Möröt vastaan muukalaiset valkokangas

Kymmenisen vuotta digianimaatioita tehtaillut DreamWorks Animation tekee sinänsä sujuvaa jälkeä, mutta jää Pixarin varjoon. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta DreamWorksin elokuvat sortuvat nimittäin irtonaiseen kohellukseen ja turhan tavanomaisiin tarinoihin.

Niihin sortuu myös Möröt vastaan muukalaiset. Elokuvan muistettavin piirre on, että se on ensimmäinen alusta asti 3D-formaattia varten suunniteltu digianimaatio. Mutta ei kolmannen ulottuvuuden lisääminen tee yksiulotteisesta elokuvasta sen parempaa. 3D on kyllä vaikuttavaa – päin pläsiä lentävä pingispallo saa aikaan väistöreaktion, ja pelkkä syvyysvaikutelma kohtauksessa kuin kohtauksessa vangitsee mielenkiinnon. Uutuudenviehätys karisee kuitenkin nopeasti, kun 3D-elokuvien tarjonta lisääntyy.

Silloin jäljelle jää ainoastaan vasemmalla kädellä kokoon sutaistu perustarina oman arvonsa löytävästä valjusta sankarista, muutama hauska sivuhahmo sekä paljon koheltamista. Elokuvaa vaivaa sama tauti kuin DreamWorksin Madagascar-sarjaakin: sekoilu ja hahmot toimisivat paljon paremmin lyhytanimaatioissa. Kokoillan animaatiota yksittäiset hauskat hetket eivät kuitenkaan kannata, kun painolastina on myös tusinatavaraa sekä huonosti toimivaa juonenkuljetusta.

Elokuvan päähenkilö on Susan Murphy, joka juuri häidensä kynnyksellä kasvaa 15-metriseksi meteoriitin osuman jälkeen. Susan viedään valtion salaiseen laitokseen, jossa muut "möröt" ovat olleet piilossa julkisuudelta 50 vuotta. On torakkatiedemiestä, puuttuvaa lenkkiä ja aivotonta hyytelöä, sekä jättiläismäinen ötökkäsaurus. Meteoriitin perässä Maahan suunnistaa isoaivoinen muukalainen, jota vastaan möröt tietysti tappelevat.

Mörkö on muuten hieman väkisinväännetty käännös. Alkuperäisessä nimessä puhutaan hirviöistä, monstereista. Sanaa käytettiin sujuvasti Pixarin hienon Monsterit Oy:n käännösnimessä. Tuo elokuva, samaten kuin Ihmeperhe, tulee väistämättä mieleen Möröt vastaan muukalaisista. Niiden tasosta jäädään kuitenkin kauas. Jonkinlaista parodiaa on yritetty vääntää 1950-luvun hirviöscifistä, mutta kovinkaan kekseliäällä tasolla ei liikuta. Digianimaatioita vaivaavat pakolliset loputtomat populaarikulttuuriviittaukset ovat tosin kiitettävän vähäisiä.