Pavlov´s Dogs valkokangas

Nyky-Venäjän nelikymppisten menestyjien sukupolven juuret ovat usein 1980-luvun nuorisoliittolaisessa yritystoiminnassa. Päinvastoin kuin poliittisia virkanimityksiä itselleen järjestelmän ja uskon horjuessa varmistelleet vanhemman sukupolven edustajat, neuvokkaat Komsomol-johtajat haalivat helpostikin ensimmäisen ruplakasansa perestroikan ajan Neuvostoliitossa, jossa markkinoiden toimintamekanismista ei ollut tori- ja trokarikauppaa kummoisempia kokemuksia.

Tähän sukupolveen kuuluu myös Sergei Knjazev, moskovalaistunut siperialainen, jonka ohjelmatoimisto järjestää elämyksiä oligarkeille, uusrikkaille ja yritysten keskiluokkaan kurkottaville työntekijöille. Knjazevin tausta ei ole kuitenkaan nuorisoliitossa, sillä siihen levotonta poikaa ei huolittu, vaan hänet passitettiin muutamaksi vuodeksi koulukotiin. Niinpä hänen koulutovereistaan nousi sekä yhteiskunnan ylä- että alamaailman johtajia – johtajia yhtä kaikki. Kasvatuspsykologiksi opiskellut Knjazev luopui lupaavasta tiedeurastaan ja ryhtyi johtajien huvimestariksi.

Neuvostoliiton hajottamisen jälkeen Sergei Knjazev hankki ensin strip tease -klubin, ryhtyi sitten kouluttamaan esiintyjiä sellaisiin ja lopulta päätyi nykyiseen asemaansa juhlien, äärikokemusten ja kilpailuiden ja jopa kaksintaisteluiden järjestäjänä. Menestys on tuonut hänelle tilauksia aina presidentin lähipiiristä asti.

Arto Halosen dokumenttielokuva Pavlovin koirat kertoo Knjazevin ja hänen ideoidensa toteuttajana toimineen Afganistanin sodan veteraaniupseerin Vladimir Viktorovitshin urasta. Elokuva laajenee kuitenkin vaivihkaa Venäjän ja globalisoituvan maailman kehityssuuntien ja ihmisten eläimellisten piirteiden ironiseksi ja tarkkasilmäiseksi kuvaukseksi.

Sergei Knjazevin kehitti perustaitonsa jo tarkkailuluokkalaisena ja lasten opetusmenetelmiä kehitellessään. Knjazevin tunnetuimpia ohjelmanumeroita ovat eläinjuoksukilpailut, joissa porsaita ja torakoita kilpailutetaan vedenlyöjien iloksi. Toinen hänen erikoisalansa on rikkaille järjestetyt äärikokemukset tavallisten ihmisten arkipäivään ja köyhien maailmaan. Niissä joutuu selviytymään matkasta Moskovan metrossa ja kerjäämään pummiksi maskeerattuna asemilla.

Suuremmista tuloeroista johtuen henkinen matka Moskovassa limusiinin takapenkiltä metroasemalle on huimempi kuin Espoosta Jakomäkeen. Kokemus ehdollistaa Knjazevin mukaan hänen asiakkaansa nauttimaan menestyksestään rikkainakin. Kaikkein rikkaimmat eivät viime aikoina olekaan enää näihin roolileikkeihin osallistuneet.

Elokuvan nimi viittaa tunnettuun venäläiseen nobelistiin, fysiologi Ivan Pavloviin, jonka kokeet koirien ehdollisista reflekseistä ovat Knjazevin toiminnan teoreettisena pohjana hänen itsensäkin mukaan. Pavlovin teorioista tuli 1930-luvulla neuvostopsykologian perusta. Ne syrjäyttivät edellisen vuosikymmenen kiinnostuksen psykoanalyysiin ja erilaiset psykologiset koulukunnat.

Halosen elokuvan mahdollistamat rinnastukset sosialismin ja globaalikapitalismin kiivaiden rakennustyövaiheiden kesken ovat kiehtovat. Neuvostoliiton rakennustyö vaati korkeaa tietoisuutta, nykykapitalismi taas vaatii itseohjautuvuutta ja itsereflektiota, mutta molemmille tuntuu käytännössä riittävän massojen manipulointi ja yksinkertaiset ehdolliset refleksit. Molemman vaativat myös biologistista, tulkinnoista vapaata psykologiaa.

Arto Halosen elokuva jatkaa vahvasti ohjaajan kiinnostusta ilmiöihin, jotka näennäiseesti ovat äärimmäisiä, mutta joista heijastuu hyvinkin laajoja kokonaisuuksia. Elokuva kuuluu läntisen Venäjä-dokumentin toiseen sukupolveen, jossa ei enää kuvata lännen menneisyyttä haikailevaa maalaisidylliä vaan sitä, mikä Venäjän kehityksessä edustaa ehkä sen tulevaisuudennäkymiä.

Pavlovin koirat on perinteinen mutta moni-ilmeinen dokumenttielokuva, jossa pääosassa on kuvattava asia Se ei sorru sen paremmin maalailuun kuin rappiolla tai äärimmäisyyksillä mässäilyynkään, vaikka näyttää oikeitakin köyhiä ja toisaalta laajentaa yöllisen Moskovan tunnelmakuvilla kerrontaansa. Sitä ei myös ole turhaan valkokangaslevitystä varten venytetty, vaan se loppuu, kun on sanottavansa sanonut.