävyisä musiikki henkii elokuvan ilmeeseen sopivasti menneiden vuosikymmenien tuulahduksia. Muumilaakson tarinoita -televisiosarjaan tottuneelle ja sen äänimaailmaan ehdollistuneelle elokuvan ääninäyttelijäkaarti tuntuu ensi alkuun oudolta, mutta korva tottuu kyllä nopeasti ja näyttelijät tuovat hahmonsa eloon ja syventävät niiden ominaispiirteitä ansiokkaasti.

Pieteetillä tehdystä toteutuksesta huolimatta jonkinlaista viimeistä silausta, kaiken yhteen kokoavaa oivallusta jää kaipaamaan. Muutamasta pienestä sisätarinasta ei ihan lopulta kasva yhtenäistä osiensa summaa. Muumit Rivieralla pysyy kuitenkin kasassa taidokkaan toteutuksensa ansiosta.

Varsin huvittava on kohtaus, jossa yksi muumien mukana matkustaneesta pikkuväen edustajasta bongaa lajiserkkunsa hotellin portaikosta, ja pyytää tätä ottamaan paikkansa tarinassa, koska on itse menossa naimisiin. Absurdi ja tummanpuhuva yksityiskohta on jotensakin erinomaisen tutun ja suomalaisen oloinen.