Pointiton pulp-pinnistys

Roger Avary tunnetaan luultavasti parhaiten eräänlaisena varjo-Tarantinona, Pulp Fictionin ohjaajan nuoruudenfrendinä, joka maineikkaan kuomansa mukana uiskenteli videovuokraamojen merissä 1980-luvulla, mutta jonka oma elokuvaura ei kunnolla ole iskenyt kipinää. Avaryn panos Pulp Fictionin ja True Romancen käsikirjoituksiin jäi ikävästi lähes huomiotta. Vuoden 1994 Killing Zoe oli hänen mahdollisuutensa yrittää todella todistaa kyntensä paitsi kirjoittajana, myös ohjaajana.

Killing Zoe on kuin Tarantinon elokuva, sillä erotuksella, että se on sadistisempi, suoraviivaisempi ja huonommin kirjoitettu, eikä sitä kannata tutkia minään innostavana postmodernina metakielenä. Killing Zoe on roskaelokuva ennemmin kuin elokuvaa roskasta, ja sellaisena toki ihan ok, erityisesti mikäli päämäärättömien asehullujen huumesekoilujen verenroiskeen keskellä jaksaa allekirjoittaneen lailla latailla välillä aivojaan. Mistään tiukasta action-tuiskeesta ei ole kyse, lähinnä Corman-henkisestä melkein innovatiivisesta ungerground-meiningistä; leffasta, jonka lajiset Tarantino ja hengenheimolaiset ottanevat tervetulleina virkistystippoina verisiin videomeriin ja kaapelikanavain trash-virtaan. Killing Zoen paikoin sadistista daijuilua pehmittää hyvä ironia, joka on lähtöisin kioskikirjallisuuden ja b-elokuvien vankasta tuntemuksesta.

Pariisiin sijoittuvassa elokuvassa yritetään ryöstää pankkia. Rosmopoppoo koostuu laumasta nuoria ääliöitä, joita johtaa seinähullu narkkari (Jean-Hugues Anglaude). Jengin ainoa suht täyspäinen on amerikkalainen lukkojenmurtaja Zed (Eric Stoltz). Panttivankeina on kourallinen asiakkaita ja muutama pankkivirkailija. Roiskauttamalla jokusen ihmisen aivot pellolle, liipaisinherkät tyhmät rosmot aiheuttavat metakan, joka saa poliisit piirittämään pankin. Hommat kusevat ja lopulta kaikki paitsi yksi asia menee päin helvettiä: elossa olevista pankkivirkailijoista eräs sattuu olemaan puolipäivä-prostituoitu (Julie Delpy), jota lukkonikkari Zed on aamulla nainut. Tästä meinaan syntyy pieni rakkausskenaario.

Latinankielessä zoe tarkoittaa elämää. Elokuvan nimi antaa osviittaa yritykselle nähdä Avaryn visiot jonkinlaisina tarkoituksettoman sukupolven kuvajaisina. Tämä teoria ei kuitenkaan kanna pitkälle. Sen sijaan väkivallalla mässäilystä voi moraaliltaan arveluttavaa ohjaajaa syyttää vapaasti. Perinteisten veriroiskeiden ohessa on vanha maskeerausvelho Tom Savinikin (Dawn of The Dead, Day of The Dead) saanut töitä, kun ohjaaja on muun muassa halunnut näyttää mitä käy pankin holvia vartioineelle poliisille pienen dynamiitti-iskun jälkeen. Pahasti kärähtänyt puhuva pollari on kuin sarjakuvasta.

Oletettavasti melko pienellä budjetilla toteutettua Killing Zoeta voi kutsua hyväksi roskaelokuvaksi. Se ei ole "niin huono", että se olisi hupaisia. Se on itsetietoisesti pulpia, sitä karheaa ja halpaa paperia, jolle on painettu kauheita asioita. Sitä vinolla hymyllä. Eli tällaiselle leikkikenttä-mentaliteetille kyllä hymyilee, mutta sen pariin ei palaa, varmasti, toivottavasti.

DVD / kuva: 16:9 widescreen 1.85:1; ääni: Dolby Digital 2.0; tekstitetty; extrat: näyttelijäesittelyt.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:2,5 /2 henkilöä