Jalla! Jalla! valkokangas

Ruotsalaisten elokuvien marssi Suomen valkokankailla on alkaneen vuoden aikana ollut todella vakuuttava. Varttuneempia rakkauden tuntoja on luodattu elokuvissa Uskoton ja Laulu Martinille, kun taas nuorempia arvomaailmoja on pohdiskeltu komedian keinoin niin Kimpassa kuin Tsatsikissa, mutsissa ja poliisissakin. Nyt vuorossa oleva Jalla! Jalla! jatkaa komedian voimalla ja harvinaisen tehokkaalla yhteiskuntapoliittisen tilauksen täyttävällä tavalla.

Maahanmuuttajaongelmat ovat Ruotsissa yhtä tulenarka aihealue kuin Suomessakin. Uusnatsien purkaukset ja julkisuudessa alati käytävä sylipainijahkailu koko ulkomaalaisaiheesta ovat tapetoineet ihmisten mieliin monenkirjavan ristiriitakudelman, jonka ahdistamina kansalaiset yrittävät muodostaa asiasta mielipiteitään. Harva tunnustautuu rasistiksi, mutta valitettavan moni edelleen mulkkaa mutiaisia, eikä siedä niitä ainakaan naapurissaan. Aidosta pluralismista ei ole vielä tietoakaan, oikeastaan juuri missään.

Jalla! Jalla! on puhtaasti moniarvoisuutta puolustava elokuva, joka ei sorru alleviivauksiin tai muihinkaan paatosralleihin. Ihmiset ovat ihmisiä väristä tai kulttuuritaustasta riippumatta. Kulttuurierot aiheuttavat ongelmia ja ihmetystä, selkkauksia ja väärinymmärryksiä, mutta asiat selviävät ihmisarvon ja keskinäisen kunnioituksen keinoin. Komedian avulla nauretaan ja ymmärretään päähenkilöiden pähkäilyjä. Ruotsinpoika Månsia vaivaa impotenssi ja Roroa yritetään pakkonaittaa libanonilaiseen sukutapaan vastoin omaa tahtoaan. Siinä sivussa pojat poimivat työkseen puistoista, jokakeväistä Suomenkin kaupunkien ikuisuusriesaa, koirankakkaa.

Pelkkänä komediana Jalla! Jalla! ei ole huikaiseva, vaikka keskivertoista Amerikan tavaraa aidompaa ja vivahderikkaampaa onkin. Huumori on sinällään tavanomaista, mutta vilpittömyydessään se on iloisen puhdasta. Elokuvan merkittävimmät ansiot ovatkin yhteiskuntapoliittisia, vaikka elokuva ei selkeästi kantaaottavia linjauksia teekään. Maahanmuuttajien kanssa työtä tehnyt osaa arvostaa tätä huomaamatonta suvaitsevaisuuden ja tasa-arvoisuuden korostusta, vaikka yhtenäisyyden suurin voimavara on niinkin kliseinen kuin rakkaus. Kutkuttavat kulttuurierot eivät ole sympatisoitavaa ja paapottavaa eksotiikkaa, vaan ne ovat moniarvoisuutemme arkitodellinen rikkaus, jota olisi rehellisesti ja ylpeästi osattava hyödyntää.

Harvoin komediaa voi pitää tärkeänä elokuvana. Jalla! Jalla! on kuitenkin nimenomaan tärkeä komedia ja elokuva. Sitä voisi pitää jopa erittäin tärkeänä ja terveenä ilmentymänä kertoa suurelle yleisölle arvoista, joiden mukaan meidän tulisi elää ja yhteiskuntaamme rakentaa. Elokuva on saavuttanut Ruotsissa suuren suosion ja sen tien soisi avautuvan myös Suomessa. Kun vakava asia puetaan iloiseksi kokemukseksi, sen sanoma on kenties helpompi muistaa vielä teatterista poistumisen jälkeenkin.