Anna palaa valkokangas

Bring It On on selkeästi teinielokuva ja sen kohderyhmä on treffeillä käyvä high school -ikäinen amerikkalaisyleisö. Sitä voi katsoa tavallaan cheerleader-musikaalina. Sitä on verrattu Amy Heckerlingin elokuviin Clueless ja Fast Times at Ridgemont High, vaikkei se aivan samalle komedian tasolle ylläkään. Siinä käsitellään myös monia high school -kliseitä kuten cheerleadereiden oletettua bimboutta, sukupuoli-identiteettiin liittyviä paineita, mintunraikasta nuorta rakkautta, tyttöjen ilkeyttä ja narttumaisuutta, ulkonäköasioita ja koulun yhteishenkeä. Tämänhetkisistä teinisarjoista elokuvaa voisi verrata MTV3:lla pyörivään Suositut-sarjaan, vaikkei siinä olekaan vastaavaa surrealismia.

Bring It Onin keskeisissä henkilöissä on tyypittely jätetty kuitenkin hiukan vähemmälle kuin Suosituissa. Niinpä "kiistanalaisen seksuaalisuuden" omaavaa tyttöä ja poikaa ei määritellä loppuun asti, vaan kysymys jätetään avoimeksi. Jalkapalloilijat pönkittävät jatkuvasti omaa heterouttaan ja toisaalta huutosakin miespuolisten jäsenten pitää aina välillä vastailla kysymyksiin omasta suuntautumisestaan. Elokuva suhtautuu näihin kysymyksiin aika fiksusti ja ajaa ehkä melkein vahingossa suvaitsevuuden asiaa. Ennakkoluuloisuus ja toisen ihmisen vähättely nähdään epäreiluna ja typeränä.

Taannoisesta Virgin Suicide -elokuvastakin tuttu Kirsten Dunst esittää viehkoa Torrance Shipmania, josta tulee koulun huutosakin kapteeni. Hän luulee olevansa kirottu, koska hän pudotti ns. menosauvan (spirit stick) lattialle cheerleadereiden leirillä. Menosauva ei saisi koskaan koskettaa maata. Jos haluaa, tähän voi tietysti lukea kaikenlaisia fallisia merkityksiä, onhan cheerleadereiden tehtävänä pitää henki ja menosauva korkealla ja sitä kautta jalkapalloilijoiden miehekäs taistelutahto dynaamisena. Loppu onkin johtajuudessa ja hengessä kasvamisen, kilvoittelun ja reilun pelin historiaa. Perinteinen tarina siis, teinirakkaustarinoineen päivineen. Tekijät ovat kuitenkin halunneet korostaa cheerleadereiden atleettisuutta ja näyttää, että se on yhtä vakava, jollei vakavampi laji verrattuna miehisiin lajeihin. Jos oikein hakee, on elokuvassa hiukan jopa feminististä sisältöä, vaikka aika laihaksi se jää.

Elokuvassa on jonkin verran kielellistä huumoria. Dialogissa on joitakin omaperäisiä ilmauksia kuten "cheer-ocracy" (vrt. democracy) ja toisaalta ns. huonoja vitsejä, joille ei välttämättä jaksa nauraa, mutta jotka sopivat teinien suuhun mitä mainioimmin. Myös koulujen espanjankielisiin nimiin kätkeytyy omaa pikku huumoria, tarkoittaahan Rancho Carnekin "ranchilihaa". High schoolin nimessä esiintyvän liha-sanan voisi ymmärtää niin, että se liittyy koululaisten ilkeyteen toisiaan kohtaan tai sitten siihen, kuinka paljon paljasta "lihaa" nuoret cheerleaderit ihan legitiimisti ja vanhempiensa siunauksella esittelevät. Voikin hyvin kuvitella, että elokuvasta nauttivat teinien ohella myös eri-ikäiset poikamiehet. Harvoin on nimittäin puoleentoista tuntiin saatu ängettyä niinkin paljon paljaita sääriä ja niiden levittämistä eri suuntiin raikkaasti ja kouluhengen nimissä.

Omalla viattomalla tavallaan elokuva toistaa Playboysta tuttua kuvastoa: elokuvassa ollaan sekä sporttisten tyttöjen pukuhuoneessa että autonpesutempauksessa, jossa bikiniasuiset cheerleaderit kisailevat keskenään ja liioittelematta pesevät autoja koko vartalollaan. Onkin outoa, että kulttuuri, jossa koulussa annettavaa asiallista sukupuolivalistusta vastustetaan monelta taholta hyväksyy kuitenkin näinkin avoimella tavalla seksikkään "urheiluharrastuksen" tyttärilleen.

Kokonaisuudessaan Bring It Onista jää reipas olo. Vielä illalla nukkumaan mennessäkin näkee paljon huiskivia raajoja ja hyppimistä. Voisi jopa ajatella, että oudon aasinsillan avulla tämä elokuva sopii hyvin pääsiäisen aikaan, onhan pääsiäinen pomppivien pupujen aikaa. No, ainakin allekirjoittaneelle tuli vastustamaton halu mennä jumppaan.