Karmapa - Matka maailman katolla kotikatsomo

Arto Halonen nousi kansainvälisesti tunnetuksi dokumenttielokuvan tekijäksi Tiibetin kolmanneksi korkeimman hengellisen johtajan, Karmapan kahta samanaikaista inkarnaatiota kuvaavalla dokumentillaan 1990-luvun lopulla. Elokuvan valmistusprosessi oli poikkeuksellisen vaikea, koska Karmapan inkarnaatiot olivat myös kahden eri suurvallan, Kiinan ja Yhdysvaltojen holhokkeja ja siten väistämättä ainakin tietyssä määrin myös niiden etujen ajajia. Kahden Karmapan loukku aiheutti ja aiheuttaa edelleen jännitystä niin kansainvälisessä politiikassa kuin tiibetinbuddhalaisen uskontokunnan kannattajienkin keskuudessa. Tilanteelle löytyy länsimaiden historiassa vertailukohta keskiajalta, jolloin kristikuntaa johtivat toisiaan pannaan julistavat paavit. Poliittiset ja viime kädessä taloudelliset syyt olivat hengellisen ristiriitatilanteen taustalla myös tuolloin.

Nykyiset Karmapat ovat elävänä buddhana pidetyn johtajan 17. ruumiillistumat. Tiibetin korkein hengellinen johtaja on kuuluisa nobelisti Dalai-lama, joka pitää majaansa Intiassa. Kiinan kanssa yhteistyössä oleva Karmapa taas eleli Tiibetin pääkaupungin Lhasan liepeillä ennen kuin hänkin siirtyi Intiaan loppuvuonna 1999. Kun edellinen Karmapa kuoli maanpaossa Yhdysvalloissa 1981, uuden inkarnaation etsintäkomitean erimielinen jäsen ei hyväksynyt tiibetiläispoikaa, johon muut etsinnässään päätyivät, vaan löysi omansa. Tämä kuljetettiin Intian New Delhiin johtamaan kuolleen Karmapan organisaatiossa.

Elokuvan Karmapa – jumaluuden kaksi tietä oheistuotteena syntyi seurantadokumentti Karmapa – matka maailman katolla edellisen tekemisestä. Yleensä seurantadokumentit ovat hutaisten tehtyjä varsinaisen elokuvan mainoksia, mutta tässä tapauksessa juuri seurantadokumentti on mielenkiintoinen kurkistus sekä dokumenttielokuvan tekoon yleensä että varsinkin poliittisen aiheen taustojen vaikutukseen elokuvalliseen lopputulokseen. Siinä ohjaaja Halonen kuvaa avoimesti neljä vuotta kestänyttä ja useita takaiskuja sisältänyttä projektiaan. Ohjaajan myöhemmistä töistä tuttu kiinnostus eriskummallisuuksina esiintyvään toiseuteen ja ennen kaikkea rehellinen pyrkimys sen ymmärtämiseen tulee seurantadokumentissa hyvin ilmi. Siinä miehisen sankarimatkailijan otteella tunnetuimmat elokuvansa tehnyt Halonen panee alttiiksi ihailtavasti myös oman persoonansa ilman itsetehostusta.

Seurantadokumentissa Halonen antaa ymmärtää kiinnostuneensa aiheesta Tiibetin Karmapan lehtikuvan erikoisen katseen ansiosta jo ennen kilpailevan Karmapan valintaa. Joka tapauksessa juuri tämä tapahtuma poiki elokuvalle lähes ylivoimaisia hankaluuksia, kun mukaan otettiin molemmat Karmapat. Samalla aiheen kiinnostavuus nousi huikeasti. Mukana elokuvassa on näkyvästi myös pakolaishallituksen johtajana toimiva Dalai-lama, joka pahoittelee likaisen politiikan sotkemista tiibetiläiseen uskontoon. Kuitenkin dokumentin väliteksteistä oivallisesti käy selville, että näin on tapahtunut myös Karmapojen kohdalla menneilläkin vuosisadoilla.

Dokumentit Karmapoista tehtiin 1990-luvun puolivälissä, jolloin Kiina oli kovaa vauhtia siirtymässä markkinatalouden suuntaan ja nousemassa myös Yhdysvaltojen merkittävämmäksi vastavoimaksi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Kiina vaali jo tuolloin tiukasti oikeuttaan valita maassaan vaikuttavat, uskonnon alalakin toimivat johtajat. Saadakseen kiinalaisilta kuvausluvan Tiibetissä joutui Halonen pimittämään heiltä Dalai-laman ja toisen Karmapan mukana olon elokuvassaan.

Julkaisun lisämateriaalissa on suomalaisen dokumenttielokuvan nousuun Yleisradion Dokumenttiprojektissa merkittävästi vaikuttaneen tuottajan Jarmo Jääskeläisen haastattelu, jossa tämä toteaa Halosen elokuvan tulleen kalliiksi, mutta olleen hintansa väärtti. Salatessaan elokuvan luonteen kiinalaisviranomaisilta ohjaaja joutui noudattamaan perinteistä propagandistin periaatetta, jonka mukaan kaikkea ei saa kertoa vaikka suoraan ei valehtelisikaan, ja tuo periaate näkyy myös lopputuloksessa. Tietty Kiinan vastaisuus oli taustatahojen ilmeisen toivomaa. Niinpä kiinalaisnäkemys vaikkapa Dalai-lamasta vilahtaa vain hetkellisesti ja pelkästään seurantadokumentissa. Silti ohjaaja Halosen moniäänisyyttä suosiva toteutustapa sai lopputuloksesta olosuhteisiin nähden varsin tasapainoisen ja elokuvallisesti kiinnostavan.