Lukija valkokangas

Natsi-Saksan hallinnon aikana toteutettu juutalaisten joukkotuho on 1900-luvun suurimpia kipupisteitä, joka tarjoaa edelleen aineistoa elokuvantekijöille. Viime aikoina holokaustia käsitelleiden teosten määrä vaikuttaisi jopa olleen kasvussa, sillä tapahtumien etääntyessä kauemmaksi historiassa voidaan arkaa aihetta myös käsitellä entistä avoimemmin. Nämä asiat eivät tunnu vanhentuvan koskaan, ja onkin kyseenalaista voidaanko hirveyksien luonnetta koskaan todella täysin ymmärtää, saati sitten osoittaa niiden lopulliset syylliset.

Billy Eliot (2000) ja Tunnit (2002) -elokuvien ohjaajana tunnetun Stephen Daldryn uutukainen The Reader valottaa hienosti lähihistorian ristiriitaista luonnetta. Elokuvan pohjana on Bernhard Schlinkin sodanjälkeiseen Saksaan sijoittuva, ajallisesti 40 vuotta kattava romaani. Tarina kertoo itseään kaksi kertaa vanhempaan Hannaan (Kate Winslet) 1950-luvulla ihastuvasta teinipoika Michaelista (David Kross). Tästä kasvaa myöhemmin äkisti päättyneen kesäromanssin murtama, vaimostaan eronnut ja tytärtään harvoin tapaava juristi (Ralph Fiennes). Tarinan käännekohtana toimii Michaelin opiskeluaikana 1960-luvulla seuraama sotasyyllisoikeudenkäynti, jossa Hanna on yllättäen syytettyjen penkillä.

Lähihistorian kiistellyimpiä tapahtumia seurannutta ajanjaksoa kuvaava elokuva pohtii totuuden historiallisuutta, oikeuden suhteellisuutta sekä sitä, kuinka menneisyys on läsnä nykyhetkessä. Itse elokuvassa esiintymättömien hirmutekojen sijasta oleellista on se, minkä merkityksen näille annamme. Mitä meidän tulisi tuntea päähenkilön rakastamaa lukutaidotonta naista kohtaan, joka tahtomattaan tai ei oli samalla vastuussa satojen ihmisten kuolemasta? Tarkastelemalla itse tapahtumien sijasta niiden traumaattista vaikutusta seuraavan sukupolven edustajaan Daldryn onnistuu tehdä läpikolutusta aiheesta yhä kiinnostavaa elokuvaa.

Takaumien kautta etenevä, päällisin puolin yksinkertainen mutta samalla mukaansa tempaava tarina on asetelmaltaan varsin kiehtova. Itse elokuvan toteutus ei kuitenkaan tarjoa yllätyksiä, sillä perinteiseen tyyliin sen kaikki langat sidotaan lopuksi yhteen: vaikka päällimmäiseksi opetukseksi jää, ettei keskitysleireistä ole opittavissa mitään, on isän ja tyttären lopullisessa lähentymisessä kuitenkin jonkinlaista sovituksen makua. Myös elokuvan loppua tuntuu venytetyn sentimentaalisen tehon maksimoimiseksi. Toisaalta ohjaajan kunniaksi on todettava, että katsojan kyynelkanavien koettelu pysyy vielä hyvin kohtuuden rajoissa. Saman voi onneksi todeta myös alun peittelemättömistä seksikohtauksista.

Elokuvalle pitää niin ikään nostaa hattua huippuluokan lavastuksesta, sillä sen usean eri vuosikymmenen kattava aikajana on loihdittu valkokankaalle pienintä yksityiskohtaa myöten. Myös pääosien näyttelijät tekevät hienoa työtä – joskin, ironista kyllä, Oscarin suorituksestaan pokannut Winslet on heistä ainoa, joka ei meikkivuoresta huolimatta tunnu täysin uskottavalta osassaan 66-vuotiaana naisena, joka on virunut vankilassa 20 vuotta. Kaiken kaikkiaan The Reader on siis rankkaa aihetta ansiokkaasti käsittelevä laatuelokuva, joka ei kuitenkaan piinaa katsojaa liiaksi esittämillään kysymyksillä.