Kaukorakkautta valkokangas

Romanttiset komediat ovat harvoin mestariteoksia, mutta Nanette Bursteinin ohjaama Kaukorakkautta (2010) kertoo varsin viihdyttävän ja hauskankin tarinan etäsuhteessa sinnittelevistä rakastavaisista. Käsikirjoittajana ensikertalainen Geoff LaTulippe on kirjoittanut elokuvaan sujuvaa dialogia, joka ammentaa amerikkalaiseen tapaan populaarikulttuurin sukupolvitetusta aarrearkusta.

Newyorkilainen Garrett (Justin Long) asuu kimppakämpässä ja työskentelee kaupallisesti varman päälle pelaavassa levy-yhtiössä. 31-vuotias Erin (Drew Barrymore) yrittää saada yliopisto-opintonsa päätökseen San Franciscossa ja päästä oikeisiin töihin. Garrettin ja Erinin humalainen yhden illan suhde johtaa seurusteluun, jota ylläpidetään puhelimitse ja rahatilanteen salliessa viikonloppuvisiiteillä.

Pääparia näyttelevät Barrymore ja Long ovat pariskunta myös tosielämässä, ja Erinin ja Garrettin välinen kanssakäyminen onkin harvinaisen luontevaa. Komediennenä melko yksipuolinen Barrymore on kauniimpi kuin koskaan ja Long aidosti hauska. Erinin neuroottista isosiskoa näyttelevä Christina Applegate on kehittynyt huimasti Pulmusten ajoista, mutta Garrettin parhaita kavereita esittävät Jason Sudeikis ja Charlie Day eivät saa ihmeitä irti karikatyyrimäisistä hahmoistaan.

Kaukorakkautta on dokumenttiohjaajana tunnetun Bursteinin ensimmäinen fiktioelokuva. Edellisessä American Teen -dokumentissaan (2008) Burstein kuvasi indianalaisen pikkupaikkakunnan teinejä. Nyt ovat vuorossa kolmikymppiset kaupunkilaiset sitoutumisvaikeuksineen, venyneine opintoineen ja työelämään liittyvine epävarmuuksineen. Garrett ja Erin eivät heittäydy rakkauden varaan, sillä lama-Amerikassa uusi suhde on helpompi solmia kuin työsopimus. Elokuva ei kuitenkaan sorru kyynisyyteen. Vaikka mielekäs ja vakituinen työpaikka olisikin kiven alla, se todella kolahtava rakkaus voi osua kohdalle vielä harvemmin.

Kaukorakkautta kuvaa etäsuhteeseen liittyvää ikävää, epävarmuutta ja mustasukkaisuutta kepeän arkisesti, huumoria ja haikeutta vuorotellen. Vaikka onnellinen loppu on erottamaton osa romanttisen komedian konseptia, elokuvan rakkaustarina ei noudata kaikista ennalta arvattavinta reittiä. Kohtaus, jossa mies juoksee naisen perään lentokentällä, nähdään sekin jo elokuvan alkupuolella. Loppuratkaisu on pikemminkin realistinen kuin romanttinen.

Elokuvassa on raikasta indie-henkeä, vaikka sen taustalta löytyy Taru Sormusten Herrasta ja Sinkkuelämää -elokuvien kaltaisia megahittejä tuottanut New Line Cinema. Alkutekstien graafinen ilme on trenditietoinen, ja elokuvan tunteikkaalla ääniraidalla kuullaan unohtumattomia kasariklassikoita Top Gunin kuhertelukappaleista The Cureen.