Vihreän jätin paluu
Aikuisille nykyiset lastenanimaatiot tarjoavat parhaimmillaan tunnistamisleikkejä yhteiskunnan ja populaarikulttuurin eri osa-alueilta. Malliesimerkki tästä on Shrek 2, joka lainaa ympäristöstään surutta. Mukana ovat niin Grimmin veljesten sadut, kymmenet elokuvat ja televisiosarjat kuin O.J. Simpsonin surullisen kuuluisa pakomatka valkoisella Ford Broncollaan. Satoine viittauksineen ja Disney-kommentteineen Shrek 2 onkin enemmän aikuisten kuin lasten elokuva. Keskiverrolle lapselle löpinät ikuisesta, epäitsekkäästä rakkaudesta saattavat olla puuduttavaa katseltavaa ja suurin osa viittauksista ympäristöön liian monimutkaisia. Shrek 2:n keskeinen osa on onneksi kuitenkin se huumori, joka yhdistää niin lapsia kuin aikuisiakin.
Naimisiin jo ensimmäisessä osassa menneiden Shrekin ja prinsessa Fionan avioliitto joutuu heti häämatkan jälkeen kovalle koetukselle, kun appi ja anoppi kutsuvat nuorenparin vierailulle Kaukaiseen Maahan. Appivanhempien tapaaminen voi kelle tahansa olla erittäin tuskallista, mutta asiaa ei ainakaan paranna se, että on vihreä jätti, kun vanhemmat halusivat tyttärensä naivan prinssi Uljaan. Ja kun sopassa on mukana vielä Hyvä Haltiatar, joka ei oikeasti olekaan niin kovin hyvä, sekä äärimmäisen rasittavia hölösuisia eläimiä, Pinokkio ja Piparkakkumies, ovat kaaoksen ainekset valmiit.
Originaaliversiossa on jälleen huikeita äänisuorituksia. Jo ykkösosasta tutut Mike Myers ja Cameron Diaz tekevät takuutyötä ja Eddie Murphy suorittaa Aasina kenties parhaan komediaroolinsa koskaan. Show’n varastaa kuitenkin Antonio Banderasin tähdittämä Saapasjalkakissa, joka on absoluuttisen fantastinen hahmo, eikä vähiten Banderasin loistavan suorituksen takia. Kissamies kun kykenee olemaan niin pirullinen ja hellyttävä samaan aikaan. Myös Jennifer Saunders, Todella upeeta -sarjan Edina, on Hyvänä Haltiattarena oiva valinta hahmonsa ääneksi, sillä lempeän ulkomuodon taakse kätkeytyy pahankurista ilkeyttä. Samoin John Cleese kuninkaana, Julie Andrews kuningattarena ja Rupert Everett prinssi Uljaana säväyttävät.
Ikävä kyllä, Shrek 2:n hurmaavasta huumorista paistoi kuitenkin hetkittäin läpi vahva laskelmoinnin maku. Tekemällä lasten elokuva aikuisille on maksimoitu tuotto-odotukset, mitkä ainakin Yhdysvalloissa ovat täysin pitäneet kutinsa. Shrek 2 onkin sekä parhaiten koskaan tuottanut animaatioelokuva että parhaiten yhdessä päivässä tuottanut elokuva kuin myös eniten lippuja ensimmäisen viiden esityspäivän aikana myynyt elokuva. Mutta laskelmoinnista viis, Shrek 2:n huumori on kuitenkin herkullista ja hersyvää ja jokainen löytää siitä varmasti osansa. Ja mukana on tietysti myös opetusta ja rakkauden sanomaa, muttei mitenkään tylsässä ja harmaassa asussa.
Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 6 henkilöä
Seuraava:
Moottoripyöräpäiväkirja
Arvostelu elokuvasta Motorcycle Diaries, The / Moottoripyöräpäiväkirja.
Edellinen: Moottoripyöräpäiväkirja
Arvostelu elokuvasta Motorcycle Diaries, The / Moottoripyöräpäiväkirja.