Prinsessa valkokangas

Dokumenttiohjaajana kyntensä näyttäneen Arto Halosen elokuvista tuoreimmassa muistissa on vuonna 2009 ensi-iltansa saanut, muusikko Pekka Strengin elämästä kertova Magneettimies. Halosen ensimmäinen teatterilevityksensä saava fiktioelokuva Prinsessa on niin ikään kuvaus omalaatuisesta persoonasta.

Tositapahtumiin perustuva Prinsessa kertoo vuosina 1896–1988 eläneestä Anna Lappalaisesta (Katja Kukkola), joka oli yli 50 vuoden ajan Kellokosken mielisairaalan potilas. Poikkeuksellista Annassa on se, että hän luulee olevansa oikea prinsessa hoveineen. Epäsovinnaisella käytöksellään Anna päätyy piristämään sairaalan ummehtunutta ilmapiiriä ja tuulettamaan sen jäykkää sosiaalista hierarkiaa. Prinsessana Annasta sukeutuu räiskyvä persoona, joka kokee elämäntehtäväkseen muiden ihmisten auttamisen niin sairaalassa kuin ulkomaailmassa. Pian koko kylä tuntee ”Kellokosken prinsessan”.

Prinsessa kuvaa uskottavasti ja koskettavasti ihmisyyden eri puolia; toisaalta vallanhimoa ja kyynisyyttä, toisaalta kykyä asettua toisen ihmisen asemaan. Elokuva on toivoa antava. Se korostaa ihmisen kykyä tuntea empatiaa ja tehdä moraalisesti oikeiksi kokemiaan ratkaisuja. Kellokosken sairaalan henkilökunta ja ympäröivä kyläyhteisö asettuvat rohkeasti heikomman puolelle auttamalla Annaa selviytymään omilla ehdoillaan.

Vaikka elokuvasta välittyy toiveikas usko ihmisyyteen, ei sen kertoma näennäisen herttainen tarina kuitenkaan jää naiiviksi tai hampaattomaksi. Tavassa, jolla elokuva tuo esiin ihmisen haavoittuvuuden, voidaan nähdä yhteiskunnallinen painotus. Rankat elämänkokemukset ovat jättäneet pysyvät jäljet Kellokosken potilaisiin. Eräs potilaista on esimerkiksi menettänyt mielenterveytensä sodassa saadun trauman seurauksena. Prinsessa kuvaa mielisairaalan asukit kovia kokeneina siipirikkoina, jotka yhteiskunta haluaa siivota pois silmistä. Paikoitellen elokuvassa onkin havaittavissa jopa samanlaista tenhoa ja raivoisaa oikeudentunnon herättelyä kuin Klaus Härön Uudessa ihmisessä (2007).

Valitettavasti Prinsessa menettää osan intensiteetistään loppua kohden. Tyhjäkäyntiä syntyy, kun elokuva unohtuu turhankin pitkäksi aikaa kuvaaman Anna Lappalaisen sijaan muiden potilaiden kohtaloita. Efekti saattaa johtua Katja Kukkolan ilmiömäisestä roolisuorituksesta, jonka rinnalla muut elokuvassa nähdyt – varsin hyvätkin – roolisuoritukset vaikuttavat keskiverroilta.

Kaiken kaikkiaan Prinsessa on sympaattinen elokuva, jossa yhdistyvät taidokas toteutus ja painokas sisältö. Elokuvan humaani sanoma korostaa erojen sijaan ihmisten samankaltaisuutta ja -arvoisuutta. Kuten Pirkka Pekka Peteliuksen esittämä potilas Kuronen kuvaa Anna Lappalaista: ”Muistakaa, että hän on vain pieni ihminen, niin kuin me kaikki muutkin.” Kertomalla tarinan poikkeuksellisesta yksilöstä elokuva pyrkii antamaan yleispätevän eettisen ohjeen toisen ihmisen kohtaamiseen ja kohtelemiseen.