Goosebumps kotikatsomo

2000-luvun alkuvuosina olin yksi niistä lapsista, joille R. L. Stinen Goosebumps-kirjasarja tarjosi mieleenpainuvia elämyksiä. Niiden maailma oli samaan aikaan erittäin kauhistuttava ja hurja, mutta silti jollain tapaa turvallinen. Stine on itse todennut, ettei ole ikinä halunnut esittää oikeaa väkivaltaa eikä pelotella lapsia liikaa, vaan antaa heille turvallisen tavan käsitellä pelkoja. Lienee selvää, että näin aikuisena suhtaudun ajatukseen Goosebumps-elokuvasta vähintäänkin ristiriitaisin tuntein. Kuinka luoda kunniaa visuaalisesti sille maailmalle, joka perustuu mielikuvitukseen ja omiin sisäisiin pelkoihin?

Zach (Dylan Minnette) muuttaa äitinsä kanssa syrjäiseen Madisonin kaupunkiin, jossa hän tutustuu naapurissa asuvaan Hannahiin (Odeya Rush). Hannahin isä (Jack Black) paljastuu menestyskirjailija R. L. Stineksi, jonka kirjoittamien Goosebumps-kirjojen hirviöt heräävät henkiin.

Metatasolle hyppääminen on varmaankin näyttänyt paljon paremmalta ideointi- ja käsikirjoitusvaiheessa. Varsinaisesti ideassa ei olekaan mitään vikaa, se voisi toimia hyvin häpeilemättömänä vanhojen fanien palvelemisena, ja siihen elokuva on selkeästi pyrkinytkin. Ongelma on vain ja ainoastaan siinä, ettei elokuvassa ole kirjojen tunnelmaa. Ja se on aivan liian suuri ongelma nieltäväksi.

Stinen kirjojen maailma on lumoavan karmiva, kun taas elokuvan maailma lähinnä koominen. Elokuvalla on visuaalisesta ja suoremmasta ilmaisustaan johtuen suuremmat mahdollisuudet pelottaa kuin kirjallisuudella, joten on tietenkin ymmärrettävää, että elokuvan tekijät ovat pelanneet varman päälle ja korvanneet kauhua komedialla. Ongelma on niin vanhan fanin kuin uuden nuoremman tuttavuudenkin osalta se, että komedian ja kauhun suhde ei ole tasapainoinen.

Elokuva luottaa aivan liikaa Jack Blackin ilmeisiin ja yleiseen hauskuuteen, kuten myös kuluneisiin vitseihin. Kliseet itsessään eivät ole huono juttu, sikäli kun Stinenkin teokset kuvaavat juuri sitä kliseisintä amerikkalaista lähiötunnelmaa, mutta jos niiden ympärille ei saada rakennettua tarpeeksi oivaltavaa käsikirjoitusta ja ilmapiiriä, hyväkin idea kuihtuu.

Ihmettelen myös, miksi elokuvan päähenkilöt ovat teinejä eivätkä lapsia. Goosebumps-kirjat on kirjoitettu nimenomaan lapsille, joten olisin odottanut joko selkeästi lapsi- tai aikuisyleisöön vetoamista, ja parhaiten tähän päästäisiin samastuttavilla päähahmoilla. Nyt kyseessä on sekasikiö, joka ei oikein osaa miellyttää ketään.

Kaikesta ilkeilystäni huolimatta on todettava, ettei elokuva ole kelvoton. Se ei vain osannut miellyttää tarpeeksi vanhaa Goosebumps-fania, ja siinä suhteessa olen ehkä jäävi kriitikko. En kuitenkaan osaa sanoa, kelle elokuva sitten olisi tarkoitettu, ellei faneille. On miellyttävää bongata vanhoja hirviöitä ja kirjoja, joiden nimet ovat syöpyneet mieleen. On valitettavaa, ettei siitä riitä tarpeeksi materiaalia pitkään elokuvaan.