Kreivitär valkokangas

Kreivitär Elizabeth Báthoryä (1560–1614, unkariksi Báthory Erzsébet) on kutsuttu erääksi historian pahimmista sarjamurhaajista, joka avustajineen tappoi jopa 600 nuorta naista. Eikä tässä vielä kaikki, rouva Elizabethin huhutaan kylpeneen neitsytuhriensa veressä, koska hän uskoi näin säilyttävänsä kauneutensa ja sileän, nuorekkaan ihon. Näistä hurmeisista harrastuksista innoittuneena on myöhempi aika ristinyt hänet lempinimillä ”Blood Countess” ja ”Countess Dracula”.

Tämän mielenkiintoisen vallasnaisen elämästä on tehty useampiakin elokuvasovituksia, joista uusimman, Kreivittären, on ohjannut ja käsikirjoittanut ranskalainen Julie Delpy. Ohjaaja itse tekee myös erittäin vahvan roolisuorituksen elokuvan kreivittärenä, paljastaen oman ikänsä ja näyttäen meikittömät kasvonsa tavalla johon monet naistähdet eivät ehkä suostuisi. Delpystä näyttää kehkeytyneen todellinen auteur, joka edellä mainittujen asioiden ohella myös säveltää elokuviinsa musiikkia, tuottaa ja osallistuu leikkaamiseen. Nostan hattua.

Elokuvan alussa annetaan viitteitä asioista, jotka mahdollisesti olivat muokkaamassa nuoren Elizabethin kieroon kasvavaa luonnetta. Elokuvassa myös paljastetaan se merkittävä seikka, että Elizabeth oli harvinaisen hyvin koulutettu ja ilmeisen älykäs. Sen sijaan mahdollisen sisäsiittoisuuden vaikutusta mielenterveyteen ei tuoda esiin. Sukupuolitauteihin viitataan elokuvassa, ja jo tuolloin yleinen kuppa olikin monen monarkin ja ylhäisön edustajan ailahtelevaisen mielenlaadun selittäjä.

Elokuvan teemoja ovat traaginen rakkaus, julmuus, naisten asema historiassa ja historiankirjoitus ylipäätään. Elokuvassa todetaan pariinkin kertaan, että historiaa kirjoittavat voittajat, mikä tuohon aikaan tarkoitti hallitsijoita ja suuria sotapäälliköitä, eli valtaa käytteleviä miehiä. Ja koska valta oli ja on edelleen paljolti väkivaltaa, olivat vallanpitäjät usein nykystandardien mukaan julmia ja sadistisia alistajia, kiduttajia ja murhamiehiä. Elizabeth unelmoikin siitä, että olisi saanut olla mies ja tappaa sodassa, olla sankari.

Vaikka elokuvassa kuvataankin Elizabethin luisumista yhä syvemmälle hulluuteen ja sadismiin, jätetään katsojan itsensä päätettäväksi minkä tulkinnan hän tekee: oliko Erzsébet todellakin se myyttinen sarjamurhaaja, jollaiseksi kansantarut ja historialliset viitteet hänet kuvaavat, vaiko kekseliään juonittelun uhri, liian älykäs, rikas ja vaikutusvaltainen nainen, jolle kuningas oli liikaa velkaa? Elizabethin mahdollista julmuutta verrataan myös miespuolisten aatelisten julmuuteen, jota vallankäytöksikin nimitetään. Ja jos valta turmelee, absoluuttinen valta turmelee vallanpitäjän täysin.

Aatelistosta ja papistosta eli vallanpitäjistä ei anneta kovin kaunista kuvaa. Uskonkin elokuvan tältä osin heijastelevan omaa aikaamme ja sen korruptoituneita vallanpitäjiä ja johtajia, jotka imevät työväestön verta ja hikeä aina siellä missä se on halvinta, ja pumppaavat sen sitten suoniinsa optioina. Delpy haluaa elokuvallaan herätellä myös naisia tiedostamaan oman ulkoa päin, markkinavoimien ehdoilla, sanellun suhtautumisensa kauneudenhoitoon ja vanhenemisen. Aikamme nuoruuden palvonta on sairas ilmiö, joka tuottaa paljon turhaa tuskaa.

Kreivitär on erittäin monitahoinen ja ajatuksia herättävä historiallinen elokuva, jonka voi katsoa jo pelkästään epookkielokuvana. Kerronta onnahtelee ehkä hivenen Elizabethin ympärillä punottavien juonittelujen osalta, mutta ei mitenkään merkittävästi. Tämä elokuva on miltei pakollinen kaikille historiasta kiinnostuneille ja se antaa hyvän lähtökohdan pohdinnoille fiktion ja historian suhteesta. Suosittelen erityisesti historianopiskelijoille. Elokuva kannattaa myös ehdottomasti mennä katsomaan elokuvateatteriin, suurelta kankaalta, josta se on tarkoitettu katsottavaksi.